Toimistomme edusti ortodoksipappia työsuhderiidassa hänen entistä työnantajaansa ortodoksiseurakuntaa vastaan. Helsingin hovioikeus antoi 20.12.2019 lainvoimaiseksi jääneen tuomion, jolla se velvoitti seurakunnan maksamaan entiselle työntekijälleen 17 kuukauden palkkaa vastaavan korvauksen työsuhteen perusteettomasta päättämisestä, irtisanomisajan palkkaa vastaavan korvauksen, tasa-arvolain mukaista hyvitystä syrjinnästä isyysvapaan vuoksi sekä vielä erikseen hyvitystä työsuhteen päättymisen jälkeisestä tasa-arvolain ja yhdenvertaisuuslain vastaisesta syrjinnästä ja vastatoimien kiellon rikkomisesta.
Perusteeton määräaikaisuus ja korvaus työsuhteen perusteettomasta päättämisestä
Ortodoksipappi A työskenteli seurakunnan palveluksessa toisiaan seuranneissa määräaikaisissa työsuhteissa 1.10.2013 – 31.7.2016.
Asiassa oli keskeisesti erimielisyyttä siitä, oliko seurakunnalla ollut perusteltu syy solmia A:n kanssa määräaikainen työsopimus nuorisopapin tehtävästä ajalle 1.2.–31.7.2016. Hovioikeus, kuten myös käräjäoikeus, katsoi, että tälle viimeiselle määräaikaisuudelle ei ollut ollut perusteltua syytä.
Seurakunta oli kiistänyt, että A olisi ylipäätään hoitanut nuorisopapin tehtävää. Hovioikeus kuitenkin katsoi A:n tehneen samaa työtä, jota häntä ennen nuorisopappina toiminut henkilö hoiti ja edelleen hänen jälkeensä määräaikaiseksi nuorisopapiksi valittu henkilö hoiti. Hovioikeus käräjäoikeuden tavoin katsoi, että työvoiman tarve nuorisopapin tehtäviin oli pysyvä.
Tämän jälkeen oli arvioitava, oliko asiassa syitä, joiden vuoksi työvoiman tarpeen pysyvyydestä huolimatta työsopimus saatiin tehdä määräaikaisena.
Käräjäoikeus oli katsonut, että ortodoksisesta kirkosta annettu laki, kirkon perinteet tai kanoninen oikeus taikka perustuslaissa turvattu uskonnonvapaus eivät tarkoita, että määräaikaisen työsuhteen perusteita arvioitaisiin tässä tapauksessa työlainsäädännöstä poikkeavasti. Hovioikeus edelleen totesi, että piispalle kuuluva määräysvalta päättää siitä, täytetäänkö tietty tehtävä määräaikaisesti vai vakinaisesti, ei antanut aihetta arvioida asiaa toisin. Toisin sanoen, kanonisen oikeuden pohjalta piispalle suodut valtaoikeudet eivät muuttaneet asian työoikeudellista arviointia.
Hovioikeus arvioi, että seurakunta ei kyennyt esittämään muitakaan syitä, jotka olisivat oikeuttaneet työsopimuksen tekemisen määräaikaisena. Tällaisina syinä ei pidetty edellisen nuorisopapin siirtopäätöksestä tehtyä valitusta, koska valitus oli tehty vasta sen jälkeen, kun A:n kanssa oli jo solmittu määräaikainen työsopimus eikä valitus muutoinkaan muodostanut uhkaa nuorisopapin tehtävälle ja sen jatkumiselle. Lisäksi hovioikeus kiinnitti huomioita siihen, että seurakunta ei ollut pystynyt esittämään edes arviota siitä, koska nuorisopapin tehtävä olisi tultu täyttämään vakinaisena. Näin ollen työsopimuksen pituutta ei ollut sidottu objektiivisesti määräytyviin perusteisiin.
Koska työsuhteen katsottiin olleen toistaiseksi voimassa oleva, oli se päätetty laittomasti, kun sitä ei jatkettu 1.8.2016 lukien. Käräjäoikeus tuomitsi seurakunnan maksamaan 17 kuukauden palkkaa vastaavan määrän, jota hovioikeus ei muuttanut. Lisäksi seurakunnan tuli maksaa irtisanomisajan palkkaa vastaava korvaus.
Tasa-arvolain vastainen syrjintä ja sen johdosta tuomittu hyvitys
Asiassa oli kysymys myös siitä, oliko A:n kesällä 2016 pitämä isyysvapaa, jonka pitämisestä hän ilmoitti viimeisimmän määräaikaisen työsopimuksen aikana, vaikuttanut siihen, ettei työsuhdetta jatkettu 1.8.2016 lukien. A:n työsuhteen päätyttyä nuorisopapin tehtäviin oli valittu uusi henkilö 16 kuukauden määräaikaiseen työsuhteeseen. A:lle ei tarjottu mahdollisuutta jatkaa tehtävässä.
Hovioikeus totesi aluksi, että piispan päätäntävalta ei vapauta seurakuntaa työoikeudellisen sääntelyn noudattamisesta. Seurakunnan työhönoton lainmukaisuutta arvioitaessa merkitystä ei ole myöskään kanonisella oikeudella, joka sääntelee uskonnonharjoittamista. Hovioikeus katsoi, että tasa-arvolakia tuli soveltaa myös tilanteessa, jossa samaa sukupuolta olevat asetetaan eriarvoiseen asemaan perheenhuoltovelvollisuuksien johdosta.
Käräjäoikeus oli arvioinut, että A oli esittänyt todennäköisiä syitä sille, että hänen isyysvapaansa oli vaikuttanut seurakunnan ratkaisuun ja täten oli syntynyt olettama syrjinnästä. Hovioikeus katsoi, että todistajana kuullun esimiesryhmän jäsenen kertomuksen perusteella asiassa syntyi olettama siitä, että isyysvapaa oli syy työsuhteen jatkamatta jättämiselle.
Käräjäoikeus oli katsonut, ettei seurakunta kyennyt tätä syrjintäolettamaa kumoamaan. Myös hovioikeus arvioi asiaa samoin. Hovioikeus totesi, että vaikka piispa olikin kertonut ansiovertailusta, mitään muuta selvitystä tällaisen vertailun tekemisestä asiassa ei ollut esitetty eikä näyttöä ollut siitäkään, että A ei olisi soveltunut nuorisopapin tehtävään. Seurakunta ei ollut esittänyt näyttöä siitäkään, ettei A olisi pystynyt hoitamaan tehtävää, kuten seurakunta oli toiminnassaan edellyttänyt. Hovioikeus myös vertaili A:n ja nuorisopapin tehtävään otetun työntekijän työkokemuksia ja totesi, ettei seurakunta ollut nekään huomioon ottaen pystynyt luotettavasti osoittamaan, että A:n valitsematta jättäminen nuorisopapin tehtävään olisi johtunut muusta syystä kuin A:n isyysvapaasta.
Seurakunta oli täten menettelyllään syyllistynyt tasa-arvolain vastaiseen syrjintään. Käräjäoikeus tuomitsi hyvityksenä 8000 euroa. Käräjäoikeus oli ottanut huomioon sen, että kirkolla katsotaan olevan julkisoikeudellinen erityisasema, mistä syystä voitiin katsoa, että sillä oli viranomaiseen rinnastettavalla tavalla erityinen velvollisuus valvoa ja edistää tasa-arvon toteutumista. Hovioikeus hyväksyi käräjäoikeuden perustelut eikä alentanut hyvityksen määrää. A ei ollut valittanut hyvityksen määrästä, joten hovioikeus ei myöskään voinut tuomita 8000 euroa enempää.
Työhönottokielto ja sen johdosta tuomittu hyvitys
Työsuhteen päättymisen jälkeen A lähestyi seurakuntaa ammattiliittonsa laatimalla kirjeellä ja esitti näkemyksenään, että hänen työsuhteensa oli päätetty lainvastaisesti ja häntä oli lisäksi syrjitty isyysvapaan vuoksi. Hän myös vaati korvauksia.
Asiassa oli riidatonta, että A oli seurakunnassa asetettu työhönottokieltoon ammattiliiton kirjeen jälkeen. Oikeusprosessin aikana seurakunta ilmoitti, että työhönottokielto oli voimassa, kunnes asia on lainvoimaisesti ratkaistu. Työhönottokielto tarkoitti ainakin sitä, ettei A:lle saanut tarjota seurakunnasta ns. keikkatöitä. Toisaalta hän oli voinut seurakuntalaisten pyytäessä toimia papin tehtävissä ja oli näin myös tehnyt, mutta seurakunta ei ollut maksanut hänelle tällaisessa tilanteessa palkkaa. Seurakunta ei tätä kiistänyt. A:ta ei ollut asetettu ortodoksisesta kirkon annetun lain tarkoittamaan toimituskieltoon, josta määrää piispa.
A katsoi, että seurakunnan menettely rikkoi tasa-arvolain vastatoimien kieltoa ja myös yhdenvertaisuuslaissa tarkoitettua kieltoa asettaa ketään eriarvoiseen asemaan ammatillisen toiminnan, kuten omien oikeuksien puolustamisen, vuoksi. Käräjäoikeus katsoi, että seurakunnan menettely oli nimenomaan lainsäätäjän tarkoittama kielletty vastatoimi.
Seurakunta vetosi hovioikeudessa erityisesti siihen, että tasa-arvolaki ja yhdenvertaisuuslaki eivät tulisi lainkaan sovellettavaksi asiassa.
Hovioikeus arvioi, että vaikka kyse olisi ollut toimituskiellosta (josta ei tosin ollut kyse) niin sekään ei voisi rajoittaa papeille kirkon työntekijöinä työsopimus-, yhdenvertaisuus- tai tasa-arvolaissa turvattuja oikeuksia. Näin ollen ortodoksisen kirkon papistoa koskevasta erityissääntelystä ei voitu tehdä sellaista tulkintaa, etteivät yhdenvertaisuuslaki ja tasa-arvolaki tulisi sovellettaviksi, kun arvioidaan ortodoksisen seurakunnan menettelyä työnantajana. Hovioikeus myös huomautti, että ortodoksisen kirkon ja seurakunnan koko henkilöstön virkasuhteet muuttuivat työsopimussuhteisiksi 1.1.2007 alkaen.
Hovioikeus katsoi, että seurakunta toimi tasa-arvolaissa ja yhdenvertaisuuslaissa säädetyn vastatoimen kiellon vastaisesti. Lisäksi seurakunnan menettelyä oli pidettävä yhdenvertaisuuslain 8 §:ssä tarkoitettuna syrjintänä. Seurakunta ei voinut osoittaa, että sen menettelylle olisi ollut papin työstä tai muustakaan syystä johtuvaa lain 12 §:ssä tarkoitettua oikeuttamisperustetta.
Käräjäoikeus päätyi tuomitsemaan hyvityksenä 8000 euroa. Hovioikeus ei alentanut tätä määrää. A ei ollut valittanut hyvityksen määrästä, joten hovioikeus ei myöskään voinut tuomita 8000 euroa enempää. Hyvitystä määrättäessä hovioikeus otti huomioon sen, että työhönottokielto oli työsuhteen päättymiseen liittyvästä isyysvapaasta johtuvasta syrjinnästä erillinen teko. Näin ollen siitä voitiin tuomita erillinen hyvitys jo edellä mainitun työsuhteen päättymiseen liittyneen tasa-arvolain mukaisen hyvityksen lisäksi.
Seurakunta tuomittiin korvaamaan myös A:n oikeudenkäyntikulut täysimääräisesti.
