Toimistomme avusti yli 20 työntekijän joukkoa asiassa, joka koski heidän oikeuttaan tuotantopalkkioon. Jutun kantajat työskentelivät K Oy:n palveluksessa mekaanisen metsäteollisuuden tuotantotehtävissä. Kantajat olivat osallistuneet Teollisuusliitto ry:n toimeenpanemaan ja päättämään valtakunnalliseen työtaisteluun 27.1. – 23.2.2020, minkä vuoksi mainitulla ajanjaksolla tuotantopalkkion maksamiseen vaikuttava tuotantomäärä oli poikennut normaalista.
Kantajille oli maksettu kahdelta palkkajaksolta ainoastaan 7,5 prosentin suuruinen palkkio, kun taasen lakkoon osallistumattomille työntekijöille oli maksettu 17,5 prosentin suuruinen palkkio. Asiassa oli riitaa siitä, oliko 7,5 prosentin ylittävässä osassa kyse ”tuotantopalkkiosta” vai muusta lisäpalkkiosta, ja oliko työnantaja menetellyt syrjivästi maksamalla lakkoon osallistuneille tuotantopalkkion vähäisempänä.
Käräjäoikeus oli katsonut työnantajan menetelleen syrjivästi, ja oli määrännyt työnantajan maksamaan jälkikäteen tuotantopalkkion, määrältään noin 45-160 euroa per työntekijä. Tämän lisäksi käräjäoikeus oli määrännyt työnantajan suorittamaan jokaiselle kantajalla yhdenvertaisuuslain mukaisen syrjintäkiellon rikkomisesta hyvitystä 1.500 euroa. Työnantaja valitti ratkaisusta hovioikeuteen.
Hovioikeudessa kuten käräjäoikeudessakin oli riidatonta, että palkkio oli maksettu kyseiseltä ajalta työtaistelutoimenpiteeseen osallistuneille työtekijöille suunnitellun vuorokohtaisen tuotannon perusteella ja työtaistelutoimenpiteeseen osallistumattomille työntekijöille toteutuneen vuorokohtaisen tuotannon perusteella, joka oli alun perin suunniteltua vähäisempi. Yhtiö perusteli työtaistelutoimenpiteeseen osallistumattomille työntekijöille maksettua määrältään 10 prosenttia suurempaa palkkiota sillä, että he olivat joutuneet tekemään ylimääräistä työtä ja ponnistelemaan suuremman tuotantomäärän saavuttamiseksi, minkä vuoksi heille maksetussa suuremmassa palkkiossa oli kyse lisäpalkkiosta, ja sen maksamiselle oli ollut hyväksyttävä syy.
Todisteena esitetyn tuotantopalkkiota koskevan kirjallisen muistion mukaan henkilöstölle maksettiin tuotantopalkkio saavutettujen tulosten perusteella, ja tuotantomääräksi laskettiin kuukausittain laadullisesti onnistunut tuotanto. Tuotantopalkkion määrään eivät vaikuttaneet esimerkiksi yksittäisen työntekijän sairaus- tai muut poissaolot, vaan kyse oli kollektiivisesta, kaikkien työntekijöiden tuloksen mukaan määräytyvästä ja kaikille samansuuruisesta palkkiosta.
Hovioikeus antoi tuomionsa asiassa 11/2022 ja katsoi muistion sanamuodon tukevan sitä, että henkilöstölle maksettavan tuotantopalkkion tuli määräytyä toteutuneen eli tosiasiallisesti saavutetun vuorokohtaisen tuotannon perusteella. Sanamuoto ei viitannut suunniteltuun vuorokohtaiseen tuotantoon. Henkilötodistelusta ilmeni, että tuotantopalkkio oli lukuun ottamatta vuonna 2018 lakon ajalle osuneita yksittäisiä työvuoroja ja nyt kysymyksessä olevaa vuoden 2020 helmikuuta aina maksettu onnistuneen kuukausittaisen tuotantomäärän perusteella toteutuneita työvuoroja kohden laskettuna.
Hovioikeus piti uskottavana, että työtaisteluun osallistuneet työntekijät eivät olleet reagoineet tähän seikkaan vuonna 2018, koska he eivät joko olleet huomanneet asiaa tai koska he joka tapauksessa olivat pitäneet asian vaikutusta palkan määrään vähäisenä. Näin ollen vastoin yhtiön väitettä työntekijät eivät olleet hyväksyneet sitä, että lakon ajalta palkkio voitaisiin maksaa vähäisempänä.
Hovioikeus totesi, että erilaisin perustein ja tämän myötä eri suuruisena maksettu tuotantopalkkio riippuen siitä, oliko henkilö osallistunut työtaistelutoimenpiteeseen vai ei asetti työtaistelutoimenpiteeseen osallistuneen työntekijän eri asemaan suhteessa siihen osallistumattomaan. Asiassa oli syntynyt syrjintäolettama, jonka kumoaminen kuului yhtiölle.
Yhtiö vetosi siihen, että kaikille työntekijöille on maksettu 7,5 prosentin tuotantopalkkio, jonka lisäksi työtaistelutoimenpiteen aikana työhön osallistuneille työntekijöille oli maksettu 10 prosentin lisäpalkkio. Yhtiön mukaan se, että lakkoon osallistumattomalle palkkalaskelmaan merkitty 17,5 prosentin suuruinen palkkio oli nimetty tuotantopalkkioksi, johtui yksinomaan siitä, että työntekijöiden palkkalaskelmiin ei ollut palkanlaskentaohjelmasta johtuvasta syystä ollut mahdollista lisätä ylimääräistä lisäpalkkiota koskevaa erillistä riviä. Yhtiön väite ei saanut tukea kirjallisesta todistelusta tai henkilötodistelusta. Hovioikeus katsoi, että yhtiön väite lisäpalkkion maksamisesta ei ollut uskottava.
Myös hovioikeudessa yhtiö vetosi myös siihen, että sillä oli ollut hyväksyttävä syy maksaa työtaistelutoimenpiteeseen osallistumattomille työntekijöille määrältään suurempi palkkio, koska nämä ovat tehneet ylimääräistä työtä ja muutoin ponnistelleet suuremman tuotantomäärän saavuttamiseksi työtaistelutoimenpiteen aikana. Hovioikeus totesi tältä osin, että palkkion maksaminen eri suuruisena työtaistelutoimenpiteeseen osallistuneille kuin siihen osallistumattomille työntekijöille edellä ei ollut hyväksyttävä syy poiketa työntekijöiden tasapuolisen kohtelun vaatimuksesta.
Hovioikeus totesi, että erilaisten kannustavien palkkausjärjestelmien käyttäminen itsessään ei ole syrjintäkiellon vastaista, mutta nyt käsiteltävässä tapauksessa palkkion maksaminen eri suuruisena mainituille työntekijäryhmille oli asettanut nämä työntekijäryhmät syrjintäkiellon vastaisella tavalla toisistaan poikkeavaan asemaan. Asiassa ei ollut tullut esille, että lakkoon osallistumattomat työntekijät eivät olisi saaneet asianmukaista korvausta lakon aikana tekemästään ylimääräisestä työstä, joten kysymys ei ollut myöskään siitä, että lakkoon osallistumattomat työntekijät olisivat tehneet sellaista työtä, josta he eivät ilman ylimääräisen 10 prosentin palkkion maksamista olisi saaneet korvausta.
Työtaistelutoimenpide, johon kantajat olivat osallistuneet, oli ollut luvallinen ja laillinen työntekijän yhdistystoimintaan kuulumisen muoto. Ammatillisen järjestymisvapauden vastaista olisi, jos kantajille olisi voinut työsuhteessa aiheutua haitallisia seurauksia sellaisesta laissa säädetystä oikeudesta, jonka käytön estäminen ja rajoittaminen on työnantajalta nimenomaisesti kielletty ja jonka rajoituksista ei ole laissa säädetty. Yhtiö ei ollut kyennyt näyttämään, ettei syrjinnän kieltoa olisi rikottu. Käräjäoikeuden tuomiota ei näin ollen muutettu ja yhtiö joutui käräjäkulujen lisäksi maksamaan työntekijöiden oikeudenkäyntikulut myös hovioikeudessa.
Korkein oikeus ei päätöksellään 23.4.2024 myöntänyt valituslupaa Itä-Suomen hovioikeuden tuomioon, joten tuomio jäi pysyväksi.
