Työntekijä oli työskennellyt erään yliopiston ylioppilaskunnan julkaiseman aikakauslehden toimittajana. Työsuhteen aikana ylioppilaskunta ei ollut ollut sidottu mihinkään työehtosopimukseen. Työntekijä vaati ylioppilaskuntaa vastaan nostamassaan kanteessa lisää palkkaa sekä lomakorvauksia, koska hänelle olisi tullut maksaa ammatin ja työtehtävien perusteella yleissitovana noudatettavaksi tulevan lehdistöalan työehtosopimuksen mukaista palkkaa. Ylioppilaskunta vastusti kannetta katsoen, ettei työntekijän vetoama työehtosopimus ollut tullut noudatettavaksi, koska ylioppilaskunta ei ole viestintäalan yritys.
Työntekijä vaati käräjäoikeudessa, että työnantajan oli noudatettava vähintään valtakunnallisen, asianomaisella alalla edustavana pidettävän yleissitovan työehtosopimuksen määräyksiä niistä työsuhteen ehdoista ja työoloista, jotka koskevat työntekijän tekemää tai siihen lähinnä rinnastettavaa työtä. Asianomainen ala määräytyi ensisijaisesti työehtosopimuksen soveltamisalamääräyksen mukaisesti. Lehdistöä koskevat lehtien toimittamistyön vähimmäisedellytykset määräytyivät siten ns. lehdistön työehtosopimuksen nojalla, joka on vahvistettu yleissitovaksi. Siksi ylioppilaskunnan olisi tullut työntekijän työnantajana noudattaa po. työehtosopimusta, koska toimittaja oli tehnyt yleissitovassa työehtosopimuksessa tarkoitettua työtä. Ylioppilaskunta oli maksanut hänelle työehtosopimuksen määrittämän minimipalkan alittavaa palkkaa.
Ylioppilaskunta taas katsoi, ettei lehdistön työehtosopimus tullut yleissitovana noudatettavaksi hänen työsuhteessaan, sillä ylioppilaskunnan pääasiallisena toimialana ei ollut viestintä, vaan jäsenistön edunvalvonta ja palvelu. Kysymys on lakisääteisen julkisyhteisön tiedotustoiminnasta eikä työehtosopimuksen soveltamisala koske sen palveluksessa olevia ylioppilaslehteä tekeviä työntekijöitä. Alalla noudatetaan teollisuuslinjaperiaatetta. Työehtosopimusta ei ole tarkoitettu sovellettavaksi lakisääteisessä organisaatiossa sen toteuttaessa lakisääteistä tehtäväänsä. Koska toimittajan palkasta oli sovittu hänen työsopimuksessaan, on hänelle maksettu palkkaa sen mukaisesti.
Korkein oikeus muistutti, että työnantajan on noudatettava vähintään valtakunnallisen, asianomaisella alalla edustavana pidettävän yleissitovan työehtosopimuksen määräyksiä niistä työsuhteen ehdoista ja työoloista, jotka koskevat työntekijän tekemää tai siihen lähinnä rinnastettavaa työtä ja että työsopimuksen ehto, joka on ristiriidassa yleissitovan työehtosopimuksen vastaavan määräyksen kanssa, on mitätön ja sen sijasta on noudatettava yleissitovan työehtosopimuksen määräystä. Viittaamalla säädöksen historiaan korkein oikeus totesi, että yleissitovuus on työnantajaa velvoittava säännös, jonka tarkoituksena on laajentaa työehtosopimusjärjestelmää paitsi työntekijän eduksi, myös yritysten välisen kilpailutilanteen tasapuolisuuden edistämiseksi.
Yleissitovuuden arviointiperusteena oleva ”asianomainen ala” voi tarkoittaa korkeimman oikeuden mukaan joko työnantajan toimialaa tai työntekijän ammatin tai työtehtävien mukaista alaa. Teollisuudessa taas lähtökohtana on niin sanottu teollisuuslinjaperiaate, jonka mukaan työnantajan toimiala määrää työntekijöiden työsuhteisiin sovellettavan työehtosopimuksen ja asianomainen ala voi määräytyä myös yritykseen kuuluvan erillisen osan mukaan, mikäli se on muodostanut sellaisen erillisen yksikön, joka on myös valtakunnallisen työehtosopimuskäytännön mukainen sopimusala. Edelleen sovellettava työehtosopimus voi määräytyä myös yksittäisen työntekijän työtehtävien perusteella, jos työnantaja on teettänyt jotakin työtä sen pääasiallisen toimialan ohella eikä työnantajan pääasiallisella alalla ole ollut valtakunnallista työehtosopimusta. Asianomaisen alan on työsopimuslain esitöissä todettu määräytyvän ensisijaisesti työehtosopimuksen soveltamisalamääräyksen mukaisesti, jolloin työntekijäyhdistyksen on edustettava aidosti työehtosopimuksessa tarkoitettuja töitä tekeviä työntekijöitä samoin kuin sitä, että työnantajalla olisi niin halutessaan mahdollisuus liittyä työehtosopimuksen tehneeseen työnantajayhdistykseen ainakin tämän yhdistyksen sääntöjen mukaan.
Hovioikeus pyysi asiassa työtuomioistuimelta lausunnon. Työtuomioistuimen mielestä lehdistön työehtosopimus ei voinut tulla sovellettavaksi, koska ylioppilaskunnan toimiala ei ollut po. työehtosopimuksessa tarkoitettu viestintäala.
Korkein oikeus totesi, että silloin kun työnantaja ei ole työehtosopimuslain nojalla sidottu mihinkään työehtosopimukseen, on kysymys kuitenkin siitä, tuleeko jotakin työehtosopimusta soveltaa yleissitovuuden nojalla työntekijän työsuhteen vähimmäisehtoina, jolloin kysymys on työsopimuslain soveltamisesta työntekijän ja työnantajan keskinäiseen, kahdenväliseen työriitaan. Edelleen korkein oikeus korosti, että yleissitovuuden arviointiperusteet asianomaisen alan suhteen tulevat kyseeseen erityisesti kilpailevien työehtosopimusten tilanteessa, eli kun työsuhteeseen mahdollisesti sovellettavia työehtosopimuksia on useampia kuin yksi.
Jos työnantajaa ei lähtökohtaisesti sido mikään työehtosopimus, tulee korkeimman oikeuden mukaan arvioitavaksi kysymys siitä, sovelletaanko yksittäisen työntekijän työsuhteessa työehtosopimusta hänen ammattinsa tai työtehtäviensä perusteella. Korkein oikeus muistutti, että työsopimuslain esitöiden mukaan lain yleissitovuutta koskevalla sääntelyllä on ollut tarkoitus täydentää ja täsmentää työehtosopimusten asemaa lähinnä järjestäytymättömien työnantajien palveluksessa olevien työntekijöiden työsuhteen ehtojen turvaajana. Kun ylioppilaskunta oli vedonnut siihen, että sen toimiala määräytyy lain perusteella, ei korkeimman oikeuden mukaan tällä seikalla ollut ratkaisevaa merkitystä arvioitaessa, tuleeko toimittajan työsuhteeseen soveltaa yleissitovana lehdistön työehtosopimusta, koska ylioppilaskunta oli tosiasiassa teettänyt toimittajalla lehdistön työehtosopimuksessa tarkoitettua työtä, minkä vuoksi sitä tuli soveltaa toimittajan työsuhteessa ja toimittajalla oli oikeus vaatimiinsa palkkoihin
