Toimistomme avusti erillisjakelualalla (mainosjakelijana) työskennellyttä työntekijää asiassa, joka koski työntekijän oikeutta palkkasaataviin. Työntekijä oli perustanut kannevaatimuksensa Posti- ja Logistiikka-alan Unioni PAU ry:n solmiman viestinvälitys- ja logistiikka-alan yleissitovan työehtosopimuksen palkkiomääräyksiin, kun samanaikaisesti alalla oli ollut voimassa myös kilpaileva erillisjakelun työehtosopimus, jota vastaajayritys oli noudattanut niin sanotun normaalisitovuuden eli järjestäytymisensä perusteella.
Riita liittyi reilun kymmenen vuoden ajan käsiteltyjen riitaisuuksien joukkoon, joissa mainosjakajat ovat vaatineet palkkojaan PAU:n solmiman työehtosopimuksen perusteella, katsoen erillisjakelun TES:n olevan tosiasiassa niin kutsuttu keltainen työehtosopimus, joka on solmittu työnantajapuolen intressissä ja yksinomaisena tarkoituksenaan polkea erillisjakelualan palkkoja.
Tässä asiassa kantaja oli nostanut kanteensa tilanteessa, jossa työsopimuksen päättymisestä oli kulunut yli kaksi vuotta. Kantaja kuitenkin katsoi, että kilpailevien työehtosopimusten soveltamiseen liittyvä epäselvyys rinnastui sellaiseen työsopimuslain 13 luvun 9 §:n 3 momentissa tarkoitettuun tilanteeseen, jossa yksittäisen työehtosopimusmääräyksen soveltaminen on tulkinnanvaraista (vrt. KKO 2011:85). Tästä syystä kantajan mukaan sovellettavaksi tuli pidempi viiden vuoden kanneaika.
Erillisjakelualan palkka-asioita on vuoden 2009 jälkeen käsitelty useissa tuomioistuimissa, ja työtuomioistuin on myös antanut asiassa lausunnon TT 2019:102, joka koski erillisjakelualan työehtosopimuksen soveltamista ja pätevyyttä. Erillisjakelualan työehtosopimuksen soveltaminen on siten ollut pitkään kiistanalainen. Turun hovioikeus oli vuonna 2015 päätynyt erillisjakelualan palkkasaatavajutussa soveltamaan pidempää viiden vuoden kanneaikaa, koska sanotun työehtosopimuksen soveltaminen kannevaatimuksiin oli riidanalaista. Noin neljä vuotta myöhemmin Turun hovioikeus päätyi tässä asiassa päinvastaiseen ratkaisuun. Työntekijä haki ja sai valitusluvan jälkimmäiseen Turun hovioikeuden tuomioon. Korkein oikeus kuitenkin päätyi ennakkopäätöksessään KKO 2020:76 Turun hovioikeuden jälkimmäisen tuomion kannalle katsoen, ettei työntekijän palkkavaatimuksen perusteena ollut työsopimuslain 13 luvun 9 §:n 3 momentissa tarkoitettu ilmeisen tulkinnanvarainen työehtosopimusmääräys. Työntekijän saatava oli siten rauennut, kun kannetta ei ollut nostettu kahden vuoden kuluessa työsuhteen päättymisestä.
