Työtuomioistuin 16.4.2015:

Työehtosopimuksen tulkinta taloushenkilökunnan määritelmästä

Työtuomioistuimen jutussa oli kyse erimielisyydestä koskien aluksen kansipäällystön hyttien siivousta. Asiassa oli riitaista se, mitä työehtosopimuksessa tarkoitetaan taloushenkilökunnalla ja keiden tehtäviin kuuluu kansipäällystön hyttien siivous. Kantaja vaati hyvityssakkoa varustamolta työehtosopimuksen rikkomisesta sekä työantajaliitolta, jonka kantaja katsoi laiminlyöneen valvontavelvollisuuden työehtosopimuksen noudattamisen suhteen.
 
Tapauksessa soveltuva työehtosopimus oli ulkomaanliikenteen aluksissa palvelevien päällystöliittojen jäsenten palkkaus- ja työehtoja koskeva runkosopimus ja erityisesti sen 6 §:n 2 kappale, jossa todetaan hyttien siivouksesta seuraavaa: ”Aluksella, jossa taloushenkilökuntaa on kaksi tai useampia henkilöitä, huolehtii tämä henkilökunta päällystön asunto- ja muitten suojien päivittäisestä siivoamisesta”.

Kantaja vaati, että kansipäällystön hytit on siivottava päivittäin työehtosopimusmääräyksen mukaisesti. Aluksella taloushenkilökuntaan kuuluvat kokki sekä vähintään yksi talousapulainen, joten työehtosopimuksen mukaisesti aluksella on ollut taloushenkilökuntaa kaksi tai useampia henkilöitä. Päällystön hytit oli siivottu ainoastaan päällystön vuoronvaihdon yhteydessä eli kerran kahdessa viikossa tai kerran kolmessa viikossa ja sama ongelma oli esiintynyt yhtiön muillakin aluksilla.

Vastaajavarustamo vastusti vaatimusta sillä perusteella, että laivoissa on vain yksi talousapulainen päällystöä varten, kun taas muu taloushenkilökunta on matkustajia varten. Matkustajia varten laivalla olevia talousapulaisia ei yhtiön mukaan lueta työehtosopimuksen tarkoittamaan taloushenkilökuntaan.  Vastaajavarustamon mukaan kantajan tulkinta työehtosopimuksesta poikkeaa sopijapuolten yhteisestä tarkoituksesta ja yhteisesti hyväksytystä vakiintuneesta soveltamiskäytännöstä. Lisäksi vastaajavarustamo kertoi, että laivoilla on jo pitkään noudatettu käytäntöä, jonka mukaan päällystö siivoaa omat hyttinsä, kun aluksella on vain yksi talousapulainen ja kokki.

Työtuomioistuimen mukaan taloushenkilökunnan käsitteen ollessa epäselvä, voidaan pitää uskottavana vastaajan tulkintaa siitä, että laivan kokin tehtäviin ei voida katsoa kuuluvan päällystön hyttien siivoamista. Vastaajapuolen tulkinnan mukaan taloushenkilökunnalla tarkoitetaan ainoastaan päällystöä varten palkattuja talousapulaisia. Työtuomioistuin katsoi, että määräyksen sanamuoto ei kuitenkaan tue tätä väitettä eikä osapuolten toisenlaisesta tarkoituksesta ole riittävää näyttöä. Tästä johtuen vastaajan katsotaan rikkoneen työehtosopimuksen määräyksiä, koska aluksella on ollut vuosien 2013 ja 2015 välisenä aikana kokin lisäksi 4-5 talousapulaista, mutta kansipäällystön hyttejä ei ole siivottu päivittäin.

Työtuomioistuin määräsi vastaajat maksamaan kantajalle hyvityssakkoa. Lisäksi vastaajat velvoitettiin yhteisvastuullisesti korvaamaan kantajan oikeudenkäyntikulut viivästyskorkoineen.