Toimistomme avusti työntekijää työsopimuksen päättämistä koskevassa riita-asiassa, jossa yhtiö oli purkanut työntekijän toistaiseksi voimassa olevan työsuhteen työntekijän väitetyn anastuksen perusteella.
Työntekijän väitettiin varastaneen yhtiön kassakaapista 200 euroa kotimatkallaan ravintolasta kotiin. Kantajan näkemykseen mukaan väite oli perätön, sillä hän oli käynyt työpaikalla pelkästään hakemassa sätkäpaperia ja työsopimuksen purkaminen aiheetonta. Lisäksi työntekijä oli juuri saanut ison palkan, eikä hänellä ollut mitään varkaustaustaa. Työntekijän käsitys oli, että kyseiset rahat olivat aiemmassa asiakaspalvelutilanteessa unohtuneet kassalippaan alle. Rahat löytyivät myöhemmin kassalippaan alta.Käräjäoikeus totesi tuomiossaan, ettei yhtiö ollut kyennyt riittävällä varmuudella näyttämään toteen työntekijän menetelleen väitetyllä tavalla. Työnantajan esittämä näyttö perustui keskeisesti yhden esimiehen kertomukseen. Työntekijän kertomus oli käräjäoikeuden mielestä yksityiskohtainen ja pysynyt samana, eikä työntekijällä ollut tapauksen olosuhteissa motiivia varastaa. Käräjäoikeus piti mahdollisena, että rahat olivat olleet kantajan kertomin tavoin koko ajan kassalippaan alla, eikä perustetta purkaa työsuhdetta näin ollen ollut.
Oikeuden arvion mukaan kyseinen seikka ei oikeuttanut yhtiötä päättämään kantajan työsuhdetta ja näin ollen työsuhteen purkamiselle ei ollut perustetta. Käräjäoikeus tuomitsi yhtiön maksettavaksi 16 kuukauden palkkaa vastaavan korvauksen työsopimuksen perusteettomasta päättämisestä.
Yhtiö valitti ratkaisusta hovioikeuteen. Hovioikeudessa kysymys oli siitä, oliko käräjäoikeuden työsuhteen perusteettomasta päättämisestä tuomitsema korvaus liian suuri. Muilta osin yhtiölle ei myönnetty jatkokäsittelylupaa.
Hovioikeus otti arviossaan huomioon, että työntekijän työsuhde oli kestänyt kohtalaisen pitkään (seitsemän vuotta) eikä tämän työsuorituksissa ollut ollut huomauttamista. Lisäksi työntekijä oli jäänyt työsuhteen päättämisen jälkeen pitkäksi aikaa työttömäksi, eivätkä paikkakunnan työllistymismahdollisuudet olleet hyvät. Kuitenkin oikeus katsoi työntekijän nuoren iän olevan puolestaan uudelleentyöllistymistä edesauttava seikka ja lisäksi oikeuden arvion mukaan työntekijän oma huolimaton menettely oli osittain johtanut työnantajan toimenpiteisiin. Ottaen huomioon edellä mainitun lisäksi vielä sen, ettei korvauksilla ollut edes väitetty olleen yhtiölle olennaista taloudellista merkitystä, hovioikeus arvioi kohtuulliseksi korvaukseksi 12 kuukauden palkkaa vastaavan summan käräjäoikeuden aikaisemmin tuomitseman 16 kuukauden sijaan.
