Toimistomme avusti sähköasentajana toiminutta kantajaa J riidassa jossa oli kyse siitä, oliko työnantajan SK Oy:n elokuussa 2011 alkanut toistaiseksi voimassa oleva lomautus päättynyt kantajan itsensä tekemään irtisanomiseen välittömin vaikutuksin joulukuussa 2012 vai oliko työsuhde purettu työnantajan toimesta maaliskuussa 2013. Erimielisyyttä vastapuolien välillä oli myös siitä, oliko sähköasentajana toimineen kantajan haltuun jäänyt työnantajan omaisuutta. Kantaja J vaati käräjäoikeudessa, että SK Oy velvoitetaan suorittamaan hänelle 1) lomakorvausta viivästyskorkoineen 2) irtisanomisajan palkkaa viivästyskorkoineen 3) odotusajan palkkaa viivästyskorkoineen ja 4) oikeudenkäyntikulujen korvausta. Lisäksi kantaja J vaati, että käräjäoikeus vahvistaa hänen oikeutensa saataviin valtiota kohtaan palkkaturvalain säädösten mukaisesti. Työnantajayhtiö SK Oy kiisti kanteen ja vaati sen hylkäämistä. Työnantaja sen sijaan vaati J:tä vastaan nostamallaan vastakanteella kantajan J velvoittamista korvaamaan yhtiölle palauttamatta jääneen yhtiön omaisuuden.
Tapauksessa työnantaja SK Oy oli lomauttanut kantajan J elokuussa 2011. Yhtiön mukaan lomautus oli päättynyt helmikuun lopussa 2012. Työnantajayhtiön mukaan kantajalle oli ensin ilmoitettu kirjeellä lomautuksen päättymisestä helmikuun lopussa 2012 ja muutaman viikon päästä päivätyllä uudella kirjeellä työsuhteen purusta maaliskuun alusta 2012 alkaen. Vastaajana toimineen yhtiön mukaan kantajaa J oli yritetty tavoittaa kirjeiden lisäksi myös puhelimitse sekä työvoimatoimiston kautta. Kantaja J katsoi, ettei hän ole vastaanottanut lomautuksen päättymistä ja irtisanomista koskevia kirjeitä. Kantajalle oli maksettu vielä lomakorvauksia kesäkuussa 2012 siten, kuin työsuhde olisi edelleen ollut vielä voimassa. Kantajan J ja työnantajanyhtiön välillä oli käyty myös tekstiviestikeskustelua, jossa ei ollut viitattu millään tavoin siihen, että työsuhde olisi purettu työnantajan puolelta maaliskuussa 2012. Tilanne päättyi siihen, kun kantaja J irtisanoutui itse joulukuussa 2012. Toiseksi asiassa oli riitaa siitä, oliko kantajan J haltuun jäänyt työnantajan omaisuutta, josta työnantajana toiminut yhtiö SK Oy esitti vahingonkorvausvaatimuksen. Kantajan J mukaan hän on palauttanut kaiken työnantajalle kuuluvan omaisuuden.
Näyttötaakka työsuhteen purkamisen tapahtumisesta kuuluu sille, joka ilmoittaa päättäneensä työsuhteen. Käräjäoikeus katsoi, että asiassa jäi näyttämättä, että työnantaja SK Oy olisi purkanut työsuhteen maaliskuussa 2012. Käräjäoikeus ei pitänyt uskottavana, että kantaja J olisi irtisanonut itse työsuhteensa, mikäli hänellä olisi ollut tiedossa, että työsuhde olisi purettu työnantajan toimesta maaliskuussa 2012. Tätä oletusta tuki kantajan J todistelu hänelle maksetuista lomakorvauksista kesältä 2012 sekä työnantajan kanssa käydyt keskustelut loppuvuodesta 2012, jotka osoittivat yhdessä että kantaja J on pitänyt työsuhdettaan voimassa olevana loppuvuodesta 2012. Myös yhtiön vahingonkorvausvaade kantajaa kohtaan hylättiin toteen näyttämättömänä. Kantajan J vaatimus valtiota kohtaan palkkaturvalain mukaisesta oikeudesta saada saatavansa vahvistetuksi hylättiin kuitenkin käräjäoikeudessa. Palkkaturvalaki vahvistaa työntekijän oikeuden saataviinsa työnantajan maksukyvyttömyyden varalta. Käräjäoikeus hylkäsi vaatimuksen sillä perusteella, ettei asiassa oltu edes väitetty että työnantaja olisi maksukyvytön.
Asian käsittelyä jatkettiin edelleen vielä hovioikeudessa. Kantaja J vaati, että hovioikeus vahvistaa palkkaturvalain 6 luvun 21 §:n nojalla valtiota vastaan maksettavaksi käräjäoikeuden tuomitsemat erät vaatimusten mukaisesti. Vaatimusta saatavien vahvistamisesta valtiota vastaan ei voitu hylätä sillä perusteella, että palkkaturvaviranomainen oli hylännyt palkkaturvahakemuksen saatavien riitauttamisen lisäksi sillä perusteella, että työnantajayhtiötä ei ollut voitu todeta maksukyvyttömäksi. Käräjäoikeudella ei ollut toimivaltaa tutkia sitä, oliko yhtiö maksukyvytön vai ei. Muutoin käräjäoikeuden tuomio oli kantajan mielestä oikea. Työnantajana toiminut yhtiö vaati hovioikeudessa käräjäoikeuden tuomion kumoamista ja kantajan kanteen hylkäämistä. Lisäksi työnantaja vaati vahingonkorvausta palauttamattomasta omaisuudesta.
Hovioikeus yhtyi tuomioissaan työsuhteen päättämisen osalta käräjäoikeuden päätöksiin. Hovioikeuden päätöksen mukaisesti yhtiö ei ollut näyttänyt purkaneensa kantajan työsuhdetta maaliskuussa, ja kantajan työsuhde on päättynyt hänen irtisanoutumiseensa joulukuussa 2012. Myös vahingonkorvausvaatimukset katsottiin jätetyiksi näyttämättä toteen. Korvausten vahvistamisesta valtioon nähden palkkaturvalain perusteella hovioikeus kuitenkin päätyi eri ratkaisuun käräjäoikeuden kanssa. Hovioikeus katsoi, että palkkaturvalain 6 luvun 21 §:n esitöistä ja palkkaturvalain 25 §:n säännöksestä ilmenee, ettei tuomioistuimen tule tutkia palkkaturvan saamisen yleisiä edellytyksiä (kuten työnantajan maksukyvyttömyyttä) kun se käsittelee lain 21 §:ssä tarkoitettua työntekijän työnantajaa vastaan nostamaa kannetta ja sen yhteydessä esitettyä vaatimusta saatavien vahvistamisesta valtioon nähden. Tämä on palkkaturvaviranomaisen tehtävä lainvoimaisen tuomion jälkeen käsiteltävässä palkkaturvahakemuksessa. Näin ollen, käräjäoikeus ei olisi saanut hylätä vaatimusta saatavien vahvistamisesta valtioon nähden perusteella, ettei yhtiön ollut väitetty olleen maksukyvytön. Kantajalla on tämän perusteella vahvistettava olevana valtioon nähden ne saatavat, jotka työnantajayhtiö velvoitetaan suorittamaan kantajalle lomakorvauksena, irtisanomisajan palkkana sekä odotusajan palkkana viivästyskorkoineen.
Kantajan J vaatimukset vahvistettiin täysimääräisinä molemmissa oikeusasteissa hänen vaatimustensa mukaisesti sekä lomakorvauksen, irtisanomisajan palkan että odotusajanpalkan palkan osalta viivästyskorkoineen. Lisäksi työnantaja velvoitettiin korvaamaan kantajan oikeudenkäyntikulut viivästyskorkoineen molemmissa oikeusasteissa. Hovioikeuden tuomion jälkeen vahvistui J:n oikeus hakea kyseisiä saatavia palkkaturvasta.
