Toimistomme edustamat kantajat A ja B olivat ennen irtisanomistaan työskennelleet toistaiseksi voimassa olleissa työsuhteissa suurtalouskokin tehtävissä. B oli työskennellyt vastaajan palveluksessa 9.7.1984 alkaen ja A 1.4.1997 alkaen. Irtisanomishetkellä A oli 50-vuotias ja B 62-vuotias.
Työnantaja oli irtisanonut molempien kantajien työsopimukset 9.11.2016 päättymään 10.11.2016 alkavaksi ilmoitetun kuuden kuukauden irtisanomisajan jälkeen 9.5.2017. Kaupungin lyseon keittiössä työskennelleet kantajat olivat perjantaina 21.10.2016 noin klo 14 juuri ennen koulun syysloman alkamista ottaneet oppilaitoksen lokerikosta erään opiskelijan takin, jonka tämä oli samana aamuna noin klo 8 jättänyt lokerikkoon. A ja B olivat yhdessä poistuneet takki B:n mukana henkilökunnan sosiaalitilaan ja sosiaalitilassa takki oli laitettu A:n pukukaappiin. Käytävällä oli näkyvä kameravalvonta, ja tapahtumasta oli video. Takki oli ollut A:n pukukaapissa siihen saakka, kunnes syysloman jälkeen keittiöhenkilökunnan kokoontumisessa, jossa A ja B olivat olleet paikalla, oli tullut esille, että työntekijöitä epäillään opiskelijan takin varastamisesta. Tällöin A oli ilmoittanut, että takki oli hänellä pukukaapissa. Kantajat vetosivat ajattelemattomuuteensa tilanteessa ja siihen, että heidän tarkoituksensa oli ollut ottaa löytötavaraksi luulemansa takki talteen.
Kantajia ei ollut varoitettu ennen heidän työsopimustensa irtisanomista. Kantajien muuhun työhön sijoittamista ei ollut selvitetty ennen heidän työsopimustensa irtisanomista ja heille sopivaa muuta työtä olisi ollut tarjolla, mutta sitä ei ollut heille tarjottu. Työnantaja vetosi siihen, että kummankin kantajan menettely olisi ollut niin vakava työsuhteeseen liittyvä rikkomus, että siltä työnantajana ei voitu kohtuudella edellyttää sopimussuhteen jatkamista.
Kantajat voittivat jutun käräjäoikeudessa. Käräjäoikeus piti todennäköisenä, että varoitus olisi kantajien kohdalla toiminut, sillä kantajilla oli pitkien moitteettomien työsuhteidensa valossa selvästi kykyä ymmärtää työsuhteessa edellytettävä käyttäytymistä ja korjata toimintaansa.
Asiassa oli hovioikeudessa kysymys siitä, oliko kantajien rikkomus ollut niin vakava, että kaupungilta ei ollut voitu kohtuudella edellyttää sopimussuhteen jatkamista vaan irtisanominen oli voinut tapahtua ilman edeltävää varoitusta ja ilman, että oli selvitetty, olisiko heidät voitu sijoittaa muihin tehtäviin.
Hovioikeuden mukaan videotallenteelta ilmenevästä kantajien menettelystä voitiin tehdä moneen suuntaan meneviä johtopäätöksiä. Kaupungin väittämän anastamisen puolesta puhui määrätietoisen näköinen toiminta takin haltuun ottamisesta, takin sovittaminen B:n ylle ja takin vieminen suoraan lukittuun sosiaalitilaan. A:n ja B:n kertoman löytötavaran talteen ottamisen puolesta puhui vahvimmin se, että toiminta oli tapahtunut avoimesti heidän tietämänsä valvontakameran edessä. Videotallenteen perusteella työnantajalle oli voinut syntyä perusteltu aihe epäillä anastusta. Kuultuaan A:n ja B:n selityksen menettelylleen ja ottaen huomioon sen, että takkia ei ollut viety pois koululta, vaikka siihen olisi ollut mahdollisuus, sekä erityisesti sen, että takin vieminen on tapahtunut avoimesti tallentavan videovalvonnan alaisena, hovioikeuden mukaan kaupungille oli syntynyt perusteltu aihe ottaa huomioon kantajien esittämä vaihtoehtoinen tapahtumainkulku. Tämän jälkeen kaupunki ei ole voinut yksiselitteisesti olettaa, että kysymyksessä oli ollut takin anastaminen.
Käräjäoikeus oli katsonut olevan todennäköistä, että A ja B eivät olisi palauttaneet löytötavaraksi olettamaansa takkia, ellei sitä olisi ryhdytty kyselemään. A ja B olivat puolestaan kertoneet unohtaneensa takin kaappiin. Hovioikeus katsoi, ettei asiassa voitu varmuudella päätellä, miten A ja B olisivat myöhemmin menetelleet takin suhteen. Joka tapauksessa heidän toimintansa takin haltuunsa ottamisessa ja lukittuun kaappiin jättämisessä oli ollut hovioikeuden mukaan vähintäänkin huomattavan ajattelematonta ja siten moitittavaa.
A:n ja B:n menettelyn lisäksi sen arviointiin irtisanomisperusteena vaikuttivat heidän ikänsä ja nuhteettomat pitkät työsuhteet. Hovioikeuden tuomiossa esittämän mukaan esitetyn selvityksen perusteella A:n ja B:n menettely ei ollut ollut niin vakava työsuhteeseen liittymä rikkomus, että kaupungilta ei olisi voitu kohtuudella edellyttää sopimussuhteen jatkamista ilman edeltävää varoitusta tai velvollisuutta selvittää, olisiko heidän irtisanomisensa ollut vältettävissä sijoittamalla heidät muuhun työhön. Koska aikaisemmin ei varoituksia ollut annettu, irtisanomiset olivat olleet perusteettomia. Näin ollen kaupunki oli velvollinen suorittamaan kantajille korvausta työsuhteen perusteettomasta päättämisestä.
Hovioikeus päätyi katsomaan, että kohtuullinen korvaus työsuhteen perusteettomasta päättämisestä oli A:n kohdalla kuuden kuukauden ja B:n kohdalla kahdeksan kuukauden palkkaa vastaava määrä. Molemmat osapuolet saivat pitää oikeudenkäyntikulut hovioikeudessa vahinkonaan, mutta käräjäoikeuden tuomiolla työnantaja velvoitettiin korvaamaan suurin osan kantajien oikeudenkäyntikuluista käräjäoikeudessa. Hovioikeuden tuomio ei ole lainvoimainen.
