Itä-Suomen hovioikeus 11.2.2016:

Yleissitovan työehtosopimuksen mukainen palkka ei ollut kohtuuton tai hyvän tavan vastainen, uusiin väitteisiin ei saanut vedota enää hovioikeudessa

Toimistomme avusti erillisjakelualalla työskentelevää mainosjakajaa riidassa, jossa oli kyse siitä, pitikö mainosjakajan työsuhteen ehtoihin noudattaa viestinvälitys- ja logistiikka-alan yleissitovaa työehtosopimusta.
 
Kantajana ollut työntekijä oli käräjäoikeudessa vaatinut, että SL Oy velvoitetaan suorittamaan hänelle työehtosopimukseen perustuvaa peruspalkkaa yhteensä 35.994,48 euroa, lomakorvausta 4.139,37 euroa ja korvausta oikeudenkäyntikuluista 15.221,34 euroa korkoineen. Yhtiö oli vastustanut kannetta ja pyytänyt, että käräjäoikeus hylkää vaatimukset kokonaisuudessaan sekä velvoittaa kantajan korvaamaan yhtiön oikeudenkäyntikulut 38.257,93 eurolla.

Työtuomioistuin oli jo aiemmin lausunnossaan TT 2010-116 ja ratkaisuissaan TT 2009-62 ja TT 2010-126 vahvistanut viestinvälitys- ja logistiikka-alan työehtosopimuksen olevan alan yleissitova työehtosopimus, ja että osoitteettomien lähetysten erillisjakelu kuului tämän työehtosopimuksen soveltamisalan piiriin. Asiassa oli riidatonta, että työntekijä oli saanut ajalta 03/2008 – 12/2009 palkkaa huomattavasti vähemmän kuin mitä hänelle olisi tullut alan yleissitovan työehtosopimuksen palkkaliite P liitteen mukaan maksaa. Vastaajayhtiö ei ollut noudattanut tätä kyseistä yleissitovaa työehtosopimusta, vaikka vastaaja olisi ollut velvollinen noudattamaan työehtosopimusta kantajan työsuhteen vähimmäisehtona.
Yhtiö vetosi kanteen vastustamisperusteina siihen, että yleissitovan työehtosopimuksen palkkaehtoa tulisi sovitella tai jättää se huomioon ottamatta kohtuuttomuuden vuoksi. Tältä osin käräjäoikeus totesi, että työsopimuslain 10 luvun 2 §:ssä ei ole nimenomaisesti mainittu mahdollisuudesta sovitella työsopimusta myös muutoin kuin kohtuuttoman ehdon osalta tai määrätä se raukeamaan. Sovittelu voidaan kuitenkin tehdä oikeustoimilain 36 §:n nojalla. OikTL 36 §:ää voidaan soveltaa lisäksi tilanteissa, joissa ei ole kysymys varsinaisesti työsopimuksen ehdon kohtuuttomuudesta, vaan esimerkiksi työehtosopimuksen yksittäisen ehdon kohtuuttomuudesta.

Itse yleissitovaa työehtosopimusta ei voitu käräjäoikeuden mukaan sovitella. Yleissitovasta työehtosopimuksesta aiheutuvia velvoitteita voitiin kuitenkin jonkin yksittäisen velvoitteen osalta sovitella kohtuulliseksi oikeustoimilain nojalla, mikäli kyseisen velvoitteen soveltaminen johtaisi kohtuuttomuuteen. Käräjäoikeus siten päätteli, että yksittäistä työehtosopimuksen ehtoa voitaisiin sovitella tai jättää huomioon ottamatta, jos ehdon soveltaminen johtaisi yksittäistapauksessa kohtuuttomaan lopputulokseen.
 
Käräjäoikeus totesi, että työehtosopimuksen syntyolosuhteet eivät olleet merkityksellisiä sen arvioimisen kannalta, johtiko työehtosopimuksen vähimmäispalkkaehdon soveltaminen tässä tapauksessa kohtuuttomuuteen. Lähtökohtana voitiin myös pitää sitä, että yksittäisen työntekijän vetoamista yleissitovaan työehtosopimukseen ei voitu pitää hyvän tavan vastaisena.
 
Asiassa esitetyn todistelun perusteella käräjäoikeus katsoi, että jos vastaajayhtiö olisi vuonna 2008 tai 2009 maksanut kaikille jakajilleen sellaista palkkaa, mitä kantaja oli nyt vaatinut, olisi se johtanut vastaajayhtiön tuloksen romahtamiseen ja yhtiön tulos olisi ollut tappiollinen. Asiassa oli kuitenkin otettava huomioon se, että tuomiolla vastaajayhtiö ei joutunut maksamaan palkkaa takautuvasti kaikille niille jakajille, jotka olivat hoitaneet jakelua vuonna 2008 tai 2009 vaan ainoastaan yhdelle työntekijälleen. Korvausvaatimusten määrä oli myös rajattu. Koska jakajien työsuhteet olivat pääsääntöisesti melko lyhyitä, korvausvaatimukset olisivat käsittelyajankohtana olleet jo suurilta osin vanhentuneita. Käräjäoikeus piti epätodennäköisenä, että tällaisia korvausvaatimuksia olisi kohdistettu vastaajayhtiöön suurissa määrin.

Korvausten määrä oli yhteensä 23.926,87 euroa lisättynä viivästyskoron määrällä kun otettiin huomioon se määrä, jonka osalta kanneoikeus oli rauennut tai saatavat olivat vanhentuneet. Asiassa ei ollut esitetty näyttöä siitä, mikä vastaajayhtiön taloudellinen tila oli oikeudenkäynnin aikana. Asiassa ei ollut myöskään näytetty, että mainitun suuruinen korvaus olisi johtanut siihen, että yhtiö ei kykenisi suoriutumaan korvauksen maksamisesta. Näillä perustein käräjäoikeus katsoi, ettei edellytyksiä sovellettavan työehtosopimuksen palkkaehdon sovittelemiseksi tai jättämiselle huomioon ottamatta ollut olemassa.

Yhtiö haki muutosta käräjäoikeuden tuomioon Itä-Suomen hovioikeudessa. Yhtiö vaati kanteen kumoamista samoin perustein kuin käräjäoikeudessa, mutta vetosi lisäksi hovioikeudessa siihen, että kyseiseen yleissitovaan työehtosopimukseen vetoaminen olisi kunnianvastaista ja arvotonta, ja että sen mukaisen palkan maksaminen johtaisi työntekijöiden epätasa-arvoiseen palkkaukseen.
 
Kantaja vastusti uusiin seikkoihin vetoamista enää muutoksenhakuvaiheessa. Hovioikeus katsoikin, että yhtiö ei ole saattanut todennäköiseksi, ettei se olisi voinut vedota näihin seikkoihin jo käräjäoikeudessa, tai että sillä olisi ollut pätevä aihe olla tekemättä niin. Tämän vuoksi hovioikeus ei sallinut yhtiön vedota näihin seikkoihin myöskään hovioikeudessa.

Itse pääasian osalta hovioikeus hyväksyi käräjäoikeuden ratkaisun perustelut sellaisenaan. Asiassa ei ilmennyt aihetta käräjäoikeuden ratkaisun muuttamiseen. Yhtiö velvoitettiin korvaamaan kantajan oikeudenkäyntikulut hovioikeudessa 2.731,10 eurolla korkolain mukaisine korkoineen. Tuomio on vailla lainvoimaa, koska yhtiöllä on hovioikeuden tuomiosta 60 päivää aikaa hakea valituslupaa korkeimmalta oikeudelta.