KKO ei myöntänyt valituslupaa Itä-Suomen hovioikeuden työsyrjintää koskevaan tuomioon

Toimistomme edusti Hyvinkään kaupungin palveluksessa toiminutta lähihoitajaa työsyrjintäjutussa. Jutussa syyttäjä syytti käräjäoikeudessa alun perin neljää kaupungin palveluksessa toiminutta työtekijää/viranhaltijaa lähihoitajaan kohdistuneesta työsyrjinnästä. Käräjäoikeus hylkäsi marraskuussa 2013 kaikki syytteet. Lähihoitaja kuitenkin halusi viedä asiaansa eteenpäin ja asiassa valitettiin tuomiosta yhden viranhaltija B:n osalta. Hovioikeus katsoi heinäkuussa antamassaan tuomiossa viranhaltijan syyllistyneen työsyrjintään lähihoitajaa kohtaan. Muiden kolmen osalta käräjäoikeuden vapauttava tuomio jäi lainvoimaiseksi.

Lähihoitaja A oli toiminut kaupungin palveluksessa 19:sta toisiaan keskeytyksessä seuranneissa määräaikaisissa työsopimussuhteissa 17.7.2006 lukien, joista viimeinen päättyi 17.1.2010. Tämän jälkeen hän ei enää työllistynyt kaupungin palvelukseen, vaikka haki töitä kaupungilta sekä lähettämällä hakemuksia vapaisiin työpaikkoihin että ilmoittautumalla kaupungin rekrytointitoimistoon valmiina vastaanottamaan määräaikaisia töitä.
Asiassa kävi ilmi, että viranhaltija B, joka toimi asumispalveluiden päällikkönä, oli ilmoittanut kaupungin rekrytointitoimistoon, ettei A:ta enää voida ottaa kaupungin palvelukseen. Asiaa selvitettäessä B ilmoitti syyksi A:n käytöksen ja toiminnan (muun muassa työstä kieltäytyminen ja työvuorojen muuttaminen) ja toisaalta myös sen, että A oli viranhaltija B:n mielestä aiheetta puuttunut työpaikan epäkohtiin ja muun muassa kritisoinut aiheetta esimiestään tasapuolisen kohtelun rikkomisesta ja työnjohdollisista asioista. A katsoi, että väitteet hänen käytöksestään oli virheellisiä. Hän myönsi puuttuneensa työpaikan epäkohtiin, viimeksi juuri ennen viimeisen määräaikaisuuden päättymistä. Tämä ei kuitenkaan hänen mielestään voinut olla laillinen syy asettaa rekrytointikieltoa.

A saattoi asiansa liittonsa ja työsuojelupiirin selvitettäväksi. Viranomaisselvittelyn jälkeen syyttäjä nosti syytteet asiassa B:tä ja kolmea muuta vastaan. Syytettä ajettiin rikoslain 47 luvun 3 §:n perusteella. Säännöksessä kielletään asettamasta työnhakijaa epäedulliseen asemaan muun muassa ammatillisen toiminnan tai muun tähän rinnastettavan seikan perusteella. Syyte koski ensisijassa syrjintää, kun A:ta ei valittu hakemiinsa paikkoihin. A yhtyi syyttäjän syytteeseen katsoen lisäksi, että rekrytointitoimistolle annettu kielto oli myös työsyrjintää. A vaati lisäksi vahingonkorvauksia kärsimyksestä ja ansionmenetyksestä.

Viranhaltija B kiisti oikeudessa syytteet useilla eri perusteilla: syyteoikeus oli vanhentunut; hän ei ollut asemansa puolesta asiassa vastuussa; kyse ei ollut syrjinnästä työnhaussa; A:ta ei ollut asetettu epäedullisempaan asemaan; A ei ollut harjoittanut ammatillista toimintaa; rekrytointikiellolle oli asialinen ja painava syy.

Käräjäoikeus katsoi, etteivät syytteet olleet vanhentuneet. Oikeus myös katsoi, että A oli asetettu epäedullisempaan asemaan ja hän oli harjoittanut ammatillista toimintaa. Käräjäoikeus kuitenkin päätyi hylkäämään syytteen sillä perusteella, että epäedullisempaan asemaan asettamiselle oli ollut hyväksyttävä syy. Tällaisena syynä käräjäoikeus piti sitä, että B:n käsityksen mukaan A olisi käyttäytynyt epäasiallisesti. Sinänsä oikeus ei ottanut kantaa siihen, että tulivatko nämä väitteet A:n toiminnasta toteennäytetyiksi.
 
Hovioikeus katsoi, että asetettu rekrytointikielto loi jatkuvan syrjivän asiantilan, jossa A joutui epäedullisempaan asemaan, kun hän ei voinut tulla valituksi kaupungin palvelukseen. Hovioikeus kiinnitti huomiota todisteluun, josta kävi ilmi, että syyt rekrytointikiellolle ainakin osaksi olivat A:n ammatillisessa toiminnassa. Toisin kuin käräjäoikeus, hovioikeus katsoi, ettei kiellolle ollut painavia ja hyväksyttäviä syitä. Hovioikeus ei myöskään pitänyt riittävinä syinä vastaajan esittämiä väitteitä A:n epäasiallisesta käytöksestä. Hovioikeus antoi merkitystä myös sille, ettei väitetyistä rikkeistä ollut keskusteltu A:n kanssa eikä häntä kuultu kiellon asettamisesta. Painavaksi ja hyväksyttäväksi syyksi ei täten riittänyt viranhaltija B:n mielipide tai väitteet A:n huonosta käytöksestä. Viranhaltija B:n katsottiin täten syyllistyneen työsyrjintään.

Vahingonkorvauksen osalta katsottiin, että A oli esittänyt riittävän todennäköisiä perusteluita sille, että hän olisi työllistynyt rekrytointitoimiston kautta, jos kieltoa ei olisi ollut. A oli ollut vailla työtä yli vuoden viimeisen määräaikaisen työsuhteen päättymisen jälkeen. Hovioikeus arvioi aiheutuneen vahingon määräksi noin 10.000 euroa. Lisäksi A:lla katsottiin olevan oikeus saada syrjinnän johdosta kärsimyskorvausta 1.200,00 euroa. B joutui korvaamaan lisäksi A:n oikeudenkäyntikulut.