Toimistomme avusti työntekijää palkkaetuja koskevassa riita-asiassa, jossa ammattimuusikkona toiminut työntekijä oli ollut palkattuna erillisillä määräaikaisilla työsopimuksilla työskentelemään työnantajan kahdessa harrastelijateatteriproduktiossa. Työnantaja oli katsonut, että työsuhteessa ei tarvinnut noudattaa yleissitovaa tilapäisten teatterimuusikkojen työehtosopimusta, sillä kyse ei ollut ammattiteatteritoiminnasta. Työntekijä vaati käräjäoikeudessa työnantajaa maksamaan kyseisen työehtosopimuksen mukaiset palkkasaatavat.
Käräjäoikeus viittasi ratkaisussaan työsopimuslain 2 luvun 7 §:ään, jonka mukaan työnantajan on noudatettava vähintään valtakunnallisen, asianomaisella alalla edustavana pidettävän työehtosopimuksen (yleissitova työehtosopimus) määräyksiä niistä työsuhteen ehdoista ja työoloista, jotka koskevat työntekijän tekemää tai siihen lähinnä rinnastettavaa työtä. Työsopimuksen ehto, joka on ristiriidassa yleissitovan työehtosopimuksen vastaavan määräyksen kanssa, on mitätön ja sen sijasta on noudatettava yleissitovan työehtosopimuksen määräystä. Tilapäisten muusikkojen työehtosopimuksen 1 §:ssä määrätään Suomen Teatterit ry:n jäsenteattereissa työskentelevien ammattimaisten muusikkojen työ- ja palkkausehdoista ja siihen liittyvän pöytäkirjamerkinnän mukaan ammattimaisella muusikolla tarkoitetaan työntekijää, jolla on ammattitaito muusikon tehtäviin.
Tapauksessa oli riidatonta, että kantaja oli työehtosopimuksessa tarkoitettu ammattimainen muusikko ja osapuolten välillä oli vallinnut työsopimuslain tarkoittama työsuhde. Työnantaja ei ollut työehtosopimuslain nojalla sidottu mihinkään työehtosopimukseen. Käräjäoikeus totesi, että kysymys siitä, olisiko työtekijän työsuhteessa tullut noudattaa tilapäisten muusikkojen työehtosopimusta, tuli arvioida sen perusteella, oliko työnantaja tosiasiassa teetättänyt työntekijällä kyseisessä työehtosopimuksessa tarkoitettua työtä. Työntekijän vaatimat tilapäisten muusikkojen työsopimuksen 4 §:ään perustuvat palkkasaatavat ja niiden laskentaperusteet, eli korvaukset orkesteriharjoituksista, valmistavista harjoituksista ja esityksistä näyttämöpuvuissa, olivat riidattomat, joten käräjäoikeus katsoi, että siten riidatonta oli myös, että työnantaja oli teetättänyt työntekijällä tilapäisten muusikkojen työehtosopimuksessa tarkoitettua työtä.
Asiassa oli esitetty, että harrastelijateattereissa oli vallinnut yhteisymmärrys siitä, ettei niissä tarvitse noudattaa työehtosopimuksia, koska se johtaisi siihen, ettei näillä teattereilla olisi varaa palkata ammattilaisia produktioihinsa. Käräjäoikeus viittasi tältä osin Helsingin hovioikeuden ratkaisuun, jossa on todettu, että alalla noudatettavan käytännön perusteella ei voida syrjäyttää sitovan työehtosopimuksen palkkausta koskevia ehtoja. Käräjäoikeus totesi, että kun työnantaja on tosiasiassa teettänyt kantajalla tilapäisten muusikkojen työehtosopimuksessa tarkoitettua työtä, olisi työnantajan tullut noudattaa vähintään tilapäisten muusikkojen työehtosopimuksen määräyksiä, joten näin ollen työntekijällä on oikeus saada työnantajalta työehtosopimuksen 4 §:n mukaista palkkaa tekemästään työstä. Tuomio ei ole lainvoimainen.