Helsingin hovioikeus vahvisti Länsi-Uudenmaan käräjäoikeuden 11/2019 antaman kannan, jonka mukaan työnantaja oli menetellyt työntekijän työsopimuksessa sovitun työaikaehdon vastaisesti. Työnantajalla ei ollut oikeutta yksipuolisesti lisätä työntekijän viikoittaista työaikaa 1.1.2017 alkaen puolella tunnilla.
Työnantaja kiisti oikeudenkäynnissä yleisen tuomioistuimen toimivallan katsoen, että oikea forum olisi työtuomioistuin. Hovioikeus kuitenkin katsoi, että kysymystä työnantajan oikeudesta muuttaa työsopimukseen kirjattua työaikaehtoa ei ratkaista työehtosopimuksen sanamuodon tai tarkoituksen perusteella. Merkityksellistä sen sijaan oli, oliko työehtosopimuksella ylipäätään mahdollista sopia työaikaehdosta poiketen työsopimuksen nimenomaisesta ehdosta työntekijän vahingoksi. Koska asiassa ei ollut kysymys työehtosopimuksen sisällöstä tai tukinnasta, sen pätevyydestä, voimassaolosta, laajuudesta, kuului asia yleisen tuomioistuimen toimivaltaan.
Työnantaja oli kiistänyt työntekijän kanteen myös väittämällä, ettei hänellä ollut oikeussuojan tarvetta ratkaisun saamiseen. Oikeussuojan tarve on ehdoton prosessinedellytys ja jos se puuttuu, asia jätetään tutkimatta. Tässä asiassa työntekijä vaati vahvistettavaksi, että työnantaja oli menetellyt työsopimuksen vastaisesti eikä sillä ollut oikeutta yksipuolisesti lisätä hänen viikoittaista työaikaansa. Lisäksi hän vaati palkkasaataviaan. Hovioikeus katsoi, että työntekijän suoritusvelvollisuus oli riippuvainen esitetystä vahvistusvaatimuksesta ja hylkäsi työnantajan vaatimuksen tältäkin osin kanteen tutkimatta jättämisestä.
Hovioikeus totesi, että työntekijän työajasta oli sovittu työsopimuksessa ennen työajan pidentämistä koskevan ehdon sisällyttämisestä työehtosopimukseen. Työsopimuksen työaikaa koskevassa ehdossa oli nimenomaisesti sovittu viikoittaisen työajan pituudesta. Koska työajasta oli otettu nimenomainen ehto työsopimukseen, oli sitä pidettävä työsuhteen olennaisena ehtona, minkä vuoksi työnantaja ei voi määrätä siitä yksipuolisesti toisin ilman, että esitettävissä olisi työsopimuksen irtisanomiseen oikeuttava peruste. Työnantaja ei edes väittänyt, että sillä olisi tällainen peruste.
Edelleen hovioikeus katsoi, että työehtosopimusosapuolet voivat nimenomaisella työehtosopimusmääräyksellä sivuuttaa edullisemmuussäännön soveltamisen eli sopia työehtosopimusten määräysten soveltamisesta työsuhteiden vähimmäis- ja enimmäisehtona. Hovioikeus katsoi kuitenkin sopimusten sitovuuden, perustuslaillisen omaisuuden suojan ja siihen liittyvän taannehtivuuskiellon edellyttävän, että tällaisia työehtosopimusmääräyksiä sovelletaan vain niiden jälkeen tehtyihin työsopimuksiin. Ei ollut perusteltua katsoa, että työehtosopimusosapuolet voisivat työehtosopimuksin heikentää voimassa olevia ja nimenomaisesti sovittuja työsopimusehtoja. Siksi työsopimuksen työaikaa koskevan nimenomaisen ehdon muuttaminen työntekijän vahingoksi ei kuulunut työehtosopimusosapuolten säännöstämiskompentessiin, eikä työnantaja voinut yksipuolisesti pidentää työntekijän työsopimuksen mukaista työaikaa työehtosopimukseen sisältyvän työaikamääräyksen perusteella myös 1.1.2017 jälkeen. Sen vuoksi hovioikeus hylkäsi työnantajan tekemän valituksen ja velvoitti sen maksamaan kaikki työntekijälle aiheutuneet kulut.
