Työtuomioistuin käsitteli vanhentumis- ja kanneaikoja työehtosopimuksen tulkintaa ja ylläpitokorvauksia koskevassa asiassa.

Toimistomme edusti työntekijää ja hänen ammattiliittoaan työehtosopimuksen tulkintaa koskevassa asiassa työtuomioistuimessa. Asiassa käsiteltiin myös saatavien vanhentumista ja kanneaikaa.

Riidan taustalla oli yhtäältä työehtosopimuksen määräys ylläpitokorvauksesta ja toisaalta se, mitä työsopimuksen osapuolet olivat sopineet majoittumisesta. Työsopimukseen oli merkitty työehtosopimuksessa tarkoitetuksi työntekijän vakituiseksi asuinpaikaksi hänen varsinainen kotinsa. Hän majoittui työviikon aikana omistamassaan asuntoautossa työnantajan pihamaalla, joka siis sijaitsi toisella paikkakunnalla kuin missä hänen varsinainen kotinsa sijaitsi. Työehtosopimuksessa oli määrätty seuraavaa: ”Kun työntekijä sovittuaan siitä työnantajan kanssa yöpyy vakituisen asuinpaikkansa ulkopuolella asianmukaisessa työmaamajoituksessa taikka työmaata varten järjestetyssä asunnossa, maksetaan hänelle ylläpitokorvausta 30,00 euroa/yöpymisvuorokausi.”. Työehtosopijapuolet olivat erimieltä siitä, mitä määräyksessä tarkoitetulla sopimisella tarkoitettiin ja oliko tässä tapauksessa kyseessä työehtosopimuksessa tarkoitettu majoittuminen työmaamajoituksessa. Työantaja ja työntekijä puolestaan olivat erimieltä siitä, mitä majoittumisesta oli sovittu.

Työtuomioistuin totesi, että työehtosopimusosapuolten olevan erimieltä siitä, edellyttääkö työehtosopimus erillistä sopimista työmaamajoituksesta (vai oliko riittävänä sopimisena pidettävä sitä, että työntekijä tosiasiassa majoittui vakituisen asuinpaikkansa ulkopuolella). Työtuomioistuin arvioi, että tämä asia jäi näytön perusteella epäselväksi. Lopulta työtuomioistuin päätyi ratkaisemaan asian yleisen näyttötaakan perusteella katsoen, että sillä osapuolella, joka vetoaa siihen, että työntekijän asuinpaikka olisi ollut muu kuin työsopimukseen merkitty, on velvollisuus näyttää väitteensä toteen. Työtuomioistuin katsoi, ettei työnantaja kyennyt tätä näyttämään toteen. Täten työtuomioistuin katsoi, että työehtosopimuksessa tarkoitettuna vakituisena asuinpaikkana oli pidettävä työntekijän kotia ja täten hän oli oikeutettu ylläpitokorvaukseen, koska hän majoittui työviikon aikana kotiinsa nähden toisella paikkakunnalla.

Tämä jälkeen erimielisyys koski sitä, oliko ylläpitokorvausten määrä selvitetty. Työtuomioistuin katsoi, että koska liittojen asiamiehet olivat käsitelleet työntekijän esittämiä vaatimuksia ja yhteisesti todenneet vaadittujen ylläpitokorvausten määrät, oli saatavat riittävästi selvitetty.

Lopuksi asiassa oli erimielisyyttä siitä, olivatko ylläpitokorvaussaatavat vanhentuneet tai oliko kanneaika menetetty.

Kysymys vanhentumisesta liittyi siihen, oliko työntekijä tai hänen liittonsa katkaissut saatavien vanhentumisen ajoissa. Työntekijä oli yöpynyt työmaamajoituksessa vuoden 2009 alusta lukien ja täten hänelle syntyi ylläpitokorvauksia joka kuukausi vuodesta 2009 lukien. Työnantaja väitti, ettei työntekijä ollut katkaissut vanhentumista ennen kuin 5 vuotta oli kulunut saatavien syntymisestä. Työnantaja vetosi siihen, että vanhentumisaika oli katkaistu vasta 3.3.2016 vireille saatetulla kanteella. Työtuomioistuin kuitenkin otti huomioon, että työsuhteen aikana palkkasaatavien vanhentumisen katkaiseminen voidaan suorittaa vapaamuotoisesti siten kuin velan vanhentuminen on yleensäkin katkaistavissa, esimerkiksi muistuttamalla työnantajaa todisteellisesti saatavasta. Työtuomioistuin totesi sen oikeuskäytännössä katsotun, että velan vanhentuminen on katkaistu, kun asiaa koskevat paikallisneuvottelut on käyty. Liiton aluetoimitsija oli ensimmäisen kerran esittänyt ylläpitokorvauksia koskevan vaatimuksen työnantajaliitolle 3.9.2013 (eli 3 vuoden 9 kuukauden kuluttua ensimmäisen ylläpitokorvauksen syntymisestä). Täten mitkään saatavat eivät olleet työtuomioistuimen mielestä vanhentuneet.

Kysymys kanneajasta liittyi siihen, pitikö korvauksia koskeva kanne saattaa tuomioistuimeen vireille 2 vuoden kuluessa työsuhteen päättymisestä vai sovellettiinko tapaukseen 5 vuoden pituista kanneaikaa työsuhteen päättymisestä lukien. Työsuhde oli päättynyt loppuvuonna 2013. Kanne oli pantu vireille yli 2 vuotta, mutta alle 5 vuotta päättymisestä. Asia tuli ratkaista TSL 13 luvun 9 §:n 2 momentti huomioon ottaen. Sen mukaan 5 vuoden aikaa sovelletaan, jos työntekijän saatavan perusteena olevia työehtosopimuksen määräyksiä on pidettävä ilmeisen tulkinnanvaraisina. Kanneoikeuden osalta työtuomioistuin äänesti ratkaisusta (3-3). Vähemmistö katsoi, että riitaisuus asianosaisten kesken oli koskenut ainoastaan sitä, ovatko työntekijän ja työnantajan välistä sopimussuhdetta koskevat tosiseikat olleet sellaiset, että niiden perusteella tulisi soveltaa työehtosopimuksen ylläpitokorvauksen maksamista koskevaa määräystä. Vähemmistö katsoi, ettei asiassa ole ollut riitaista se, mikä on kanteessa tarkoitetun työehtosopimuksen määräyksen oikea tulkinta. Enemmistö puolestaan katsoi, että työehtosopimuksen määräys oli ollut tulkinnanvarainen ennen asian käsittelyä ja ratkaisemista työtuomioistuimessa. Täten riittävää oli, että kanne oli pantu vireille TSL 13 luvun 9 §:n 3 momentin mukaan viiden vuoden kuluessa työntekijän työsuhteen päättymisestä.

Lopputuloksena työtuomioistuin vahvisti, että työntekijällä oli oikeus ylläpitokorvauksiin ja velvoitti työnantajan suorittamaan ylläpitokorvaukset korkoineen.