Toimistomme edusti Helsingin käräjäoikeudessa Suomen Merimies-Unioni SMU ry:tä ja Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT ry:tä asiassa, jossa venäläinen varustamo ajoi liittoja kohtaan vaatimuksia kieltää varustamon alusten saartaminen suomalaisessa satamassa.
Varustamo vaati kieltoja, koska se toimi kansainvälisessä meriliikenteessä ja sen alukset olivat Venäjän lipun alla ja aluksilla noudatettiin Venäjän lakia. Varustamo ilmoitti, että se on tehnyt venäläisen ammattiliiton kanssa venäjän lain mukaisen työehtosopimuksen, jota se noudatti alusten miehistön työsuhteissa. Varustamon mukaan alusten miehistön palkat täyttivät työehtosopimuksen, Venäjän vähimmäispalkkaa koskevien lain säännösten sekä kansainvälisen työjärjestön ILO:n merenkulkua koskevan vähimmäispalkkasuosituksen tasot.
Kanteensa perusteena varustamo vielä vetosi siihen, että Suomen Merimies-Unionilla ei ollut jäseniä varustamon aluksilla, joten se ei ollut heitä edustava ammattiliitto, eikä sillä ollut muutoinkaan mitään laillista oikeutta painostaa varustamoa laivan henkilökunnan palkkatietojen antamiseen tai heidän palkkaustaan koskevan työehtosopimuksen solmimiseen itsensä tai minkään muunkaan liiton kanssa. Siten Suomen Merimies-Unionin toimeenpanemat saarrot olivat Suomen oikeusjärjestyksen perusteiden vastaisia ja hyvän tavan vastaisia ja ne tuli kieltää.
Suomen Merimies-Unioni ja AKT vaativat kieltovaatimusta hylättäväksi mm. sillä perusteella, että kyse oli työntekijöiden yhdistysten työtaistelutoimenpiteistä, jotka nauttivat perustuslain 13 §:n ja ILO:n yleissopimusten sekä myös asiassa sovellettavien EU-oikeuden ja Euroopan ihmisoikeussopimuksen mukaista ammatillisen järjestäytymisvapauden suojaa. Suomen Merimies-Unionilla oli oikeus ryhtyä työtaistelutoimenpiteisiin sosiaalisen polkumyynnin mahdollisessa tilanteessa alueella, jolla heidän jäsenensä työskentelivät, jos muut saartoa lievemmät keinot eivät olleet tehokkaita polkumyynnin estämiseksi.
Käräjäoikeudessa Merimies-Unioni totesi, että varustamoa kohtaan saartoihin oli ryhdytty ja ryhdyttäisiin vasta viimesijaisena keinona, koska kyseinen venäläinen varustamo itse oli kieltäytynyt tietojen antamisesta tai neuvotteluista Merimies-Unionin kanssa. Liiton saamien vähäisten tietojen perusteella sille oli muodostunut perusteltu käsitys, että varustamo maksoi aluksillaan palkkaa, joka oli alle kaikkien hyväksyttävinä pidettävien merenkulun työehtosopimusten tason, ja jopa ILO:n merenkulun vähimmäispalkkasuositusten tason. Liiton tiedon mukaan varustamon esittämän työehtosopimuksen solminut ammattiliitto ei ollut aidosti työntekijöitä edustava ammattiliitto vaan ns. keltainen ammattiliitto, joten sen tekemää työehtosopimusta ei voitu pitää hyväksyttävänä työehtosopimuksena. Muutoinkaan tuo työehtosopimus ei estäisi sopimista Merimies-Unionin esittämällä tavoin aluksilla maksettavista vähimmäispalkoista. Siten liiton esittämissä neuvotteluissa varustamolle, sen esittämissä vaatimuksissa työehtosopimuksen solmimisesta tai neuvotteluiden tai saartojen toteuttamistavassa ei ollut mitään Suomen oikeusjärjestyksen perusteiden tai hyvän tavan vastaista, eikä kieltovaatimusta siten voitu hyväksyä.
Helsingin käräjäoikeus hylkäsi varustamon kieltovaatimukset 22.12.2020 antamassaan osatuomiossa. Käräjäoikeus katsoi, että Suomen Merimies-Unionin varustamoa kohtaan tekemät saarrot olivat työtaistelutoimenpiteitä ja niiden syynä oli ollut liiton pyrkimys estää sosiaalista polkumyyntiä, mitä ei ollut pidettävä lain vastaisena päämääränä. Liiton saamat vähäiset tiedot varustamon aluksilla maksettavista palkoista antoivat perustellusti sen kuvan, että kyseessä saattoi olla sosiaalisen polkumyynnin tilanne. Liiton oli näytetty kohtelevan kantajana ollutta venäläistä varustamoa samalla lailla kuin mitä tahansa ulkomaalaista varustamoa, joka toimi samoin ja liitto oli ryhtynyt saartoon vasta, kun asiassa ei muutoin päästy neuvotteluteitse eteenpäin.
Käräjäoikeus katsoi, että varustamon aluksilla noudatettavan venäläisen työehtosopimuksen osalta oli jäänyt epäily siitä, oliko sen solminut venäläinen järjestö aidosti edustanut työntekijöitä. Merimies-Unionin esittämät vaatimukset palkkojen sopimisesta työehtosopimuksella eivät olisi muutoinkaan johtaneet ristiriitaan tuon toisen työehtosopimuksen kanssa, koska tuossa toisessa sopimuksessa ei ollut mitään vähimmäispalkkamääräyksiä.
Käräjäoikeus vielä katsoi näytetyn, että Merimies-Unionin päättämien ja yhdessä AKT:n kanssa toimeenpanemien saartojen ei ollut näytetty toteuttamistapansa puolesta olleen hyvän tavan vastaisia tai muutoin lain vastaisia. Laivojen saartojen laillisuuden kannalta ei oikeuskäytännön mukaan ollut merkitystä sillä, että liitolla ei ollut omia jäseniä saarron kohteina olevilla laivoilla.
Lopuksi käräjäoikeus totesi, että tuomioistuimen määräämän kiellon tulee perustua lakiin. Suomi on demokraattinen oikeusvaltio, jossa perusoikeuksien kuten ammatillisen järjestäytymisvapauden rajoitusten tulee perustua eduskunnan säätämään lakiin. Kun eduskunta ei ollut tällaista lakia säätänyt, ei tuomioistuin käräjäoikeuden mukaan voi määrätä perusoikeuden käyttöä kieltäviä tai sitä rajaavia kieltoja, joita vaaditut kiellot olisivat. Näillä perusteilla käräjäoikeus hylkäsi varustamon kieltovaatimukset. Käräjäoikeuden ratkaisu on vailla lainvoimaa.
