KKO 19.2.2016: Edellytyksiä hakijavakuuden palauttamiselle ulosottoasiassa ei ollut – Kanneaika vahingonkorvausvaateiden esittämiselle oli vielä avoinna

Tapauksessa laivayhtiöt A ja B vaativat turvaamistoimihakemuksissaan, että M:ää, K:tä ja T:tä kielletään sakon uhalla saartamasta A:n ja B:n alusta. Vastaajia kuulematta käräjäoikeus määräsi asiassa väliaikaisesta turvaamistoimesta ja A:n ja B:n velvollisuudesta asettaa asiassa vakuus ulosottomiehelle. Kihlakunnanvouti teki päätöksen turvaamistoimen täytäntöönpanosta ja asetti hakijavakuudeksi 100 000 euroa. Aluksen poistuttua satamasta A ja B peruuttivat turvaamistoimihakemuksensa ja näin ollen käräjäoikeus peruutti M:ää vastaan asetetun väliaikaisen turvaamistoimihakemuksen ja jätti sen sillensä K:n ja T:n osalta.

Tapauksessa laivayhtiöt A ja B vaativat, että kihlakunnanvoudin tekemä päätös vakuuden hyväksymisestä kumotaan ja että heidän asettamansa vakuus palautetaan tai vaihtoehtoisesti sen määrää alennetaan, sillä A:n ja B:n mukaan vastapuolille ei ole voinut syntyä eikä ole syntynyt kuluja tai vahinkoja varsin lyhytaikaisen turvaamistoimen seurauksena. A:n ja B:n vaatimukset hylättiin ensin käräjäoikeudessa, mutta vakuuden palauttaminen hyväksyttiin hovioikeudessa.

Välittömästi hovioikeuden päätöksen jälkeen M haki KKO:lta hovin päätöksen täytäntöönpanokieltoa, jonka KKO myönsi. Mikäli erillistä täytäntöönpanokieltoa ei olisi haettu, niin kihlakunnanvouti olisi palauttanut hakijavakuuden hovin päätöksen nojalla, vaikka valitusaika korkeimpaan oikeuteen olikin muutoin vielä avoinna.

M vaati muutoksenhaussaan korkeimmassa oikeudessa, että hovioikeuden päätös kumotaan, ja että asia jätetään käräjäoikeuden lopputuloksen varaan. Hakijavakuutta ei voitu sen kannan mukaan määrätä palautettavaksi niin kauan, kuin oikeudenkäymiskaaren 7 luvun 12 §:n mukainen kanneaika on avoinna. Lisäksi M vaati, että A ja B velvoitetaan yhteisvastuullisesti korvaamaan asiassa syntyneet oikeudenkäyntikulut.

Korkeimmassa oikeudessa kyse oli erityisesti siitä, mitä kuluja (erityisesti oikeudenkäyntikulujen osalta) hakijavakuudella tulee turvattavaksi ja onko hakijavakuus tullut palauttaa kokonaan tai osittain A:lle ja B:lle vaikka määräaika vahingonkorvauskanteen nostamiselle on ollut vielä avoinna. Toiseksi arvioitavana oli se, onko hakijavakuuden määrä arvioitu oikein, ja onko siinä tullut ottaa huomioon turvaamistoimiasiassa vastapuolelle syntyvät oikeudenkäyntikulut.

Oikeudenkäymiskaaren 7 luvun 11 §:n mukaan hakijan, joka on tarpeettomasti hankkinut turvaamistoimen, on korvattava vastapuolelle turvaamistoimesta ja sen täytäntöönpanosta aiheutunut vahinko ja asiassa aiheutuneet kulut. Hakijavakuuden asettamisvelvollisuus turvaa vahingonkorvauksen tosiasiallista toteutumista ja esimerkiksi vastapuolen oikeutta saada aiheettomasta turvaamistoimesta johtuva vahinko ja kulut täysimääräisesti korvattua. korkein oikeus päätyi asiassa sille kannalle, että myös senlaatuiset vahingot jotka vastaajalle ovat turvaamistoimen takia syntyneet ennen siitä tehdyn päätöksen tiedoksiantoa, ovat sellaisia oikeudenkäymiskaaren 7 luvun 11 §:n vahinkoja joita vakuus on tarkoitettu kattamaan. Vaikka oikeudenkäymiskaaren säännöksessä ei ole yksilöity tarkemmin kulujen laatua, on lähtökohtana se, että vastaaja saatetaan samaan asemaan jossa hän olisi ollut, jos tarpeettomaksi osoittautunutta turvaamistoimea ei olisi toteutettu. Tällaisiksi kuluiksi voidaan myös määritellä esimerkiksi sellaiset oikeudenkäyntikulut, jotka vastaajalle perustellusti muodostuu hänen vastatessaan turvaamistoimea koskevaan hakemukseen.

Kanne oikeudenkäymiskaaren 7 luvun 11 §:n mukaisen vahingon ja kulujen korvaamisesta on luvun 12 §:n 2 momentin mukaisesti nostettava vuoden kuluessa päivästä, jona turvaamistoimi peruutettiin, taikka jos toimenpidettä koskevasta päätöksestä tehty valitus oli silloin vielä ratkaisematta, siitä lukien, kun asia oli lopullisesti ratkaistu. Vuoden määräajalla taataan vahinkoa kärsineelle osapuolelle aikaa selvittää vahingon määrä sekä toiseksi huolehditaan siitä, etteivät varat pysy ulosottomiehen hallussa kohtuuttoman pitkää aikaa. Lisäksi ulosottokaaren 3 luvun 45 §:n yleisen säännöksen mukaan vakuus on palautettava sen antajalle, kun se oikeus tai vaatimus, jonka turvaamiseksi vakuus on annettu, on toteutettu taikka tuomiolla hylätty tai muuten lakannut.  Näin ollen hakijavakuus voidaan palauttaa lain mukaan, kun vastaajan oikeus vahingonkorvaukseen on toteutettu tai tuomiolla hylätty tai muutoin lakannut ja vastapuolen oikeus vaatia korvausta peruutetusta ja tarpeettomasta täytäntöönpanosta on lakannut.

Se, että turvaamistoimi on peruutettu tai että se on rauennut, ei pelkästään ole KKO:n ratkaisun mukaan syy vakuuden palauttamiselle. Määräaika vahingonkorvausta koskevan kanteen nostamiselle oikeudenkäymiskaaren 7 luvun 12 §:n 2 momentissa on ollut avoinna käräjäoikeuden ja hovioikeuden käsitellessä valitusta, jonka vuoksi vakuuden palauttamisen edellytykset eivät ole täyttyneet ulosottokaaren 3 luvun 45 §:n mukaisesti. Korkeimman oikeuden päätöksen mukaisesti myöskään kihlakunnanvoudin päätöstä ei ole pidettävä vakuuden määrän osalta virheellisenä, eikä hakijavakuutta voitaisi edes vähäisiltä osin määrätä palautettavaksi sillä perusteella, että vakuus olisi arvioitu väärin. Vakuuden määrää arvioitaessa, kihlakunnanvoudin on tullut ottaa huomioon tarpeettomasta turvaamistoimesta potentiaalisesti syntyvät oikeudenkäyntikulut.

Näin ollen korkeimman oikeuden ratkaisun mukaan asiassa ei ole perusteita palauttaa hakijavakuutta tai alentaa sen määrää. Korkein oikeus kumosi hovioikeuden päätöksen ja jätti ratkaisun käräjäoikeuden lopputuloksen varaan.