Rovaniemen hovioikeus 11.3.2016:

Kahden osa-aikaeläkkeellä olevan työntekijän irtisanominen oli perusteeton ja syrjivä – vahingonkorvauksen perusteena käytettävänä palkan määränä oli pidettävä työsuhteen päättymishetken palkkaa

Toimistomme avusti kahta saman lehden toimituksessa työskennellyttä henkilöä, jotka olivat molemmat osa-aikaeläkkeellä. Asiassa oli riitaa siitä, oliko yhtiössä toteutettu toimintavan muutos ja organisaatiouudistus ollut irtisanomisperusteeksi ilmoitettu tuotannollinen ja taloudellinen syy ja olivatko kantajien työtehtävät sen vuoksi pysyvästi ja olennaisesti vähentyneet. Asiassa oli myös kyse siitä, olivatko kantajat valittu irtisanottaviksi heidän ikänsä takia epäasiallisella sekä syrjivällä perusteella ja minkä palkan perusteella vahingonkorvauksen määrä tuli laskea.
 
Kantaja T työskenteli eräässä lehdessä toimitussihteerinä. Hän oli jäänyt jo aikaisemmin toimestaan osa-aikaeläkkeelle.  Alkuvuodesta 2012 lehdessä käynnistyi yhteistoimintamenettely.  T irtisanottiin tuotannollisella ja taloudellisella perusteella kesällä 2012, ja työsuhde päättyi alkuvuodesta 2013.  Kantaja P oli ollut saman lehden palveluksessa valokuvaajana. Myös P irtisanottiin yhteistoimintamenettelyn päätteeksi tuotannollisella ja taloudellisella syyllä kesällä 2012, ja työsuhde päättyi loppuvuodesta 2012. Työnantaja perusteli irtisanomista uudelleenorganisoinnilla sekä työtehtävien vähentymisellä ja toimintatapojen uudistuksella. Kantajat katsoivat, että tuotannollista ja taloudellista syytä irtisanomisille ei ollut, eivätkä työtehtävät olleet tosiasiallisesti vähentyneet. Kantajan T tilalle oli palkattu toinen työntekijä jo T:n irtisanomisaikana tekemään T:n tehtäviä, ja kyseinen työntekijä oli jatkanut niitä ainakin vuoden 2013 ajan. Kantaja P:lle oli hänen irtisanomisena jälkeen tarjottu työtä sijaisena samassa lehdessä, kun taas lehden toinen kuvaaja oli siirtynyt täysipäiväiseksi P:n irtisanomisen jälkeen. Kantajat katsoivat lisäksi, että heidät oli molemmat irtisanottu syrjivällä perusteella. Molemmat kantajat olivat saman lehden vanhimmat työntekijät, eikä heidän osaamistaan ollut kartoitettu lain edellyttämällä tavalla tai muutoin objektiivisesti tai asiallisesti. Heidän kykynsä toimia työssä oli yhtä hyvä, kuin muilla lehden vastaavissa tehtävissä olevilla työntekijöillä. Riitaisaa asiassa oli vielä kantajien vahingonkorvauksen perusteena käytettävän palkan määrä. Kantajien P ja T mukaan perusteena tulisi käyttää osa-aikaeläkettä edeltäneen palkan määrää, sillä kyseinen osa-aikaeläkekin oli kytketty siihen. Työnantajayhtiö taas vaati, että perusteena käytetään osa-aikaeläkkeellä ollessa maksettua palkan määrää.

Käräjäoikeus katsoi, että asiassa esitetyn todistelun perusteella on jäänyt näyttämättä, että työtehtävät olisivat tosiasiassa olennaisesti ja pysyvästi vähentyneet. Asiassa jäi myös näyttämättä, että työnantaja olisi todellisuudessa täyttänyt työntarjoamisvelvollisuutensa.  Näin ollen työnantajalla ei ollut työsopimuslain 7 luvun 3 §:n mukaista tuotannollista ja taloudellista irtisanomisperustetta, ja molemmilla kantajilla oli oikeus korvaukseen työsuhteen perusteettomasta päättämisestä. Käräjäoikeus katsoi, että asiassa oli jäänyt näyttämättä, että kantajia olisi syrjitty heidän ikänsä perusteella. Näin ollen kantajilta evättiin yhdenvertaisuuslain mukainen hyvitys. Palkan osalta käräjäoikeus päätyi käyttämään vahingonkorvauksen laskemisen perusteena kantajille osa-aikaeläkkeellä maksettua keskimääräisen palkan määrää, joka oli kantajalla T 2.401,38 euroa ja kantajalla P 2.047,37 euroa.

Asiaa puitiin käräjäoikeuden jälkeen uudestaan vielä hovioikeudessa. Käräjäoikeuden tavoin, hovioikeus katsoi että työnantajan toiminnassa ei ollut ollut sellaisia taloudellisia, tuotannollisia tai toiminnan uudelleenjärjestelyihin liittyviä syitä, joiden perusteella työn määrä olisi olennaisesti ja pysyvästi vähentynyt, eikä työnantajalla ollut laillista perustetta irtisanoa kantajan T eikä kantajan P työsopimusta. Syrjinnän osalta hovioikeus päätyi eri ratkaisuun kuin käräjäoikeus. Työsopimuslain 2 luvun 2 §:n 1 momentin mukaan työnantaja ei saa ilman hyväksyttävää perustetta asettaa työntekijöitä eri asemaan muun muassa iän vuoksi. Syrjintäkieltoa tukee sekä työsopimuslain 2 luvun 2 §:n 3 momentti koskien työntekijöiden tasapuolista kohtelua sekä yhdenvertaisuuslain 6 §:n 2 momentti koskien syrjinnän kieltoa. Molemmat kantajat olivat hovioikeuden mukaan saattaneet todennäköiseksi, että heidät oli asetettu eriarvoiseen asemaan ikänsä vuoksi, ja näin ollen asiassa oli syntynyt syrjintäolettama. Myös palkan määrän osalta hovioikeus päätyi eriävälle kannalle käräjäoikeuden kanssa. Lähtökohtaisesti korvauksen perusteena oli pidettävä syntynyttä ansionmenetystä, ja irtisanomista seurannut ansionmenetys muodostui sekä palkan että osa-aikaeläkkeen menetyksestä. Hovioikeus harkitsi oikeaksi molempien kantajien osalta käyttää vahingonkorvauksen perusteena työsuhteen päättymishetken palkkaa, joka oli kantajan P osalta 3.975,80 euroa ja kantajan T osalta 4.583,57 euroa.

Hovioikeus tuomitsi työsuhteen perusteettomasta päättämisestä kantajalle T 20 kuukauden palkkaa vastaavan määrän korkoineen ja kantajalle P 16 kuukauden palkkaa vastaavan määrän korkoineen, jonka katsottiin sisältävän molempien osalta myös korvauksen aineettomasta loukkauksesta. Lisäksi hovioikeus tuomitsi asiassa molemmille kantajille yhdenvertaisuuslain 9 §:n perusteella hyvitystä 9000,00 euroa syrjinnän laatu huomioon ottaen. Lisäksi vastaajana ollut työnantaja velvoitettiin korvaamaan molempien kantajien oikeudenkäyntikulut viivästyskorkoineen.