Toimistomme avusti kahta työntekijää asioissa, jotka koskivat irtisanomista taloudellisista ja tuotannollisista syistä. Työntekijät väittivät kanteissaan, että tosiasiassa irtisanominen oli johtunut kielletyistä henkilösyistä. Lisäksi asioissa oli kyse siitä, oliko työnantaja rikkonut työehtosopimuksen neuvottelujärjestystä, sekä siitä, minkä palkkaperusteen mukaan irtisanomiskorvaus tuli Teknologiateollisuuden työehtosopimuksen mukaan laskea.
Työntekijä A:n osalta jäi näyttämättä, että irtisanomiseen olisi vaikuttanut kielletty henkilösyy. A:n osalta oli kuitenkin tiedossa, että A oli myös työskennellyt omien töidensä ohella melko säännönmukaisestikin varastotyössä ja hänellä oli siihen työhön osaaminen. Näin ollen kanteessa myös väitettiin, että A olisi tullut uudelleen sijoittaa ja kouluttaa varastomiehen tehtäviin, joihin oli otettu aiemmin vuokramiehenä työskennellyt henkilö vain hieman ennen yhteistoimintaneuvottelujen aloittamista.
Työtuomioistuin katsoi, että udelleensijoittamis- ja koulutusvelvoite piti ottaa huomioon, kun työnantaja tiesi tai sen piti tietää vähentämisen tarpeesta uutta työntekijää palkatessaan. Näin oli siitäkin huolimatta, että A ei ollut vielä uuden työntekijän palkkaushetkellä ”irtisanomisuhan alainen” eikä työnantajalla ollut vielä konkretisoitunut TSL 7:4 mukainen velvoite, koska yhteistoimintaneuvotteluja ei ollut uutta työntekijää palkattaessa edes aloitettu.
Koska irtisanominen oli tapahtunut työehtosopimuksen vastaisesti, tuomittiin A:lle 10 kuukauden palkkaa vastaava korvaus. Päättämiskorvauksen laskentaperusteen osalta katsottiin, että se tuli laskea keskituntiansion eikä henkilökohtaisen aikapalkan mukaan. Teknologiateollisuus oli aiemminkin erinäisissä riitajutuissa riitauttanut keskituntiansion käyttämisen laskentaperusteena, katsoen, että sitä tuli käyttää laskentaperusteena vain työehtosopimuksessa erikseen mainituissa tilanteissa (vrt. TT 2016-34).
Lisäksi työnantaja tuomittiin maksamaan 1.500 euroa hyvityssakkoa kantajana olleelle ammattiliitolle siitä, että se oli laiminlyönyt neuvotteluvelvoitettaan. Työnantaja ei ollut riittävän ripeästi pyrkinyt myötävaikuttamaan paikallisen erimielisyysasian selvittämiseen ja paikallisen neuvottelumuistion laatimiseen, joista syistä se oli rikkonut tietensä työehtosopimusta.
Ottaen huomioon, että A ei voittanut vaatimuksiaan kaikilta osin, työnantaja velvoitettiin suorittamaan 11.072,60 euron oikeudenkäyntikuluista työtuomioistuimen kohtuulliseksi arvioima 10.000 euroa.
Työntekijä K:n osalta väitetty tosiasiallinen henkilösyy jäi näyttämättä ja kanne hylättiin tältä osin kokonaan. Kuitenkin A:n jutussa mainituin perustein työnantaja velvoitettiin suorittamaan kantajaliitolle hyvityssakkoa 1.500 euroa työehtosopimuksen tietensä rikkomisesta. Asian näin päättyessä kantajaliitto velvoitettiin suorittamaan vastapuolille osakorvauksena heidän oikeudenkäyntikuluistaan 5.500 euroa.
