Rovaniemen HO (09/2019): Työsopimuksen perusteeton päättäminen

Toimistomme edustama A oli työskennellyt Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän (jäljempänä Kainuun sote) ja sen edeltäjällä toistaiseksi voimassa olleessa työsuhteessa lähes 37 vuoden ajan. Vuodesta 1997 lähtien hän oli työskennellyt perus- ja lähihoitajana. Vuonna 2007 A oli opintovapaan ohella työskennellessään loukannut selkänsä, mikä oli vaikuttanut hänen työkykyynsä hänen palattuaan lähihoitajan työhön kesäkuussa 2010.  A oli ollut selkäkipujensa vuoksi aluksi jaksoittain poissa työstään, työkokeilussa loppuvuodesta 2011 ja 1.1.2012 lukien yhtäjaksoisesti sairauslomalla työsuhteensa päättämisen asti. Kainuun sote oli irtisanonut A:n työsuhteen 29.10.2015 ja irtisanomisaika oli päättynyt 29.4.2016. A oli ollut irtisanomishetkellä 56-vuotias. Hän oli opiskellut lähihoitajan tutkinnon lisäksi geronomin tutkinnon maaliskuussa 2010.

A vaati, että Kainuun sote velvoitetaan maksamaan hänelle korvausta työsuhteen perusteettomasta päättämisestä, lääkärintodistuksen hankintaan liittyvistä matkakuluista sekä oikeudenkäyntikuluista. A katsoi, että hänen työsuhteensa oli päätetty laissa määritellyllä kielletyllä päättämisperusteella ja ettei hänen työkykynsä ollut olennaisesti ja pitkäaikaisesti alentunut. Lisäksi A väitti, ettei Kainuun sote ollut pyrkinyt uudelleensijoittamaan häntä muihin työkykyään vastaaviin tehtäviin. A oli hakenut useisiin Kainuun sotella avoinna olleisiin tehtäviin ennen varsinainen sairauslomansa alkua vuosina 2010-2011, mutta hän ei ollut tullut valituksi hakemiinsa paikkoihin. A oli lisäksi katsonut olleensa pätevä useisiin hänen irtisanomisaikanaan ja sen läheisyydessä Kainuun sotessa avoinna olleisiin tehtäviin.

Työsopimuslain 7 luvun 2 §:n 2 momentin 1 kohdan mukaan työntekijä voidaan irtisanoa sairauden, vamman tai tapaturmasta aiheutuneen terveydentilan heikkenemisen perusteella ainoastaan, kun hänen työkykynsä on näiden syiden vuoksi vähentynyt sekä olennaisesti että niin pitkäaikaisesti, että työnantajalta ei voida kohtuudella edellyttää sopimussuhteen jatkamista. Hovioikeus totesi käräjäoikeuden tuomion perusteluihin viitaten A:n työkyvyn olleen olennaisesti ja pysyvästi alentunut tämän lähihoitajan tehtävän hoitamiseksi.

Työsopimuslain 7 luvun 2 §:n 4 momentin mukaan työnantajan on ennen irtisanomista kuultuaan työntekijää selvitettävä, olisiko irtisanominen vältettävissä sijoittamalla työntekijä muuhun työhön. Kainuun sote oli toukokuussa 2013 tarjonnut A:lle kuukauden mittaista ohjaajan sijaisuutta kunnassa X, mutta A oli siitä riidattomasti kieltäytynyt. Käräjäoikeuden tuomioon merkityn todistajana kuullun pääluottamusmies B:n kertomuksen mukaan A ja hän olivat todenneet ohjaajan tehtäviä selvittäessään, ettei työ sen fyysisyyden vuoksi olisi sopinut A:lle. Muita työtehtäviä tai työkokeilupaikkoja Kainuun sote ei ollut asiassa osoittanut taikka edes väittänyt tarjonneensa A:lle. Kainuun sotella oli ollut asiassa ilmenevin tavoin A:n irtisanomismenettelyn ajankohtana useita avoinna olleita tehtäviä, joita A:ta oli kehotettu hakemaan. A:ta ei ollut kuitenkaan valittu niihin tehtäviin, joita hän oli riidattomasti hakenut. Hovioikeus totesi tuomiossaan, ettei yksistään se seikka, että A:ta oli työnantajan taholta kehotettu hakemaan haluamiansa avoinna olleita tehtäviä, täytä Kainuun soten työn tarjoamisvelvollisuutta.

Edelleen, koska A:lle oli tarjottu kunnan X ohjaajan tehtävää yli kaksi vuotta ennen varsinaista irtisanomismenettelyn alkamista ja koska tätä tehtävää tarjottaessa työnantajan taholta ei ollut tuotu esille mahdollisuutta tarjotun työtehtävien sovittamisesta A:n työkyvylle sopiviksi, hovioikeus katsoi, ettei Kainuun sote ollut tälläkään yksilöidyllä tarjouksella täyttänyt lain edellyttämää uudelleensijoittamisvelvollisuutta.

Seuraavaksi hovioikeuden oli tarkasteltava, olisiko A voitu ammattitaitonsa, kokemuksensa ja työkykynsä perusteella työnantajan kannalta kohtuudella sijoittaa johonkin hakemistaan työtehtävistä välttäen siten hänen irtisanomisensa. Tätä tarkasteltaessa hovioikeuden mukaan arvioitavaksi tuli myös A:n suorittaman geronomin tutkinnon kelpoisuus avoinna olleisiin tehtäviin. Hovioikeus totesi, että Kainuun sotella oli ollut hovioikeuden tuomiossa tarkemmin esitetyn selvityksen perusteella avoinna tehtäviä, joiden kelpoisuusvaatimukset A olisi voinut täyttää. Kainuun sote ei ollut osoittanut asiassa selvittäneensä A:n soveltuvuutta kyseisiin tehtäviin, eikä Kainuun sotella ollut ollut riittäviä perusteita olla tarjoamatta A:lle tilaisuutta osoittaa selviytyvänsä kyseisistä tehtävistä. Näin ollen Kainuun sotella ei ollut ollut työsopimuslain mukaista perustetta A:n työsuhteen irtisanomiseen.

Hovioikeus ei muuttanut käräjäoikeuden tuomiota. Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä velvoitettiin maksamaan A:lle korvauksena työsuhteen perusteettomasta päättämisestä 14 kuukauden palkkaa vastaavan määrän 30.800 euroa, matkakulukorvauksia 336,20 euroa sekä tämän oikeudenkäyntikulut käräjä- ja hovioikeudessa, kaikki määrät laillisine korkoineen. Lisäksi Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä velvoitettiin maksamaan Kansaneläkelaitokselle työsopimuslain 12 luvun 3 §:n 1 momentissa tarkoitettu vähennys.