Euroopan unionin tuomioistuin C-175/16: Lapsikylässä työskentelevien sijaisvanhempien työn ei katsottu kuuluvan EU:n työaikadirektiivin 17 artiklan 1 kohdan poikkeuksen soveltamisalaan

Toimistomme avusti neljää valittajaa Euroopan unionin tuomioistuimessa asiassa, jossa korkein oikeus oli lykännyt pääasian käsittelyä pyytääkseen ennakkoratkaisua. Tapauksessa esitetty ennakkoratkaisupyyntö koski tietyistä työajan järjestämistä koskevista seikoista annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2003/88/EY 17 artiklan 1 kohdan tulkintaa.

Pääasian ratkaisussa oli asiallisesti kyse siitä, onko valittajien työssä lapsikylässä kyse sellaisesta työstä, joka EU:n työaikadirektiivin nojalla voitaisiin jättää kansallisen työaikalainsäädännön, eli Suomen työaikalain ulkopuolelle.

Pääasian valittajat olivat työskennelleet lapsikylävanhempien sijaisina vuoteen 2009 saakka ja jotkut heistä aina vuoteen 2010 saakka. He olivat lapsikylävanhempien poissa ollessa sijaisuutta hoitaessaan asuneet lasten kanssa lapsikyläkodissa ja huolehtineet yksin sekä lapsikyläkodista että kodin lasten kasvatuksesta ja hoidosta, kodin ostoksista ja asioinnista lasten kanssa kodin ulkopuolella.

Pääasian valittajat olivat nostaneet alemmissa oikeusasteissa kanteen ja vaatineet, että heidän työnsä lapsikylässä katsotaan työaikalain 1 §:ssä tarkoitetuksi työksi ja että työnantaja velvoitetaan työaikalain ja alan työehtosopimuksen nojalla maksamaan heille ylityö-, iltatyö-, yötyö-, lauantaityö- ja sunnuntaityökorvaukset vuosilta 2006–2009. Sekä käräjäoikeus että myöhemmin hovioikeus olivat aiempina oikeusasteina katsoneet, ettei lapsikylän sijaisvanhempien työhön sovelleta työaikalakia. Pääasian valittajat hakivat hovioikeuden tuomioon muutosta vielä korkeimmalta oikeudelta.

Korkeimman oikeuden ratkaistavana oli täten kysymys siitä, sovelletaanko lapsikylävanhempien sijaisiin työaikalakia, mikä merkitsisi sitä, että työnantajan pitäisi myöntää pääasian valittajille näiden vaatimat korvaukset. Erityisesti korkeimman oikeuden pitäisi ratkaista se, jääkö lapsikylävanhempien sijaisten työ työaikalain 2 §:n 1 momentin 3 kohdan mukaan sen soveltamisalan ulkopuolelle. Ennakkoratkaisua pyytänyt korkein oikeus katsoi erityisesti, että työaikadirektiivin 17 artiklan 1 kohdassa olevalla poikkeuksella on merkitystä tulkittaessa työaikalain 2 §:n 1 momentin 3 kohdassa säädettyä poikkeusta ja esitti asiassa unionin tuomioistuimelle ennakkoratkaisukysymyksen sen selvittämiseksi, voiko lapsikylävanhempien sijaisena toimivien työntekijöiden tekemä työ lapsikyläkodissa, jossa työntekijä toimii huostaan otettujen lasten sijaisvanhempien sijaisena näiden vapaapäivien aikana ja asuu mainittuna aikana yhdessä lasten kanssa perheenomaisissa olosuhteissa sekä huolehtii tänä aikana itsenäisesti lasten ja perheen tarpeista vastaavalla tavalla kuin vanhemmat yleensä huolehtivat, kuulua työaikadirektiivin 17 artiklan 1 kohdan soveltamisalaan, jolloin he myös jäisivät direktiivin soveltamisalan ulkopuolelle.

Ratkaisussaan unionin tuomioistuin katsoi muun ohella, että etenkin huomioon ottaen se, että lapsikylävanhemman sijaisen työaika on suurelta osin ennalta määritelty työsopimuksessa, koska niiden vuorokausien määrä, joiden ajan hänen on vuosittain työskenneltävä, vahvistetaan sopimuksella sekä se, että työnantaja laatii etukäteen luettelot, joista käyvät ilmi ne vuorokaudet, joiden ajan lapsikylävanhemman sijainen huolehtii lapsikyläkodista, tarkoittaa sitä, ettei kyse ole sellaisesta direktiivin poikkeusalaan kuuluvasta työstä, jossa lapsikylävanhempien sijaisten työajan pituutta kokonaisuudessaan ei mitattaisi tai määriteltäisi ennalta tai että lapsikylävanhemman sijainen voisi itse päättää siitä kyseessä olevan toiminnan erityispiirteiden vuoksi. Täten kyse ei voinut olla sellaisesta työstä, joka EU:n työaikadirektiivin perusteella olisi mahdollista jättää kansallisen työaikalainsäädännön soveltamisen ulkopuolelle.

Edelleen unionin tuomioistuin huomautti, ettei edes se seikka, että lapsikylävanhempien sijaiset ovat osin itsenäisesti voineet päättää ajankäytöstään ja erityisesti siitä, miten he järjestävät päivittäisen työnsä, liikkumisensa ja passiiviset jaksonsa niiden vuorokausien aikana, joina he huolehtivat lapsikyläkodista ilman että heidän työnantajansa käytännössä valvoisi tätä, ei merkinnyt sitä, että työajan pituutta kokonaisuudessaan ei mitata tai määritellä ennalta tai että työntekijä voisi itse vapaasti päättää työajastaan. Täten unionin tuomioistuin totesi, että pääasiassa kyseessä olevien kaltaisissa olosuhteissa mikään ei osoita, että lapsikylävanhemman sijaisen palkkatyö voisi kuulua poikkeusnormin soveltamisalaan, jolloin direktiivissä säännelty poikkeus ei myöskään tulisi sovellettavaksi sijaisten työhön.

Viimeisenä unionin tuomioistuin totesi myös sen, ettei lapsikylävanhemman sijaisten työtä voida kuitenkaan missään tapauksessa katsoa työskentelyksi perheessä, minkä vuoksi se ei kuulu myöskään työaikadirektiivin 17 artiklan 1 kohdan b alakohdassa tarkoitetun poikkeuksen alaan. Unionin tuomioistuin linjasi muun muassa, että pelkästään se, että kyseessä on työ, joka muistuttaa niitä kasvatuksellisia ja tunnesiteisiin perustuvia tehtäviä, joista vanhemmat lähtökohtaisesti huolehtivat suhteessaan lapsiinsa, ei merkitse sitä, että tällainen työ kuuluu työaikadirektiivin 17 artiklan 1 kohdan b alakohdan soveltamisalaan.

Näin ollen unionin tuomioistuin linjasi ratkaisussaan, ettei pääasiassa kyseessä olevien, lapsikylässä työskentelevien sijaisvanhempien työn katsottu kuuluvan EU:n työaikadirektiivin 17 artiklan 1 kohdan poikkeuksen soveltamisalaan.