Toimistomme edusti taksinkuljettajana työskennellyttä kantajaa. Kantaja oli työsuhteensa aikana hoitanut sekä ns. Aluetaksin listanmukaista ajoa että ns. sopimuskuljetuksia.
Työnantaja oli 14.2.2017 antanut kantajalle kaksi varoitusta. Toisen varoituksen peruste oli kieltäytyminen työsopimuksessa sovituista työtehtävistä ja toisen varoituksen peruste oli työtehtävien laiminlyönti. Työnantaja oli 20.2.2017 irtisanonut kantajan työsopimuksen yhden kuukauden irtisanomisajalla henkilöön liittyvillä perusteilla ja työsuhde oli päättynyt 21.3.2017. Työnantaja oli keskeisimpinä irtisanomisperusteina vedonnut työntekijän luvattomaan poissaoloon työstä matkan osalta sekä työtehtävistä kieltäytymiseen ns. sopimuskuljetusten osalta. Lisäperusteena työnantaja oli vedonnut siihen, että kantaja olisi laiminlyönyt työnantajan määräyksiä ja hoitanut puutteellisesti työtehtäviään- tai velvoitteittaan.
Kantaja oli pyytänyt työnantajalta lupaa matkustaakseen kotimaahansa lähisukulaisensa kuolemantapauksen vuoksi. Ennen lähtöään kantaja oli toimittanut työssään käyttämänsä taksin työnantajan pihaan ja saanut tässä yhteydessä vastaajayhtiön edustajalta palkkaennakkoa. Työntekijä oli ollut kotimaassaan 25.1.-5.2.2017 välisen ajan.
Käräjäoikeus totesi tuomiossaan, että todistajien kertomusten perusteella oli jäänyt selvittämättä, että matkan kestosta olisi tarkasti sovittu ennen työntekijän lähtöä. Näyttötaakka työsuhteen päättämisen perusteista on työnantajalla. Työnantaja oli tiennyt työntekijän poissaolon syyn eikä poissaolo ollut tapahtunut ilmoittamatta. Kun matkan kestosta sopiminen tai työnantajan luvan antaminen vain tietylle, toteutunutta poissaoloa lyhyemmälle ajalle oli jäänyt näyttämättä, käräjäoikeuden mukaan poissaoloa ei voitu pitää luvattomana niin, että siitä annettu varoitus olisi ollut aiheellinen ja että poissaolo olisi osaltaan ollut asiallinen ja painava syy irtisanomiseen.
Työnantajan velvollisuuksiin kuuluu työntekijän työajan seuraaminen ja hänen työvuorojensa vahvistaminen. Kun vastaaja oli itsekin todennut, ettei Aluetaksin ajovuorolista ole ollut kuljettajan, vaan auton vuorolista, työnantajan olisi tullut järjestää työntekijän työvuorot niin, että vaadittujen sopimuskuljetusten ajaminen olisi ollut mahdollista työaikalaissa säädettyjen lepoaikojen puitteissa. Käräjäoikeus katsoi, että työnantaja ei ollut voinut siirtää tätä työnjohtoon kuuluvaa velvollisuutta työntekijälle. Koska työnantaja ei ollut luonut sopimuskuljetuksia varten esimerkiksi sellaista varallaolojärjestelmää, jossa työntekijä olisi saanut varallaolosta korvauksen, tai ilmoittanut iltaan ja yöhön ajoittuvista kuljetuksista riittävän aikaisin, työntekijän Aluetaksin ajovuorojen ajaminen päivällä on ollut luonnollista ja kieltäytyminen sen jälkeisistä ilta- tai yöajoista oli sinänsä perustunut hyväksyttävään syyhyn lain mukaisten lepoaikojen jäädessä toteutumatta.
Käräjäoikeus katsoi jääneen näyttämättä, että työntekijä olisi kieltäytynyt sopimuskuljetuksista muusta syystä kuin riittämättömäksi jäävien lepoaikojen vuoksi, mitä oli pidettävä hyväksyttävänä syynä edellä todetuin tavoin. Työtehtävistä kieltäytymisen vuoksi annetulle varoitukselle ei siten ollut näytetty olleen perusteita eikä työnantaja voinut vedota kyseiseen varoitukseen irtisanomisen perusteena. Käräjäoikeus totesi, että vaikka työstä kieltäytymisestä annettua varoitusta pidettäisiin pätevänä, asiassa ei ollut näytetty työntekijän kieltäytyneen konkreettisesta työtehtävästä varoituksen jälkeen. Irtisanominen oli tapahtunut vain kuusi päivää varoituksen antamisen jälkeen eikä asiassa ollut luotettavasti selvitetty, oliko työntekijällä sinä aikana ollut kuljetuksia, joita kieltäytyminen olisi koskenut.
Asiassa esitettyjen osin ristiriitaisten kertomusten perusteella työnantajan väittämien muiden puutteiden ei ollut näytetty olleen säännöllistä. Pikemminkin ne olivat olleet yksittäisiä tapauksia eikä niistä ollut näytetty annetun kantajalle varoituksia tai vakavia huomautuksia. Kyseisten seikkojen ei ollut näytetty olleen niin vakavia työnantajan määräysten laiminlyöntejä tai puutteellisuuksia, että ne voisivat osittainkaan muodostaa asiallista ja painavaa irtisanomisperustetta ilman niistä annettua kirjallista irtisanomisuhkaista varoitusta.
Työntekijän irtisanomiseen ei ollut ollut työsopimuslaissa tarkoitettua asiallista ja painavaa henkilöön liittyvää irtisanomisperustetta. Käräjäoikeus harkitsi kohtuulliseksi korvaukseksi työntekijän työsopimuksen perusteettomasta päättämisestä viiden kuukauden palkkaa vastaavan määrän laillisine korkoineen. Lisäksi työnantaja velvoitettiin korvaamaan työntekijän oikeudenkäyntikulut.
Hovioikeus päätyi samaan lopputulokseen työsuhteen päättämisperusteista kuin käräjäoikeus katsoen, että sopimuskuljetukset eivät voineet olla kantajan ensisijainen työvelvoite ottaen huomioon se, että niistä huolehti ensi sijassa toinen kuljettaja. Työnantajan velvollisuus olisi ollut järjestää kantajan työtehtävien tarkempi sisältö siten, että hän olisi kyennyt hoitamaan työvuoronsa työaikalaissa säädettyjen lepoaikojen puitteissa. Kantajalla oli ollut hyväksyttävä syy kieltäytyä sopimuskuljetuksista. Lisäksi hovioikeus tuomitsi työnantajan korvaamaan työntekijän oikeudenkäyntikulut hovioikeudessa laillisine korkoineen.
Hovioikeuden tuomio ei ole lainvoimainen.
