Itä-Suomen hovioikeuden 4.9.2018 antama tuomio liittyen liikkeen luovutukseen ja äitiysvapaalla olevien työntekijöiden työsopimusten päättämiseen

Toimistomme edusti kantajina toimineita työntekijöitä niin käräjä- kuin hovioikeudessa.

Käräjäoikeuden tuomio jäi lainvoimaiseksi siltä osin kuin käräjäoikeus katsoi yhtiön ja kaupungin välisen palveluntuotannon siirtymisen liikkeen luovutukseksi. Koska kaupunki oli ollut tietoinen yhtiön palveluksessa olleista työntekijöistä ja heidän siirtymättä jäämisensä oli johtunut kaupungin toiminnasta, käräjäoikeus katsoi, että kaupunki oli velvollinen suorittamaan kantajille korvausta työsopimuksen perusteettomasta päättämisestä. Käräjäoikeus arvioi kohtuulliseksi korvaukseksi työsuhteen perusteettomasta päättämisestä kantajille kolmen kuukauden - seitsemän kuukauden palkkaa vastaavan määrän.

Naisten ja miesten tasa-arvosta annetun lain mukaan välitön ja välillinen syrjintä sukupuolen perusteella on kielletty. Käräjäoikeus katsoi kaupungin näyttäneen, ettei C:n valitsemattomuus ollut perustunut raskauteen tai muuhun syrjivään perusteeseen, vaan valinnat oli tehty objektiivisesti arvioiden. Lisäksi käräjäoikeus katsoi G:n osalta, ettei G ollut esittänyt näyttöä siitä, että vähemmän ansioitunut olisi tullut valituksi hänen asemestaan. Täten käräjäoikeus hylkäsi kahden kantajan vaatimukset tältä osin.

Työntekijät joutuivat valittamaan hovioikeuteen virheellisenä pitämänsä käräjäoikeuden tasa-arvolakia koskevan päätöksen vuoksi. Hovioikeudessa arvioitiin, oliko kantajia C ja G kohdeltu tasa-arvolain vastaisesti, kun heidän työsuhteensa eivät siirtyneet liikkeen luovutuksen johdosta luovutuksen saajalle heidän ollessaan äitiysvapaalla. Mikäli näin oli, arvioitavaksi tuli mahdollisen hyvityksen määrä.

Kaupungin mukaan työsuhteen siirtymättä jäämisen perusteena oli C:n ja G:n osalta ollut ainoastaan se, että kaupungin mielestä liikkeenluovutuksen tunnusmerkistö ei ollut täyttynyt. Kaupungin mukaan siirtymättä jäämiseen ei ole vaikuttanut mikään kantajiin liittyvä seikka taikka ominaisuus.

Liikkeen luovutuksen tapahduttua ja kaikkien työntekijöiden työsuhteiden päätyttyä yhtiön suorittaman irtisanomisen perusteella kaupunki oli hovioikeuden mukaan sinänsä kohdellut työntekijöitä samalla tavalla, kun se ei ole sallinut kenenkään työntekijöistä siirtyä automaattisesti palvelukseensa. Hovioikeus katsoi, että tässä vaiheessa kaupunki ei ollut rikkonut tasa-arvolain säännöksiä. C:n ja G:n osalta ei hovioikeuden mukaan olisi tullut tehdä ansiovertailua uusiin työsuhteisiin palkattuihin työntekijöihin nähden, sillä heidän työsuhteensa olisi tullut liikkeen luovutuksen yhteydessä siirtyä kaupungille ja jatkua keskeytyksettä. Sillä seikalla, että kaupunki on kertomansa mukaan palkannut palvelukseensa myös raskaana olevia naisia, ei ollut merkitystä.

Hovioikeus katsoi, että siltä osin kuin kaupunki oli liikkeen luovutuksen jälkeen ottanut asiassa esitetyllä tavalla palvelukseensa uusia työntekijöitä ja jättämällä ottamatta palvelukseensa raskaana tai äitiysvapaalla olleet kantajat, asiassa oli esitetty tasa-arvolain edellyttämällä tavalla tosiseikkoja, joiden perusteella voitiin olettaa, että kyseessä oli syrjintä sukupuolen perusteella.

Hovioikeuden mukaan kaupunki ei ollut osoittanut, että sen menettely liikkeen luovutustilanteen jälkeen olisi johtunut jostakin hyväksyttävästä syystä. Hovioikeus katsoi, että kaupunki oli menetellyt siten, että kantajat olivat raskauden, synnytyksen ja äitiysvapaan perusteella joutuneet epäedulliseen asemaan ja kaupunki on näin ollen syyllistynyt tasa-arvolain mukaiseen syrjintään.

Tasa-arvolain mukaan se, joka on rikkonut tasa-arvolaissa tarkoitettua syrjinnän kieltoa, on velvollinen maksamaan loukatulle hyvitystä. Hovioikeus katsoi kantajille suoritettavan naisten ja miesten välisestä tasa-arvosta annetun lain mukaisen hyvityksen kohtuulliseksi määräksi kummankin kantajan osalta 10.000 euroa.

Kaupunki oli lisäksi velvollinen korvaamaan kantajien oikeudenkäyntikulut kokonaisuudessaan sekä käräjä- että hovioikeudessa korkoineen.