Toimistomme avusti työntekijää tapauksessa, jossa työntekijän määräaikainen työsopimus oli päätetty kesken sopimuskauden. Tapauksessa vaikeasti vammainen henkilö oli palkannut itselleen vammaispalvelulain 8 d §:n 2 momentin 1 kohdan mukaisesti henkilökohtaisen avustajan, jonka lakisääteisistä kustannuksista vastaa kunta. Asiassa oli riitaa siitä, katsottiinko avustettavan henkilön toimivan henkilökohtaisen avustajansa työnantajana, työsopimuksen päättämisperusteesta ja siitä, oliko työnantaja ylipäätään pätevä allekirjoittamaan työsopimusta.
Vaikka kunta huolehtii vaikeasti vammaisen henkilökohtaisen avustajan palkkaamisesta aiheutuvista työnantajan lakisääteisistä kustannuksista, työnantajavelvoitteet kuuluvat kokonaisuudessaan avustettavalle. Näin ollen käräjäoikeus piti selvänä, että tässä tapauksessa avustettava henkilö toimi henkilökohtaisen avustajansa työnantajana.
Käräjäoikeus katsoi, että vaikka työnantajaa ei ollut julistettu vajaavaltaiseksi, hänen toimintakelpoisuuttaan ei ollut rajoitettu, eikä hänelle ollut määrätty edunvalvojaa, oli asiassa esitetty lääketieteellinen selvitys ja työnantajan vakiintunut terveydentila huomioiden todettava, että työnantaja ei ole työsopimuksen allekirjoitushetkellä ollut kykenevä valvomaan etuaan ja huolehtimaan itseään ja varallisuuttaan koskevista asioistaan. Näin ollen käräjäoikeus katsoi, että työsopimus oli pätemätön.
Vastaajan mukaan työntekijää oli useita kertoja huomautettu työtehtäviensä laiminlyönnistä ja epäasiallisesta käytöksestä, minkä lisäksi lopullisen työsuhteen päättämisen aiheutti työntekijän vakava sopimusrikkomus. Käräjäoikeus kuitenkin katsoi, että väitetyn sopimusrikkomuksen osalta purkamisoikeus oli joka tapauksessa rauennut, kun siihen oli vedottu yli 14 vuorokautta tapahtuman jälkeen, eivätkä väitetyt laiminlyönnit ja epäasiallinen käytös yhdessä toteen näytettynäkään muodostaisi niin vakavaa rikkomusta, että ne varoitusta antamatta oikeuttaisivat purkamaan työsuhteen. Kuitenkin, koska työsopimus oli pätemätön, myös sen voimassaoloa koskevat tahdonilmaisut olivat vaikutuksettomia, joten käräjäoikeus hylkäsi työsuhteen päättämiseen liittyvät kannevaatimukset.
Työntekijä valitti hovioikeuteen, joka totesi käräjäoikeuden tapaan, että avustettava oli toiminut henkilökohtaisen avustajansa työnantajana. Käräjäoikeudesta poiketen hovioikeus kuitenkin katsoi, että vaikka riidatonta oli, että työnantajan ymmärrys- ja ilmaisukyvyssä oli ollut puutteita, asiassa ei ollut esitetty riittävää selvitystä siitä, että työnantaja ei olisi ymmärtänyt työsopimuksen sisältöä ja merkitystä siinä määrin kuin mitä vammaispalvelulain mukaisena työnantajana toimiminen häneltä edellyttäisi. Tätä tuki esimerkiksi se, että työnantaja oli toiminut useiden henkilökohtaisten avustajien työnantajana aiemmin. Hovioikeus otti näiden seikkojen lisäksi huomioon myös vammaispalvelulain tavoitteen vaikeavammaisten henkilöiden yhdenvertaisuuden ja itsemääräämisoikeuden vahvistamisesta sekä työntekijän suojeluperiaatteen ja katsoi, että asiassa ei ole näytetty, että työnantaja olisi ollut oikeustoimikelvoton työsopimuksen allekirjoittamisajankohtana, eikä työsopimus näin ollen ollut pätemätön.
Samoin perustein kuin käräjäoikeuskin hovioikeus totesi, että työsopimuksen päättämiseen ei ollut erityisen painavaa syytä. Työsuhteen perusteettomasta päättämisestä maksettavan korvauksen määrää harkitessaan hovioikeus otti huomioon työntekijän työsuhteen keston, jäljellä olleen määräaikaisen työsopimuksen kestoajan, työsopimuksen päättämiseen liittyneet olosuhteet sekä työntekijän henkilökohtaiset olosuhteet ja katsoi, että kohtuullinen korvaus on viiden kuukauden palkkaa vastaava määrä.
Tuomio ei ole lainvoimainen.
