TT 2019:81: Kulkemiset työpaikalla vaatteiden vaihtoineen lepotauon yhteydessä kuuluu työaikaan

Asianosaisilla oli erimielisyyttä siitä, tuliko työntekemispaikan ja työasun vaihtamispaikan välinen kulkeminen työpaikalla työasun vaihtamisineen päivittäisen lepoajan eli ruokailutauon (30 minuuttia) yhteydessä lukea työajaksi.

KVTES III luvun 4 §:n 1 momentin mukaan työajaksi luetaan työhön käytetty aika sekä aika, jonka viranhaltija/työntekijä on velvollinen olemaan työpaikalla työnantajan käytettävissä. Edelleen saman pykälän 2 momentin mukaan päivittäisiä lepoaikoja ei lueta työaikaan, jos viranhaltija/työntekijä saa näinä aikoina esteettömästi poistua työpaikalta. Vielä KVTES III luvun 27 §:n mukaan, jos vuorokautinen työaika on kuutta tuntia pitempi eikä viranhaltijan/työntekijän työpaikalla olo ole työn jatkumisen kannalta välttämätöntä, hänelle on annettava työvuoron aikana vähintään puolen tunnin lepoaika (ruokailutauko), jota ei lueta työaikaan ja jonka aikana viranhaltija/työntekijä saa esteettömästi poistua työpaikalta. Lepoaikaa (ruokailutaukoa) ei ole välttämätöntä määrätä pidettäväksi tiettynä kellonaikana, vaan voidaan menetellä esimerkiksi siten, että lepoaika pidetään tiettyjen kellonaikojen välisenä aikana silloin kun se on virka-/työtehtävien kannalta tarkoituksenmukaisinta, jolloin tarkan ajankohdan määrää asianomainen esimies tai viranhaltija/työntekijä itse.

Toimistomme edusti asiassa työntekijöitä, jotka toimivat erään kaupungin keskushammashoitolan suuhygienisteinä sekä toimipisteen fysioterapeutteina ja kuntohoitajina. Heillä oli aiemmin ollut jaksotyö, mutta työnantaja määräsi heidät yksipuolisesti työskentelemään yleistyöajassa. Työskennellessään jaksotyössä, he saivat ruokailla ns. joutuisasti työn ohessa. Työaikamuodon muutos aiheutti myös sen, että työnantaja määräsi heidät ruokailemaan omalla ajalla.

Kaupunki laatii työnantajana mainituille työntekijöille työvuoroluettelot, joihin kirjataan säännöllisen työajan alkamis- ja päättymisajankohdat. Lepo- eli ruokatauko oli pituudeltaan vähintään 30 minuuttia, jota ei lueta työaikaan. Päivittäinen lepoaika on mahdollista pitää kello 11 ja 13 välisenä aikana silloin, kun se on työtehtävien kannalta tarkoituksenmukaisinta, jolloin tarkan ajankohdan määrää työntekijä itse. Päivittäistä lepoaikaa ei ole merkitty etukäteen työvuorolistoihin pidettäväksi tiettyyn aikaan. Päivittäinen lepoaika laskettiin siitä, kun työntekijä oli vapaa työtehtävistään ja voi poistua työyksiköstään. Vastaavasti päivittäinen lepoaika päättyi, kun työntekijä palasi työyksikköönsä ja oli työnantajansa käytettävissä aloittamaan työnsä tekemisen. Erimielisyyttä aiheutti se, että työnantaja luki kulkemiset työpisteen ja pukuhuoneen välillä sekä työasun vaihtamisen lepoaikaan kuuluvaksi. Monessa paikassa työpiste ja pukuhuoneet sijaitsivat etäällä toisistaan.

Kanteessa mainitut työntekijät ovat velvoitettuja käyttämään työasua. Työntekijä ei voi saapua työyksikköönsä ennen kuin hän on asianmukaisesti pukeutunut työnantajan edellyttämään työasuun. Jos työntekijä poistuu työyksikkönsä tai työnantajan määrittelemän alueen ulkopuolelle, työasu on vaihdettava omiin vaatteisiin.

Työntekijöitä edustavat ammattiliitot vaativat työtuomioistuinta vahvistamaan, että mainittujen työntekijöiden työasun vaihtamispaikan ja työntekemispaikan välinen kulkeminen työasun vaihtamisineen työpaikalla lepotauon yhteydessä on KVTES:ssä tarkoitettua työaikaa, eikä sitä voida lukea puolen tunnin lepoaikaan (ruokailutaukoon).

Työntekijät katsoivat, ettei heillä ole ollut tosiasiallista mahdollisuutta käyttää 30 minuutin päivittäistä lepoaikaa omiin tarkoituksiinsa eikä poistua sen ajaksi esteettömästi työpaikalta, mikäli kulku pukeutumistilojen ja työyksikön välillä vaatteiden vaihtoineen luetaan kuuluvaksi lepoaikaan. Sen vuoksi vaatteiden vaihto sekä kulkemiset työpaikalla työtilojen ja pukuhuoneiden välillä oli luettava työajaksi riippumatta siitä, missä työyksiköt taikka pukuhuoneet sijaitsevat työpaikalla. He katsoivat, että vaatteiden vaihtoon sekä työyksikön ja pukutilojen välisiin siirtymisiin kului olennainen osa työntekijän 30 minuutin pituisesta ruokatauosta, minkä vuoksi työntekijät eivät tosiasiassa pystyneet esteettömästi poistumaan työpaikalta lepotauon alkaessa. Esteetön poistuminen työpaikalta lepotauon aikana ei ollut mahdollista myöskään siksi, että työntekopaikka sijaitsee niin etäällä palveluista.

Työnantaja vastusti kannetta työtuomioistuimessa.

Työtuomioistuin korosti ratkaisussaan, että työaikadirektiivin (2003/88/EY) 2 artiklan mukaan ”työajalla” tarkoitetaan ajanjaksoa, jonka aikana työntekijä tekee työtä ja on työnantajan käytettävissä ja suorittaa tehtäviään sekä ”lepoajalla” ajanjaksoa, joka ei ole työaikaa. Työajan ja lepoajan käsite ovat Euroopan unionin oikeuden käsitteitä ja niitä tulee tulkita yhdenmukaisesti kaikissa jäsenvaltioissa. Edelleen työtuomioistuin korosti sitä, että unionin tuomioistuin on kiinnittänyt huomiota työaikadirektiivissä tarkoitettuun, työntekijöiden turvallisuuden ja terveyden suojeluun liittyvään tavoitteeseen, jonka mukaan työntekijöille on tarpeen taata vähimmäislepoaika. Työtuomioistuimen mukaan työntekijöillä on oltava oikeus ja tosiasiallinen mahdollisuus poistua lepoajan aikana työpaikalta ja viettää olennainen osa lepoajasta työpaikan ulkopuolella. Esitetyn näytön perusteella työtuomioistuin katsoi selvitetyksi, että työntekemispaikan ja pukuhuoneen välisiin kulkemisiin, työasun vaihtamisiin sekä matkaan pukuhuoneesta sairaala-alueen ulkopuolelle kului suuhygienisteillä aikaa yhteensä noin 8-11 minuuttia ja fysioterapeuteilla sekä kuntohoitajilla yhteensä noin 9-14 minuuttia.

Työtuomioistuimen mukaan lepoaikoja koskevan sääntelyn tarkoituksena on, että työntekijällä on oikeus käyttää hyväkseen koko lepoaikansa ja viettää se omiin tarkoituksiinsa. Kyse on työntekijöiden turvallisuuden ja terveyden suojeluun liittyvästä sääntelystä, mikä tuli ottaa huomioon asiaa ratkaistaessa. Siksi työtuomioistuimen mielestä mainituilla työntekijöillä ei ole ollut tosiallista mahdollisuutta poistua lepotauon aikana työpaikalta ja viettää olennainen osa siitä työpaikan ulkopuolella, kun kulku pukeutumistilojen ja työyksikön välillä vaatteiden vaihtoineen oli luettu kuuluvaksi päivittäiseen 30 minuutin lepoaikaan. Näin ollen työtuomioistuimen mukaan kanne oli hyväksyttävä ja työtuomioistuin vahvisti, että mainittujen suuhygienistien, fysioterapeuttien ja kuntohoitajien työasun vaihtamispaikan ja työntekemispaikan välinen kulkeminen työasun vaihtamisineen työpaikalla lepotauon yhteydessä on KVTES:n III luvun 4 §:n 1 momentin mukaista työaikaa, eikä sitä voida lukea mainitun luvun 27 §:ssä tarkoitettuun puolen tunnin lepoaikaan (ruokailutaukoon). Lisäksi työtuomioistuin velvoitti vastapuolet yhteisvastuullisesti korvaamaan kantajayhdistysten oikeudenkäyntikulut korkoineen.