Toimistomme avusti Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO ry:tä asiassa, joka koski kunnallisen opetushenkilöstön virka- ja työehtosopimuksen (OVTES) tulkintaa ja soveltamista.
Kyse oli tapauksesta, jossa työntekijä oli jäänyt eläkkeelle puolustusvoimien sotilasvirasta saavutettuaan pakollisen 55 vuoden eroamisiän. Hänet oli tämän jälkeen otettu erään koulutuskuntayhtymän palvelukseen päätoimiseksi tuntiopettajaksi. Koulutuskuntayhtymä ei ollut maksanut työntekijälle OVTES:n mukaista vuosisidonnaista lisää palvelussuhteen ensimmäisen viiden vuoden ajalta vedoten virka- ja työehtosopimuksen määräykseen, jonka mukaan vuosisidonnaiseen lisään oikeuttavaksi ajaksi ei katsottu aikaa, jolta henkilö on ansainnut tai saa eläkettä. Määräyksen soveltamisohjeen mukaan vuosisidonnaisen lisän kertyminen katkesi henkilön jäätyä vanhuuseläkkeelle ja palvelussuhteessa vuosisidonnaisen lisän kertyminen alkoi alusta, jos henkilö sai samanaikaisesti vanhuuseläkettä.
Kanteessa väitimme, että OVTES:n määräys oli pakottavan lainsäädännön vastainen asettaessaan eläkkeellä olevan henkilön eriarvoiseen asemaan joko hänen ikänsä tai muun työntekijän henkilöön liittyvän syyn (”eläkeläisen status”) perusteella. Työtuomioistuin totesikin tuomiossaan, että lähtökohtaisesti kyse saattoi olla sekä välillisestä syrjinnästä iän perusteella että välittömästä syrjinnästä muun henkilöön liittyvän syyn perusteella. Koska näistä ikäsyrjintä kuului unionin oikeuden alaan, asiaa ryhdyttiin tarkastelemaan ensisijaisesti tätä syrjintäperustetta silmällä pitäen.
Työtuomioistuin totesi, että virka- ja työehtosopimuksessa oli viittauksella eläkkeellä oloon otettu käyttöön välillisesti ikään perustuva arviointiperuste, koska vanhuuseläkkeen saaminen edellytti, että henkilölle oli kertynyt tietty määrä työskentelyvuosia ja että hän oli saavuttanut tietyn iän. Asiassa oli siten syntynyt olettama välillisestä ikäsyrjinnästä, kun määräyksen perusteella vanhuuseläkkeellä olevalle työntekijälle maksettiin samasta työstä pienempää palkkaa kuin työntekijälle, jolla oli vastaava työkokemus mutta joka ei saanut vanhuuseläkettä.
Edelleen työtuomioistuin katsoi, että työnantajapuoli ei ollut kyennyt osoittamaan riittäviä perusteita syrjintäolettaman kumoamiseksi. Vaikka tavoitetta kohdella työntekijöitä tasapuolisesti olisi sinänsä pidettävä oikeutettuna, esitetyn selvityksen perusteella riidanalainen määräys ei tosiasiassa johtanut tähän päämäärään johdonmukaisella ja järjestelmällisellä tavalla. Määräys ei siten ollut omiaan takaamaan esiin tuodun tavoitteen toteutumisen eikä sitä voitu pitää asianmukaisena ja tarpeellisena. Määräys oli myös omiaan aiheuttamaan merkittävää tulonmenetystä eläkeläisopettajalle ja sillä heikennettiin kohtuuttomasti niiden työntekijöiden oikeutettuja etuja, jotka saivat vanhuuseläkettä. Tämä ylitti sen, mikä oli tarpeen tavoitellun päämäärän saavuttamiseksi.
Työtuomioistuin näin ollen katsoi, että sopimusmääräys oli pakottavan lainsäädännön eli yhdenvertaisuuslaissa tarkoitetun välillisen ikäsyrjinnän kiellon vastainen, ja siten pätemätön. Koulutuskuntayhtymä velvoitettiin suorittamaan työntekijälle maksamatta jääneitä vuosisidonnaisia lisiä viideltä vuodelta takautuvasti yli 30.000 euroa viivästyskorkoineen. Kanteessa oli lisäksi vaadittu Kunnallisen työmarkkinalaitoksen tuomitsemista hyvityssakkoon, koska se oli laiminlyönyt valvoa, että koulutuskuntayhtymä jätti soveltamatta pakottavan lainsäädännön vastaisen virka- ja työehtosopimusmääräyksen. Tämä vaatimus kuitenkin hylättiin.
