KKO 2018:40: Korkein oikeus linjasi työtaistelun aikana sairastuneen työntekijän oikeutta sairausajan palkkaan. Aikaprioriteettiperiaate ja työntekijän suojelun periaate.

Toimistomme avusti kantajana ollutta lennonjohtaja A:tä asiassa, jossa ratkaistavana oli kysymys siitä, onko A:n töistä poissaolon syynä pidettävä työtaistelua vai sairauslomaa ja onko hän siten oikeutettu palkkaan ja muihin vaatimiinsa etuuksiin sairausloman ajalta.

A:n ammattiyhdistys ilmoitti työnantajalle osittaisesta työtaistelusta, jonka mukaisesti yhdistyksen jäsenet eivät 30.7.2013 alkaen tee varsinaisen lennonjohtajan työnsä lisäksi erikseen työvuorolistoihin määriteltyjä niin sanottuja OTO-tehtäviä. Työ- ja elinkeinoministeriö oli sittemmin siirtänyt työtaistelun alkamaan 13.8.2013.

A oli tapahtumien aikaan ollut vuosilomalla elokuun ajan 1.8.-31.8.2013 ja vapaapäivällä 1.9.2013. OTO-vuoroja A:llä oli syyskuun työvuorolistassa merkitty ajanjaksoille 2. – 6.9., 16. – 20.9. sekä 23. – 27.9. Muut päivät A:llä olivat normaaleja työvuoroja sekä vapaapäiviä.

A oli siten vuosilomalla työtaistelun alkaessa 13.8.2013. Vuosiloman ja sitä seuranneen vapaapäivän jälkeen A:lla alkoi välittömästi kolmen päivän sairausloma (2.-4.9.) ja samana päivänä hänellä alkoi työvuorolistan mukaisesti viiden päivän OTO-työvuorot (2.-6.9.).  Sairauslomansa päätyttyä A oli lakossa seuraavat kahden päivän OTO-vuorot eli ajanjakson 5.- 6.9.2013.  Sairauslomalla A oli uudestaan 16.–20.9.2 sekä 23.-27.9.2013. Molempien sairauslomien aikana A:llä olisi ollut jälleen OTO-vuoroja. Sairaslomien välisen ajanjakson 21.-22.9.2013 A oli ollut työvuorossa sekä vapaapäivällä.

A vaati kanteessaan käräjäoikeudessa, että työnantaja velvoitetaan maksamaan hänelle sairausajan palkkaa kaikilta sairauslomapäiviltä, sillä poissaolojen syynä oli pidettävä sairastumista, eikä työtaistelua. Vastaajana ollut työnantaja kiisti A:n kanteen sillä perusteella, että työstä poissaolon syynä oli pidettävä ennen A:n sairastumista alkanutta työtaistelua, eivätkä kyseiset päivät siten olleet sen käsityksen mukaan työssäolopäivien veroisia päiviä.

Käräjäoikeus hylkäsi A:n kanteen kokonaisuudessaan. Tuomiossaan käräjäoikeus katsoi työtaistelutoimenpiteen alkaneen 13.8.2013. Koska A oli sairastunut vasta sen jälkeen, kun työtaistelutoimenpide oli hänen kohdallaan alkanut, ei A:llä tästä syystä voinut olla oikeutta saada sairauspäiviltään korvausta siltä osin kuin ne kohdistuivat työtaistelutoimenpiteiden aikaan.

A valitti käräjäoikeuden tuomiosta hovioikeuteen. Hovioikeus hyväksyi käräjäoikeuden ratkaisun perustelut, eikä se katsonut aiheelliseksi muuttaa käräjäoikeuden ratkaisua.

A sai asiassa valitusluvan korkeimmalta oikeudelta.

Korkein oikeus arvioi asiaa ensisijaisena lähtökohtanaan aikaprioriteettiperiaate, jota on oikeuskäytännössä noudatettu myös arvioitaessa palkanmaksuvelvollisuutta työtaistelutilanteessa. Ratkaisussaan KKO totesi, että työoikeudessa vakiintuneesti sovelletun aikaprioriteettiperiaatteen mukaan eri perusteista johtuvan poissaolon vaikutuksia arvioidaan sen poissaoloperusteen nojalla, joka on alkanut ensimmäisenä. Ratkaisevaa on se, milloin ja millä perusteella työntekijä on jäänyt pois työstä sekä työn estymisen tosiasiallinen ajankohta. Mikäli poissaolo jatkuu ensimmäisen poissaoloperusteen lakattua, poissaoloa arvioidaan seuraavaksi alkaneen poissaoloperusteen mukaan.  Jos taas poissaoloperusteet alkavat samanaikaisesti, ratkaisua ei tehdä aikaprioriteetin perusteella, vaan tällöin on oikeuskirjallisuuden kannanottojen mukaan noudatettava yleistä työntekijän suojelun periaatetta ja valittava työntekijän kannalta edullisin vaihtoehto.

Aikaprioriteettiperiaatteen soveltamiseksi KKO:n oli ensin asiassa arvioitava sitä, milloin työtaistelusta johtuvan poissaolon oli katsottava A:n tapauksessa alkaneen. A oli ollut vuosilomalla työtaistelun alkaessa. Siten vuosiloman ajalta hänen poissaolonsa perusteena oli aikaprioriteettiperiaatteen mukaisesti pidettävä lomaa. Vuosilomansa jälkeen hän oli ollut vielä yhden päivän vapaalla. A:n tilanteessa KKO katsoi, että vuosiloma ja vapaapäivä muodostivat yhtäjaksoisen poissaolon perusteen. Kun A:n sairausloma oli vielä alkanut välittömästi hänen lomajaksonsa päättymisen jälkeen, oli A:n poissaolo työstä jatkunut KKO:n näkemyksen mukaan yhtäjaksoisesti - vaikkakin siten, että poissaolon peruste oli välissä vaihtunut.

Korkein oikeus totesi ratkaisussaan, että yhdistymisvapauteen vahvasti suojattuna oikeutena kuuluu myös oikeus olla osallistumatta työtaisteluun. Tästä seuraa, että työntekijällä tulee olla todellinen mahdollisuus päättää itse osallistumisestaan työtaisteluun. Työtaisteluun osallistuminen taikka sen ulkopuolelle jättäytyminen on jokaisen työntekijän oman päätöksen varassa silloinkin, kun hän on työntekijäyhdistyksen jäsen.  KKO katsoi, että A:llä ei ollut tarvetta eikä velvollisuutta päättää työtaisteluun osallistumisestaan yhtäjaksoisesti jatkuneiden lomansa ja sairauslomansa aikana, koska hänellä ei tällöin ollut velvollisuutta olla muutoinkaan työnantajan käytettävissä. Täten A:n ei voida pelkästään yhdistyksensä ilmoituksen perusteella katsoa osallistuneen työtaisteluun vielä yhtäjaksoisesti jatkuneiden lomansa ja sairauslomansa aikana. Kun A:n sairausloma oli alkanut samanaikaisesti hänen ensimmäisen OTO-vuoronsa kanssa, asia oli ratkaistava A:n eduksi. Poissaolon perusteena oli siten ensimmäisen sairauslomajakson ajalta pidettävä työkyvyttömyyttä ja KKO katsoi A:n olevan oikeutettu palkkaan ensimmäisen sairauslomansa ajalta 2.-4.9.2013.

A oli ensimmäisen sairauslomajaksonsa päätyttyä osallistunut työtaisteluun 5.-6.9.2013. Kun A oli tämän jälkeen ollut poissa työstä sairausloman vuoksi OTO-vuorojensa aikana, hänen poissaolojensa perusteena oli aikaprioriteettiperiaatteen nojalla pidettävä yhtäjaksoista työtaistelua. A:llä ei siten ollut oikeutta palkkaan enää ensimmäisen sairausloman jälkeisiltä sairauslomapäiviltä.

Näin ollen KKO:n tuomion mukaisesti A oli oikeutettu sairausajan palkkaan ensimmäiseltä sairauslomajaksoltaan, mutta ei hänen työtaisteluun osallistumisensa jälkeiseltä ajalta.  

Korkein oikeus muutti hovioikeuden tuomiota siten, että työnantaja velvoitettiin maksamaan A:lle sairausajan palkkaa ensimmäiseltä sairauslomajaksolta 2.-4.9.2013 sairausaikalisineen, molemmat määrät viivästyskorkoineen. Oikeudenkäyntikulujen osalta KKO totesi, että koska kantaja oli voittanut asian korkeimmassa oikeudessa kolmen ensimmäisen sairauslomapäiviensä palkan osalta, ei asiassa ollut syytä velvoittaa asianosaisia korvaamaan oikeudenkäyntikuluja vastapuolelle osaksikaan. Koska asianosaiset saivat pitää oikeudenkäyntikulut vahinkonaan, A vapautettiin myös velvollisuudesta korvata vastaajan oikeudenkäyntikulut myös käräjä- sekä hovioikeuden osalta.