KKO 2016:13:

Turvatarkastajalle piti maksaa palkka työnteon estymisen ajalta

Toimistomme avusti turvatarkastajana Helsinki-Vantaan lentoasemalla työskennellyttä K:ta riidassa, joka koski työnteon estymistä työntekijän henkilöön liittyvän syyn vuoksi. Turvatarkastajana lentoasemalla työskentelevältä K:lta oli otettu rikosepäilyn vuoksi väliaikaisesti pois henkilökortti, jonka voimassaolo oli edellytyksenä turvatarkastajana työskentelylle. K:n työnantaja S Oy oli tämän johdosta keskeyttänyt K:n työnteon, kunnes hän oli saanut henkilökortin takaisin rikosepäilyn osoittauduttua perusteettomaksi. K:lle ei ollut maksettu palkkaa työnteon keskeytyksen ajalta.
 
Korkein oikeus totesi asiassa olevan kysymys ensisijaisesti siitä, oliko S Oy:llä ollut velvollisuus selvittää, olisiko K:n työnteon keskeytys ollut vältettävissä sijoittamalla hänet sellaiseen työhön, joka ei edellyttänyt henkilökorttia. Jos vastaus tähän kysymykseen oli myönteinen, tuli vielä ratkaistavaksi, oliko yhtiö laiminlyönyt tämän velvollisuutensa.
 
KKO totesi, että henkilökortin pois ottaminen oli estänyt K:ta tekemästä turvatarkastajan työtä lentoasemalla, mutta se ei ollut vaikuttanut hänen edellytyksiinsä suorittaa muunlaisia työtehtäviä. S Oy ei ollut edes väittänyt, että henkilökortin pois ottamisen perusteena ollut rikosepäily olisi vaikuttanut yhtiön K:ta kohtaan tuntemaan luottamukseen ja olisi siksi estänyt yhtiötä sijoittamasta häntä muuhun työhön. Käräjäoikeuden tuomiossa oli päinvastoin todettu henkilötodistelusta ilmenneen, että yhtiöllä oli ollut selvä käsitys, ettei K ollut syyllistynyt epäiltyyn rikokseen. S Oy:n päättäessä K:n työnteon keskeytyksestä ei ollut tiedossa, kuinka pitkän aikaa se jatkuisi. Käräjäoikeuden tuomiosta ilmenevin tavoin sekä K että hänen esimiehensä olivat tuolloin luulleet, että K voisi pian palata takaisin turvatarkastajan työhön. Keskeytyksen kesto oli kuitenkin ollut epävarma ja se oli ollut ulkopuolisen tahon toimenpiteistä riippuvainen. Epävarmuus siitä, kuinka kauan työnteon este tulisi jatkumaan, ei ollut poistanut tarvetta selvittää, voitaisiinko K sijoittaa muuhun työhön. KKO katsoi, että näissä olosuhteissa S Oy:llä oli ollut velvollisuus harkitessaan K:n työnteon keskeyttämistä selvittää, olisiko keskeytys ollut vältettävissä sijoittamalla K muihin työtehtäviin.

Asiassa oli riidatonta, että K:n esimies oli K:n kanssa käymässään keskustelussa tuonut työnteon keskeyttämisen vaihtoehtona esiin siivoustyön. K oli tällaisessa luonteeltaan alustavassa keskustelussa ilmaissut, ettei hän olisi kiinnostunut tekemään hänen tavanomaisista työtehtävistään selvästi poikkeavaa siivoustyötä. S Oy oli katsonut, että K:n kielteisen kannan ollessa etukäteen yhtiön tiedossa olisi kohtuutonta vaatia, että yhtiön olisi tullut selvittää täsmällinen työkohde sekä sitä koskeva palkka ja muut työehdot.

KKO katsoi kuitenkin hovioikeuden toteamin tavoin, että kysymys ei ollut konkreettisesta työtarjouksesta. K:n luonteeltaan alustava ilmoitus ei ollut poistanut yhtiön velvollisuutta selvittää ja osoittaa K:lle yksilöityjä työtehtäviä, joihin hänet voitaisiin sijoittaa. Jos työnantajalla on muun työn tarjoamisvelvollisuus, on työnantajan näytettävä, onko työtä tarjottu ja minkälaisin ehdoin (esim. KKO 1993:145). S Oy oli teettänyt siivoustyön ohella ainakin vartijan, järjestyksenvalvojan ja henkilökohtaisen avustajan työtä. Riidatonta oli, ettei yhtiö ollut selvittänyt, voitaisiinko K sijoittaa tällaisiin työtehtäviin. Näin ollen KKO katsoi, ettei S Oy ollut selvittänyt, millaisiin muihin työtehtäviin K olisi voitu sijoittaa, eikä ollut tarjonnut K:lle muuta työtä työtehtävien ja -ehtojen osalta yksilöidyllä tavalla.
 
Yhtiö oli jättäessään tämän velvollisuutensa täyttämättä huolimattomuudesta laiminlyönyt työsuhteesta johtuvia velvollisuuksiaan ja oli TSL 12 luvun 1 §:n 1 momentin nojalla velvollinen korvaamaan K:lle aiheutuneen ansionmenetyksen. Hovioikeuden tuomion lopputulosta, jolla käräjäoikeuden tuomio oli kumottu ja S Oy velvoitettu suorittamaan K:lle korvaukseksi ansionmenetyksestä 3.914,44 euroa korkoineen sekä korvausta oikeudenkäyntikuluista 5.000 euroa, ei muutettu. Sen sijaan S Oy määrättiin korvaamaan K:n oikeudenkäyntikulut myös KKO:ssa. Ratkaisusta äänestettiin.