Toimistomme avusti työntekijöitä palkkaeroja koskevassa riita-asiassa. Palkkaerojen taustalla oli liikkeen luovutus, jonka seurauksena työntekijälle, joka siirtyi työnantajan palvelukseen vanhana työntekijänä, maksettiin korkeampaa palkkaa kuin kantajille, jotka aloittivat työnantajan palveluksessa uusina työntekijöinä heti liikkeen luovutuksen jälkeen. Kysymys myös vaatimusten vanhentumisesta sekä määräaikaisten työsopimusten perusteettomuudesta.
Työnantajan väitteen mukaan vaatimukset, jotka kohdistuivat yli kaksi vuotta ennen kanteen vireille tuloa päättyneisiin määräaikaisiin työsuhteisiin, olivat rauenneet työsopimuslain mukaisen kanneajan umpeutumisen perusteella. Työsopimuslain esitöiden mukaan työsuhdetta voidaan pitää yhtenäisenä, vaikka työnantajan ja työntekijän velvollisuudet perustuisivatkin oikeustoimina erillisiin toisiaan seuraaviin työsopimuksiin. Tässä tapauksessa kirjallisina todisteina esitetyistä työsopimuksista ilmeni, että kantajien työsopimuksia jatkettiin kunkin määräaikaisen sopimuksen päätyttyä keskeytyksettä uudella määräaikaisella työsopimuksella. Tämän vuoksi hovioikeus arvioi, etteivät kantajien työsuhteet olleet työsopimuslain 13 luvun 9 §:n 3 momentissa tarkoitetulla tavalla päättyneet kunkin määräaikaisuuden päättyessä, vaan kunkin kantajan suhdetta oli pidettävä yhdenjaksoisena, joten saatavat eivät näin ollen olleet miltään osin vanhentuneet.
Työsopimuslain 2 luvun 2 §:ssä säädetään tasapuolisen kohtelun velvoitteesta, joka tarkoittaa, että työnantajan tulee kohdella samankaltaisissa ja vertailukelpoisissa tilanteissa olevia työntekijöitä samalla tavoin. Hovioikeus katsoi, että oikeuskäytännön perusteella palkkauksen osalta tämä tarkoittaa sitä, että samasta tai samanarvoisesta työstä on maksettava sama palkka ja että palkanlaskennan ja sen määräytymisperusteiden tulisi sanotunlaisessa työssä olla yhteneväiset. Työntekijöiden väliset palkkaerot voivat joissain tapauksissa olla hyväksyttäviä, mutta tällöin ne pitää pystyä perustelemaan objektiivisin ja hyväksyttävin syin.
Hovioikeus katsoi, että tässä tapauksessa oli selvää, että kantajat saivat pienempää palkkaa kuin vanhana työntekijänä siirtynyt verrokki, vaikka he tekivät samaa tai samankaltaista työtä, mikä synnytti olettaman tasapuolisen kohtelun loukkauksesta. Verrokin palkka määräytyi aikaisemman työnantajan kanssa tehdyn työsopimuksen ehtojen mukaisesti ja hovioikeuden mukaan alkuun liikkeen luovutuksesta johtuvat rajoitukset olivat muodostaneet hyväksyttävän syyn maksaa verrokille parempaa palkkaa kuin kantajille.
Työnantajalla on kuitenkin velvollisuus pyrkiä korjaamaan palkkaerot kohtuullisessa ajassa silloinkin kuin niitä on pidettävä sinänsä perusteltuina. Liikkeen luovutuksesta oli kanteen vireille tullessa kulunut jo yli viisi vuotta, eivätkä palkkaerot olleet sinä aikana edes kaventuneet, mikä osaltaan osoitti, ettei yhtiö ollut mahdollisuuksiensa mukaan pyrkinyt tasoittamaan palkkaeroja, ja poistanut niitä kohtuullisessa ajassa, vaan ne ovat muodostuneet pysyviksi ja näin ollen yhtiö rikkoi tasapuolisen kohtelun velvoitetta ja on velvollinen suorittamaan kantajille vahingonkorvausta työsopimuslain vastaisesta menettelystään. Hovioikeus ei muuttanut käräjäoikeuden tuomiota. Tuomio on lainvoimainen.
