Toimistomme avusti työntekijöitä työaikamuodon muutosta koskevassa riita-asiassa. Työnantaja oli määrännyt työntekijät työskentelemään yleistyöajassa aiemman muodollisen jaksotyön sijaan, mikä merkitsi päivittäisen työajan lisääntymistä puolen tunnin työaikaan kuulumattoman lepoajan verran. Asiassa oli kyse siitä, oliko työntekijöillä oikeus saada työnantajalta korvausta muun ohella sen johdosta, että työnantaja on työaikamuodon muuttamisen vuoksi saanut korvauksetta ylimääräisen työpanoksen hyväkseen ja työntekijöiden työpäivän päättyminen on siirtynyt puoli tuntia myöhemmäksi.
Hovioikeus katsoi, ettei työnantajan määräys työaikamuodon muuttamisesta vaikuttanut työntekijöiden palkkaan taikka työ- tai lepoaikaan, mutta palkattoman lepoajan johdosta heidän työpäivänsä kuitenkin käytännössä päättyy puoli tuntia myöhemmin aiempaan käytäntöön verrattuna eli tosiasiallinen työssä- ja työpaikallaoloaika on muutoksen myötä pidentynyt.
Hovioikeus arvioi, että työntekijöiden oikeus pitää ruokatauko työehtosopimuksen mukaisesti oli tosiasiassa toteutunut varsin sattumanvaraisesti. Hovioikeuden mukaan työnantajan on täytynyt pitää erityisesti työntekijöiden tehtävien luonteen ja työskentelyolosuhteiden perusteella selvänä jo ennen muutoksesta päättämistä, että muutoksen myötä työntekijöiden oikeus pitää heille kuuluva ruokatauko ei tule toteutumaan ainakaan riittävän säännönmukaisesti.
Hovioikeus piti selvitettynä, että työnantaja on työaikamuodon muuttamisen yhteydessä ja sen jälkeen laiminlyönyt järjestää palkatonta ruokataukoa koskevat käytännöt siten, että työntekijöillä on riittävän säännöllisesti tosiasiallinen mahdollisuus heille kuuluvan 30 minuutin ruokatauon pitämiseen. Näin ollen hovioikeus totesi, että työajalla ruokailemista oli käsillä olevissa olosuhteissa erityisesti työn luonne huomioon ottaen pidettävä työntekijöiden saavuttamana olennaisena sopimusehtona, ja että sen menettämisestä on koitunut heille vahinkoa, kun ruokataukojen toteutuminen systemaattisesti ei ollut onnistunut.
Hovioikeus katsoi, että työpäivän kokonaiskeston pidentymisestä sellaisella työnantajan yksipuolisella määräyksellä, johon tällä ei ole oikeutta, saattaa aiheutua haittaa esimerkiksi työntekijän työmatkaliikkumiselle sekä hänen perhe- ja muuhun yksityiselämäänsä, mihin työntekijät ovat käräjäoikeudessa vedonneet. Vaikka työntekijät eivät olleet asian hovioikeuteen palauttamisen jälkeen antamassaan lausumassa yksilöineet, millaista ja minkä suuruista vahinkoa työhönsidonnaisuusajan pidentymisestä puolella tunnilla oli aiheutunut, voidaan pitää selvänä, että kysymys on heille epäedullisesta muutoksesta. Näin ollen hovioikeus katsoi, että työnantajan menettelystä johtuvasta työhönsidonnaisuusajan pidentymisestä on aiheutunut työntekijöille vahinkoa.
Lisäksi hovioikeus arvioi, että tilanteessa, jossa työnantaja on muuttanut yksipuolisesti työehtoa ilman hyväksyttävää syytä siten, että muutos on rajoittunut koskemaan vain tiettyjä työntekijäryhmiä, on lähtökohtaisesti käsillä tilanne, jossa myös yhdenvertaisen kohtelun periaatetta on loukattu ja näin ollen totesi työnantajan aiheuttaneen vahinkoa työntekijöille myös yhdenvertaisen kohtelun periaatteen loukkaamisen perusteella. Edellä mainituin perustein hovioikeus totesi työnantajan olevan työsopimuslain 12 luvun 1 §:n 1 momentin nojalla velvollinen korvaamaan työntekijöille työaikamuodon yksipuolisella muuttamisella, joka on johtanut sekä työpäivän pidentymiseen, ruokataukokäytännön edellä todettuihin olennaisiin puutteisiin sekä työntekijöiden yhdenvertaisuuden loukkaukseen, aiheuttamansa vahingon.
