Toimistomme avusti työntekijää palkkaetuja koskevassa asiassa. Riidassa oli kyse siitä, voitiinko työehtosopimuksen mukaiset työajan lyhennyskorvaukset sisällyttää työntekijän tuntipalkkaan. Työntekijän työsopimuksessa oli ehto, jonka mukaan työajan lyhennyskorvaukset on huomioitu tuntipalkassa. Tämän vuoksi työnantaja ei ollut erikseen maksanut työajan lyhennyskorvauksia työntekijälle. Työntekijä katsoi, ettei työehtosopimus mahdollistanut tällaista menettelyä, ja vaati käräjäoikeudessa maksamattomia työajan lyhennyskorvauksia.
Työnantaja vetosi siihen, että lyhennyskorvausten sisällyttämisestä oli erikseen sopimuksella sovittu eikä työehtosopimus estänyt tällaista menettelyä. Työnantaja katsoi myös, että työntekijän saama kokonaiskorvaus huomioiden tämä oli saanut työehtosopimuksen minimitason ylittävän korvauksen tehdystä työstä. Käräjäoikeus hyväksyi työntekijän kanteen katsoen, että lyhennyskorvauksia ei ole voitu sisällyttää tuntipalkkaan. Turun hovioikeus sen sijaan katsoi, että vaikka korvauksia ei ollut eritelty työehtosopimuksen laskusääntöjen mukaisesti työntekijän palkkalaskelmissa, asiassa oli kuitenkin selvitetty, että korvausten sisällyttämisestä aika- ja urakkapalkkaan oli sovittu, mitä asiaa soveltuva työehtosopimus ei nimenomaisesti kieltänyt. Lisäksi hovioikeus totesi, että työntekijän saama kokonaiskorvaus huomioiden tämä oli saanut työehtosopimuksen vähimmäistason ylittävän korvauksen työstään.
Korkein oikeus myönsi asiassa työntekijälle valitusluvan rajoitettuna koskemaan kysymystä siitä, onko työajan lyhennyskorvausten sisällyttäminen tunti- ja urakkapalkkaan sopimalla siitä työsopimuksessa ollut oikeutettua niin, ettei työajan lyhennyskorvausta ole hovioikeuden selvitetyksi katsomalla tavoin eritelty erillisenä lisänä työsopimuksessa tai palkkalaskelmissa. Korkein oikeus totesi antamassaan tuomiossa ensinnäkin, että työehtosopimuksen mukaisten palkanlisien kuten työajan lyhennyskorvausten sisällyttäminen työntekijän kokonaispalkkaan edellyttää, ettei tämä ole sovellettavan työehtosopimuksen vastaista. Asiassa on sinänsä riidatonta, ettei työehtosopimus nimenomaisesti kieltänyt työajan lyhennyskorvausten sisällyttämistä aika- tai urakkapalkkaan saatikka edellyttänyt korvausten erittelemistä palkassa. Kuitenkin työehtosopimuksessa oli määräys, jonka mukaan kyseiset palkkakausittain maksettavat korvaukset maksetaan prosenttimääräisenä osuutena vuosineljänneksittäin määräytyvästä keskituntiansiosta. Tämä määräys on korkeimman oikeuden perusteluiden mukaan merkinnyt käytännössä sitä, että korvaus on maksettava neljännesvuosittain vaihtelevan kokonaispalkan perusteella, ja edellyttää sitä, että korvauksen osuus kulloinkin maksettavasta palkasta kyetään tosiasiassa erittelemään.
Tässä kyseisessä tapauksessa työntekijä oli tehnyt sekä tuntityötä että urakkatyötä, ja hänen keskituntiansionsa oli vaihdellut eri ajanjaksoina. Korkeimman oikeuden mukaan työntekijälle maksetuista palkoista ei ole ollut todennettavissa, mikä osa palkasta olisi työajan lyhennyskorvausta, ja sitä, onko maksettu palkka täyttänyt työehtosopimuksen mukaan työntekijälle kuuluvat vähimmäisedut, ei voitu todeta toteutuneella tavalla maksetusta palkasta. Korkein oikeus totesi tuomiossaan erikseen, että työntekijän saaman kokonaiskorvauksen määrällä ei ollut merkitystä asian arvioinnissa. Korkeimman oikeuden johtopäätös oli se, että korvausten sisällyttäminen kokonaispalkkaan oli työehtosopimuksen vastaista, ja työsopimuksen ehto korvausten huomioimisesta palkassa oli mitätön. Työntekijällä oli oikeus vaatimiinsa työajan lyhennyskorvauksiin.
