Vanhuspalvelujohtajan henkilöstöpäätöksen 1.12.2017 mukaan edustamamme kantajan työsopimus oli irtisanottu, koska hän oli rikkonut työnantajan ohjeistusta lääkkeen jaosta vaarantaen kyseessä olevalla toiminnallaan asukas- ja potilasturvallisuuden. Arvioitaessa irtisanomisperusteen täyttymistä huomioon oli otettava sanottu työnantajan ohjeistus, erityisesti sen selkeys ja ymmärrettävyys sekä tarkoitus ja merkitys työnteon kannalta, työntekijän rikkomuksen laatu, vakavuus ja toistuvuus, työntekijän suhtautuminen menettelyynsä, hoitotyön luonne ja hoitoalan erityispiirteet sekä työntekijän menettelyn vaikutukset työnantajalle ja työyhteisölle.
Työntekijälle oli 13.-14.7.2015 tapahtuneen, kuolemaan johtaneen lääkkeenantovirheen johdosta annettu kirjallinen varoitus 30.11.2015. Työntekijää oli varoitettu saman menettelyn perusteella uudelleen 25.9.2017 Valviran annettua kantajalle asiasta huomautuksen. Hovioikeus katsoi, että 25.9.2017 annetussa varoituksessa ei ollut ollut kysymys uudesta varoituksesta vaan 30.11.2015 annetun varoituksen uudistamisesta ja muistutuksesta työntekijälle lääkehoidossa edelleen vaadittavasta huolellisuudesta, hänen tuollakin hetkellä voimassaolleesta kiellosta osallistua lääkehoitoon sekä työnantajan vakavasta suhtautumisesta virheen mahdolliseen toistumiseen. Hovioikeus totesi, että 25.9.2017 annetulla varoituksella ei ollut kuitenkaan voitu muuttaa 30.11.2015 annetun varoituksen perusteita tai pidentää sen voimassaoloaikaa. Näin ollen varoituksen ja irtisanomisen välistä asiallista ja ajallista yhteyttä oli arvioitava 30.11.2015 annetun varoituksen perusteella.
Kirjallisen varoituksen 30.11.2015 mukaan sen perusteena oli ollut huolimattomuus lääkehoidossa 13.7.2015, lääkkeen kymmenkertainen antovirhe ja työnantajan ohjeiden noudattamatta jättäminen sairauslomalla olevan työntekijän kanssa työskenneltäessä. Irtisanomispäätöksen 1.12.2017 mukaan irtisanomisen perusteena oli ollut työnantajan lääkkeen jaosta antaman ohjeistuksen rikkominen asukas- ja potilasturvallisuutta vaarantaen. Hovioikeus katsoi, että kantajalle annetun varoituksen ja hänen irtisanomisensa välillä oli ollut asiallinen yhteys.
Kantajalle annetusta varoituksesta hänen irtisanomiseensa oli kulunut suhteellisen pitkä aika, noin kaksi vuotta. Varoituksen perusteena ollut työntekijän rikkomus oli kuitenkin erityisesti sen seuraukset huomioon ottaen ollut vakava. Kaupunki oli lisäksi varoituksen ja irtisanomisen välisenä aikana ja viimeisen kerran vielä noin puolitoista kuukautta ennen irtisanomiseen johtanutta virhettä toistuvasti kieltänyt työntekijää osallistumasta lääkehoitoon. Kantaja oli saamastaan varoituksesta ja työnantajan hänelle antamista lukuisista määräyksistä huolimatta luvattomasti jatkanut lääkkeiden antamista ja aiheuttanut määräysten vastaisella menettelyllään uuden virheen. Vaikka kyseisestä virheestä ei aiheutunut konkreettista vaaraa tai vahinkoa, kysymys oli ollut huolimattomuudesta hoitoalalla, jossa työntekijöiltä voidaan edellyttää potilasturvallisuuden takaamiseksi korostunutta huolellisuusvelvollisuutta. Arvioitaessa kokonaisuutena kantajan menettelyä, kaupungin toimintaa ja varoituksesta kulunutta aikaa, hovioikeus katsoi, että kantajalle annettuun varoitukseen voitiin tässä tapauksessa vielä vedota.
Hovioikeus katsoi, että kaupunki oli ennen kantajan irtisanomista antanut tälle lain vaatimalla tavalla varoituksen.
Asiassa oli riidatonta, että kaupunki ei ollut ennen kantajan irtisanomista selvittänyt, olisiko sillä ollut kantajan irtisanomisen sijasta mahdollisuus sijoittaa hänet muuhun työhön. Olosuhteita kokonaisuutena arvioiden hovioikeus katsoi, ettei kantajan menettelyä sen moitittavuudesta huolimatta voitu pitää niin vakavana hänen ja kaupungin välillä noudatettavien sopimusvelvoitteiden rikkomisena, että kaupungilta ei olisi voitu kohtuudella edellyttää sopimussuhteen jatkamista. Näin ollen hovioikeus katsoi, että kantajan irtisanominen olisi mahdollisesti ollut vältettävissä sijoittamalla hänet kaupungin palveluksessa sellaisiin hänen koulutustaan, kokemustaan ja ammattitaitoaan vastaaviin tehtäviin, joihin ei liity lääkkeiden käsittelyä.
Hovioikeus katsoi, että kaupunki oli rikkonut uudelleensijoittamisvelvollisuuttaan eikä sillä siten ollut ollut asiallista ja painavaa syytä kantajan työsopimuksen irtisanomiseen. Kun kantaja oli edellä todetulla tavalla perusteettomasti irtisanottu laiminlyömällä velvollisuus selvittää, olisiko kantaja voitu sijoittuu muuhun työhön, kaupunki oli velvollinen suorittamaan kantajalle korvausta työsopimuksen perusteettomasta päättämisestä työsopimuslain 12 luvun 2 §:n mukaisesti. Kokonaisuudessaan huomioon ottaen hovioikeus harkitsi kohtuulliseksi korvaukseksi työsopimuksen perusteettomasta päättämisestä kantajan viiden kuukauden palkkaa vastaavan määrän. Lisäksi kaupunki velvoitettiin suorittamaan kantajalle korvausta oikeudenkäyntikuluista.
