Toimistomme avusti makeistyöntekijänä työskennellyttä henkilöä, jonka kanssa työnantajayhtiö oli solminut useita perättäisiä määräaikaisia työsopimuksia ja lopulta yhtiö ei enää jatkanut työsuhdetta. Asiassa oli kysymys siitä, oliko yhtiöllä ollut oikeus solmia työntekijän kanssa toisiaan seuraavia määräaikaisia työsopimuksia vai oliko työsuhde katsottava toistaiseksi voimassa olevaksi. Toisaalta tapauksessa piti myös ratkaista, oliko yhtiöllä ollut oikeus päättää työntekijän työsuhde, jos työsuhdetta voitiin pitää toistaiseksi voimassa olevana.
Työntekijä oli työskennellyt yhtiössä vuodesta 2002 alkaen, ensin työharjoittelijana ja tämän jälkeen toistaiseksi voimassa olevassa työsuhteessa. Lisäksi hän oli toiminut tarvittaessa työhön kutsuttavana työntekijänä vuoden 2010 lopusta vuoden 2011 maaliskuun loppuun saakka. Työntekijälle oli tehty aikavälillä 11.4.-31.12.2011 kolme määräaikaista työsopimusta, joiden laillisuutta arvioitiin tuomioistuimessa. Työntekijä oli käsittänyt, että hänet palkattiin 11.4.2011 lukien toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen erään irtisanoutuneen työntekijän tilalle.
Yhtiön mukaan määräaikaisuudet johtuivat siitä, että yhtiön toiminnan tehostaminen ja uudistaminen olivat vielä kesken. Yhtiön mukaan uudistamistoimenpiteistä johtuen työvoiman tarpeen oli arvioitu vähenevän. Kuitenkin kantajan työsuhteen aikana ja sen jälkeen oli palkattu uusia työntekijöitä irtisanoutuneiden tilalle, ja työntekijöiden määrä on pysynyt samana sillä valulinjalla, jossa kantaja työskenteli. Kahdesta ensimmäisestä määräaikaisesta sopimuksesta ei myöskään ilmene määräaikaisuuden perustetta.
Edellä mainituista syistä johtuen käräjäoikeus ja hovioikeus katsoivat, että yhtiöllä oli ollut pysyvä työvoiman tarve, eivätkä yhtiön toimintaan ja tuotannon tehostamiseen liittyvät suunnitelmat ole tosiasiassa vaikuttaneet työvoiman tarpeeseen valulinjalla. Yhtiöllä ei ollut perusteita laatia määräaikaisia työsopimuksia kantajan kanssa, joten kantajan työsuhdetta oli pidettävä toistaiseksi voimassa olevana.
Vastaajayhtiö ei väittänyt, että sillä olisi ollut työsopimuslaista ilmeneviä perusteita irtisanoa tai purkaa kantajan työsuhde. Yhtiö ei myöskään väittänyt, etteikö kantajalle olisi ollut enää tammikuusta 2012 lukien riittävästi töitä. Helsingin käräjäoikeus katsoi, että työntekijällä oli oikeus saada 10 kuukauden palkkaa vastaava korvaus sekä korvaus irtisanomisajan palkasta. Lisäksi käräjäoikeus velvoitti yhtiön korvaamaan Työttömyysvakuutusrahastolle 6.612,72 euroa sekä työntekijän oikeudenkäyntikulut.
Helsingin hovioikeus alensi käräjäoikeuden tuomitsemaa korvausta ja katsoi kohtuulliseksi korvaukseksi työsopimuksen perusteettomasta päättämisestä viiden kuukauden palkkaa vastaavan määrän, yhteensä 4.442,95 euroa sekä korvaukseksi Työttömyysvakuutusrahastolle 5.444,55 euroa. Lisäksi hovioikeus alensi yhtiön korvausvelvollisuutta työntekijän oikeudenkäyntikuluista.
