Toimistomme asianajaja avusti kantajana toiminutta työntekijää käräjä-, hovi- ja korkeimmassa oikeudessa.
Työnantaja oli solminut työntekijän kanssa määräaikaisen työsopimuksen. Pian työnteon aloittamisen jälkeen työntekijä alkoi oirehtimaan työpaikan sisäilmaongelmien vuoksi. Työntekijä määrättiin sairauslomalle. Työnantajalla oli useampia toimipisteitä, mutta sisäilmaongelmien vuoksi työntekijä sai oireita useammasta toimipisteestä. Jäljellä oli yksi toimipiste, jossa työntekijä olisi voinut työskennellä. Työntekijä oli käsittänyt, että hän siirtyy tuohon toimipisteeseen palattuaan sairauslomalta työhön. Työnantaja kuitenkin purki sairausloman aikana työntekijän työsopimuksen koeaikaan vedoten. Työnantajan mukaan työntekijä olisi kieltäytynyt siirtymästä jäljellä olevaan, sopivaan toimipisteeseen ja työntekijä ei olisi ollut sopiva työhön. Työntekijä katsoi, että työsopimuksen purkaminen johtui hänen sairastumisestaan. Ennen purkamista työnantaja oli tullut tietoiseksi työntekijän sairausloman jatkumisesta.
Työntekijä saattoi asian käräjäoikeuden ratkaistavaksi vaatien korvausta työsopimuksen perusteettomasta päättämisestä 6 kuukauden palkkaa vastaavan määrän, yhdenvertaisuuslain mukaista hyvitystä 10.000 euroa sekä odotusajan palkkaa.
Käräjäoikeus katsoi työnantajan menettelyn osoittaneen, että työntekijän sairautta voidaan pitää todennäköisenä perusteena purkamiselle ja siten osoituksena syrjivyydestä ja epäasiallisuudesta, jonka johdosta työnantajan tuli osoittaa, ettei purkaminen johtunut työntekijän sairaudesta vaan että siihen on ollut työsopimuksen koeajan tarkoitukseen nähden asiallinen peruste. Asiassa esitetyn näytön perusteella käräjäoikeus katsoi, että työntekijä ei ollut kieltäytynyt työskentelemästä toisessa työpisteessä eikä työntekijä ollut sopimaton työhön. Käräjäoikeus katsoi, että asiallisen purkuperusteen puuttuessa työntekijän työsopimus oli päätetty sairaudesta johtuen.
Asiassa oli riitaa myös työnantajatahosta sekä työsopimuksen perusteettomasta päättämisestä maksettavan korvauksen perusteena olevan kuukausipalkan määrästä. Näiden osalta käräjäoikeus hyväksyi työntekijän vaatimukset.
Käräjäoikeus tuomitsi työnantajan maksaan työntekijälle korvausta työsopimuksen perusteettomasta päättämisestä vaaditun 6 kuukauden palkkaa vastaavan määrän, josta 3 kuukauden palkkaa vastaava määrä oli korvausta aineettomasta vahingosta, yhdenvertaisuuslain mukaista hyvitystä 4000 euroa sekä työntekijän oikeudenkäyntikulut kokonaisuudessaan. Käräjäoikeus hylkäsi odotusajan palkkaa koskevan vaatimuksen.
Työnantaja valitti käräjäoikeuden tuomiosta hovioikeuteen. Hovioikeus järjesti asiassa pääkäsittelyn. Hovioikeus ei muuttanut käräjäoikeuden tuomiota ja velvoitti työnantajan korvaamaan työntekijän hovioikeuskulut kokonaisuudessaan.
Helsingin hovioikeuden 02/2019 antama päätös tätä koeaikapurkua koskien on lainvoimainen, sillä Korkein oikeus ei myöntänyt työnantajalle valituslupaa.
Rikosprosessi työsyrjinnästä
Samasta tapahtumainkulusta käytiin myös rikosprosessi. Syyttäjä vaati rangaistusta työsyrjinnästä kahdelle yhtiön edustajalle. Syytteen mukaan työsuhteen päättämisen syy on ollut työntekijän terveydentila. Työntekijä yhtyi syyttäjän rangaistusvaatimukseen ja vaati kärsimyskorvausta 2700 euroa. Käräjäoikeus katsoi työnantajan edustajien syyllistyneen työsyrjintään. Käräjäoikeus tuomitsi yhtiön edustajat 50 päiväsakon sakkorangaistukseen ja velvoitti heidät korvaamaan työntekijälle kärsimyskorvausta 1000 euroa sekä työntekijän oikeudenkäyntikulut kokonaisuudessaan.
Työnantajan edustajat valittivat hovioikeuteen. Rovaniemen hovioikeus ei järjestänyt asiassa pääkäsittelyä. Hovioikeus tuomitsi työnantajan edustajat työsyrjinnästä, mutta alensi rangaistuksen 25 päiväsakkoon ja työntekijälle maksettavan kärsimyskorvauksen 500 euroon. Käräjäoikeuskulujen korvausvelvollisuuden hovioikeus piti ennallaan ja hovioikeuskulujen osalta hovioikeus tuomitsi työnantajan edustajat maksamaan reilu kolmasosan työntekijän hovioikeuskuluista. Työnantajan edustajat saivat pitää hovioikeuskulunsa vahinkonaan.
Työnantajan edustajat saivat rikosasiassa valitusluvan korkeimpaan oikeuteen koskien sitä, tulisiko kärsimyskorvaukseen vaikuttaa se, että työntekijälle oli riita-asiassa lainvoimaisesti tuomittu 6 kuukauden palkkaa vastaava määrä työsopimuksen perusteettomasta päättämisestä, ja josta 3 kuukauden määrä katsottiin aineettomaksi korvaukseksi.
KKO katsoi, että kärsimyskorvauksen ja samasta menettelystä muiden lakien nojalla tuomittujen korvausten yhteensovittamista puoltavat vahingonkorvausoikeuden yleiset periaatteet (täyden korvauksen periaate ja rikastumiskielto) ja että vahingonkorvauslain nojalla korvattavaa kärsimystä arvioitaessa on siksi otettava huomioon vahingonkärsijän saman vahinkotapahtuman perusteella aiheutunutta kärsimystä tai muuta aineetonta vahinkoa koskevat korvaukset ja muu mahdollisesti saatu hyöty kokonaisuudessaan. Syrjinnän perusteella tuomittavaan kärsimyskorvaukseen nähden samankaltaisina korvauksina voidaan pitää sekä yhdenvertaisuuslain tarkoittamasta syrjinnästä tuomittua hyvitystä että työsopimuksen perusteettomasta päättämisestä tuomittua korvausta siltä osin kuin korvaus on tuomittu tai sen voidaan arvioida tuomitun nimenomaan henkilöön kohdistuneen loukkauksen perusteella aineettomana vahinkona. Näin ollen työntekijälle tuomittu korvaus työsopimuksen perusteettomasta päättämisestä ja yhdenvertaisuuslain mukainen hyvitys tuli ottaa huomioon kärsimyskorvausta määrättäessä. KKO katsoi työntekijän henkilöön kohdistuneen loukkauksen tulleen kokonaan hyvitetyksi riita-asiassa maksettavaksi tuomitulla päättämiskorvauksella ja hyvityksellä ja hylkäsi kärsimystä koskevan vaatimuksen. Oikeudenkäyntikulujen osalta KKO katsoi työntekijän käräjä- ja hovioikeuskuluista ¼ johtuneen korvausvaatimuksista ja vapautti työnantajan edustajat korvaamasta tältä osin työntekijän oikeudenkäyntikuluja käräjä- ja hovioikeudessa.
