Kantaja oli työskennellyt yli kahdeksan vuotta toisiinsa ketjutetuilla määräaikaisilla sopimuksilla sosiaalityöntekijän töissä. Yhteensä sopimuksia oli kuusitoista.
Riidan ydinkysymys liittyi siihen, millä edellytyksillä työnantajalla on oikeus tehdä määräaikaisia sopimuksia ja ketjuttaa niitä. Toinen keskeinen oikeudellinen ongelma liittyi työsopimuslain ja sosiaalityöntekijöitä koskevan ns. kelpoisuuslain väliseen ristiriitaan.
Asiassa oli riidatonta, ettei kantaja täyttänyt sosiaalityöntekijältä edellytettyä kelpoisuutta (ylempi korkeakoulututkinto, johon sisältyy tai jonka lisäksi on suoritettu pääaineopinnot tai pääainetta vastaavat opinnot yliopistolliset opinnot sosiaalityössä). Kelpoisuuslain mukaan 12 §:n nojalla kelpoisuusvaateesta voidaan poiketa. Lain mukaan jos tehtävään ei saada henkilöä, jolla on säädetty kelpoisuus, tehtävään voidaan ottaa enintään vuodeksi henkilö, jolla suoritettujen opintojen perusteella on riittävät edellytykset tehtävän hoitamiseen.
Työnantajan mukaan kantajaa, jolta puuttui sosiaalityöntekijän työssä edellytetty kelpoisuus, ei olisi voitu palkata vakituiseen työsuhteeseen. Tästä syystä määräaikaisten sopimusten käyttö ja ketjutus oli sen mielestä sallittua.
Käräjäoikeus hyväksyi työnantajan näkemyksen ja hylkäsi kanteen. Käräjäoikeuden mukaan työsopimuslaki on yleislaki ja laki sosiaalihuollon ammatillisen henkilöstön kelpoisuudesta ns. erityslaki. Käräjäoikeuden mukaan työsopimuslaki yleislakina väistyi erityislain tieltä. Käräjäoikeuden mukaan työnantaja ei ole kantajan puuttuvan kelpoisuuden vuoksi voinut ottaa tätä vakinaiseen työsuhteeseen ja näin ollen työsuhteen ei voida katsoa olleen voimassa toistaiseksi.
Hovioikeus kumosi käräjäoikeuden tuomion ja hyväksyi kanteen. Hovioikeuden mukaan työnantajalla oli ollut pysyvä työvoiman tarve sosiaalityöntekijän tehtäviin. Hovioikeuden arvioi tämän ilmenevän siitä, että kantaja oli työskennellyt vastaajan lukuun yli kahdeksan vuoden ajan, 16 peräkkäisellä korkeintaan vuoden pituisella sopimuksella. Hovioikeuden mukaan tällaisessa tilanteessa toistuvien määräaikaisten sopimusten käyttö ei ole sallittua. Hovioikeus totesi – vastoin kuin käräjäoikeus – että työsopimuslaki on pakottavaa oikeutta, joka on säädetty työntekijän suojaksi. Kelpoisuuslaki erityislakina ei ohittanut työsopimuslain pakottavia säännöksiä, kuten määräaikaisten sopimusten käyttöä koskevia säännöksiä (TSL 1:3), joista ei voida poiketa edes työehtosopimuksella.
Hovioikeus tuomitsi työnantajan maksamaan kantajalle irtisanomisajan palkan sekä korvauksena työsuhteen perusteettomasta päättämisestä 10 kuukauden palkkaa vastaavan määrän sekä kantajan oikeuskuluja käräjäoikeudessa ja hovioikeudessa yhteensä 20.000 euroa.
