Turun hovioikeuden 18.7.2019 antama tuomio liittyen useisiin määräaikaisiin työsopimuksiin

Toimistomme avusti kantajana toiminutta työntekijää niin käräjä- kuin hovioikeudessa.

Kuntayhtymä oli solminut työntekijän kanssa yhdenjaksoisesti 19 määräaikaista työsopimusta ajalla 10/2013-1/2017. Määräaikaisuuden perusteeksi oli ilmoitettu sijaisuus ja muutamaan työsopimukseen määräaikaisuuden perustetta ei ollut kirjattu lainkaan. Työntekijä teki samoja tehtäviä samassa yksikössä jokaisen työsopimuksensa nojalla. Työntekijän tehtävät eivät poikenneet vakituisten työntekijöiden tehtävistä. Ennen viimeisen työsopimuksen solmimista työnantaja ilmoitti, ettei työtä olisi enää kuin yhden määräaikaisen työsopimuksen verran, jonka jälkeen työnantaja ei enää solminut työsopimuksia työntekijän kanssa.

Työntekijä saattoi asian käräjäoikeuden ratkaistavaksi vaatien korvausta irtisanomisajan noudattamatta jättämisestä sekä korvausta työsopimuksen perusteettomasta päättämisestä 12 kuukauden palkkaa vastaavan määrän. Vaatimustensa perusteena työntekijä esitti, että työnantajalla ei ollut perustetta solmia työntekijän kanssa useita määräaikaisia työsopimuksia sijaisuuksien vuoksi, työvoiman tarve oli pysyvä ja työnantaja oli laiminlyönyt selvittää, olisiko työntekijälle voitu tarjota muuta työtä tai kouluttaa hänet uuteen työhön työsopimuksen päättämisen sijasta.

Käräjäoikeus katsoi, että työnantajalla ei ollut sijaisuuksien vuoksi perusteltua syytä solmia työntekijän kanssa määräaikaisia työsopimuksia. Käräjäoikeus perusteli johtopäätöstään siten, että vaikka sijaisuus on lähtökohtaisesti perusteltu syy solmia määräaikainen työsopimus, ei työntekijälle ollut ilmoitettu kaikkien määräaikaisten työsopimusten osalta määräaikaisuuden perustetta eikä työnantaja ollut yksilöinyt, ketä työntekijää olisi kulloinkin sijaistettu. Lisäksi sijaisuus ei ollut perusteltu syy määräaikaisille työsopimuksille huomioiden määräaikaisten työsopimusten yhdenjaksoisen keston pituus yli kolme vuotta.

Käräjäoikeus katsoi myös, ettei määräaikaisille työsopimuksille ollut perusteltua syytä, koska työnantajan työvoiman tarve oli pysyvä. Työvoiman pysyvää tarvetta osoitti työntekijän tehtävien pysyminen samoina työsopimuksesta riippumatta, määräaikaisten työsopimusten lukumäärä, niiden yhteenlaskettu kesto ja yhtäjaksoisuus, niistä muodostuva kokonaisuus sekä se, että työntekijä oli tehnyt useiden eri henkilöiden sijaisuuksia eikä työnantaja ollut yksilöinyt kenen sijaisuudesta oli kyse. Lisäksi työvoiman pysyvää tarvetta osoitti se, että työntekijä oli hoitanut varahenkilön vakanssia, johon ei ollut saatu täyttölupaa, työnantaja oli palkannut työntekijän viimeisen työsopimuksen aikana toisen työntekijän samaan tehtävään ja yksikköön ja työntekijän työsuhteen päättymisen jälkeen oli palkattu useampia työntekijöitä samaan tehtävään.

Lisäksi käräjäoikeus katsoi, että työnantaja ei ollut selvittänyt, millaisiin muihin tehtäviin työntekijä olisi voitu sijoittaa. Käräjäoikeus katsoi, että työntekijällä oli oikeus vaatimaansa korvaukseen tälläkin perusteella. 

Käräjäoikeus tuomitsi työnantajan maksaan työntekijälle korvauksen irtisanomisajan noudattamatta jättämisestä työntekijän vaatiman määrän, korvausta työsopimuksen perusteettomasta päättämisestä 10 kuukauden palkkaa vastaavan määrän sekä työntekijän oikeudenkäyntikulut kokonaisuudessaan.

Työnantaja valitti käräjäoikeuden tuomiosta hovioikeuteen. Hovioikeus järjesti asiassa pääkäsittelyn. Hovioikeus ei muuttanut käräjäoikeuden tuomiota ja velvoitti työnantajan korvaamaan työntekijän hovioikeuskulut kokonaisuudessaan.

Hovioikeuden tuomio on lainvoimainen.