Lapin käräjäoikeus vahvisti, että ensihoitajalla oli 1.1.2014 alkaen oikeus samaan palkkaan kuin mitä verrokille maksettiin, vaikka työnantajan mielestä verrokki oli tehnyt edellisen työnantajansa palveluksessa olleessaan vaativampia tehtäviä kuin uutena työntekijänä liikkeen luovutuksen yhteydessä palkattu työntekijä.
Käräjäoikeus arvioi aluksi palkkaamisen ja liikkeen luovutuksen samanaikaisuuden merkitystä. Ensihoitaja nimittäin palkattiin työnantajan palvelukseen 19.12.2013 allekirjoitetulla työsopimuksella, kun liikkeen luovutus tapahtui 1.1.2014. Käräjäoikeus katsoi, että työnantaja oli tullut tietää luovutuksesta jo selvästi vuoden 2012 puolella, jolloin yhtymähallitus oli päättänyt irtisanoa sairaankuljetussopimukset päättymään 31.12.2013. Tällä ei kuitenkaan käräjäoikeuden mielestä ollut merkitystä, koska työnantajan tuli arvioida tasapuolisen kohtelun merkitystä heti luovutuksesta 1.1.2014 alkaen, jolloin kantaja ja verrokit olivat olleet sen palveluksessa. Siksi palkkaeron hyväksyttävyyttä piti arvioida liikkeen luovutuksen perusteella ja sen suhteen, mikä olisi ollut kohtuullinen aika poistaa palkkaerot.
Käräjäoikeus katsoi, ettei taloudellinen peruste ole hyväksyttävä syy poiketa tasapuolisen kohtelun velvoitteesta. Mitä taas tulee kohtuulliseen aikaan, käräjäoikeus katsoi oikeuskäytännön pohjalta, että kohtuullisena palkkojen eroavaisuutta koskevana siirtymävaiheena voitiin pitää noin kahta vuotta. Käräjäoikeus myös huomautti, että tasapuolisen kohtelun velvoite olisi edellyttänyt työnantajalta aktiivisia toimenpiteitä, kun tässä neuvottelut tilanteesta oli ylipäänsä aloitettu työntekijäpuolen aloitteesta.
Työnantaja ja eräs toinen työntekijäyhdistys olivat saavuttaneet palkkojen harmonisoinnista neuvottelutuloksen, jonka mukaan palkkoja harmonisoidaan mediaanitasoon vuosien 2019–2023 välisenä aikana. Kuitenkaan kantajan ei näytetty hyväksyneen tuota neuvottelutulosta. Vielä käräjäoikeus kiinnitti huomionsa siihen, että pelkästään neuvottelutuloksen synnyttyä ensihoitajien palkkaeroavaisuutta oli jatkunut jo pitkän ajan, eli viisi vuotta ja palkanero oli määrältään merkittävä (suhteessa ensisijaiseen verrokkiin 20% ja toissijaiseen 10%) ja siihen, että neuvottelutuloksenkin mukainen harmonisoinnin kestoaika olisi pitkä (4 vuotta) ja ettei senkään jälkeen saavuteta täyttä palkkatasapainoa valitun mediaanitason vuoksi. Tässä yhteydessä käräjäoikeus muistutti tasapuolista kohtelua koskevan lainsäädännön pakottavuudesta ja katsoi työnantajan rikkoneen tasapuolisen kohtelun velvoitetta asiassa jo 1.1.2014 lukien ja ettei työnantajan toimenpide, jolla se ryhtyi työehtosopimuslain nojalla noudattamaan KVTES:iä siirtyneiden työntekijöidensä työsuhteisiin, ollut lain tarkoittamaa palkkojen harmonisointia.
Lopuksi käräjäoikeus arvioi sitä, kumpaa nimettyä verrokkia oli pidettävä oikeana verrokkina. Toisen osalta työnantaja myönsi, että kantaja ja verrokki olivat tehneet samaa työtä, enemmän ansainneen kohdalla se katsoi, ettei kantajan ja verrokin työ ollut samaa eikä samanarvoista. Koska käräjäoikeus oli päätynyt siihen, ettei työnantaja ollut ryhtynyt harmonisointitoimenpiteisiin kohtuullisena pidetyn kahden vuoden aikana vaan sallinut epätasapuolisen kohtelun jatkua vuoden 2019 alkuun asti ilman minkäänlaista puuttumista asiaan, ei asiassa enää ollut merkitystä sillä, oliko ensisijaisen verrokin ja kantajan työtehtävissä ollut eroja ja muistutti myös oikeuskäytännössä hyväksytystä rinnakkaisen verrokin merkityksestä. Sen vuoksi käräjäoikeus velvoitti työnantajan maksamaan kantajalle ensisijaisen verrokin ja hänen palkkansa palkkaeron ajalta 1.1.2014-16.8.2019 asti laillisine korkoineen sekä oikeudenkäyntikulut täysimääräisenä.
Juttu ei ole lainvoimainen.
