Toimistomme avusti kahta entistä kunnallista viranhaltijaa asiassa, joka koski viranhaltijan asemaa ja oikeuksia liikkeen luovutuksessa. Korkein oikeus oli myöntänyt molemmille jutuille valitusluvat ja julkaisi toisen niistä ennakkotapauksena ratkaisunumerolla KKO 2020:35.
Asiassa kunnallisen liikelaitoksen X palveluksessa virkasuhteessa ollut A oli irtisanottu ja irtisanomisaika oli päättynyt 7.2.2013. Liikelaitoksen henkilöstö oli 1.1.2014 tapahtuneen liikkeen luovutuksen myötä siirtynyt perustetun X Oy:n palvelukseen. Korkein hallinto-oikeus oli noin kolme vuotta myöhemmin antamallaan päätöksellä katsonut, että irtisanominen oli ollut perusteeton. Korkeimmassa oikeudessa oli ratkaistavana se kysymys, oliko A:n ja X Oy:n välille syntynyt työsuhde 1.1.2014 alkaen ja oliko A:lla oikeus saada yhtiöltä palkkaa sanotusta ajankohdasta lukien.
Asianosaiset olivat käräjäoikeudessa vireillä olleessa riita-asiassa pyytäneet, että käräjäoikeus antaisi välituomion A:n vaatimuksista, joilla hän on vaatinut käräjäoikeutta vahvistamaan, että
1) A:n virkasuhde on ollut viranhaltijalain 25 §:n 2 momentissa tarkoitetulla tavalla voimassa liikkeen luovutuksen hetkellä 1.1.2014;
2) työnantajan oikeudet ja velvollisuudet ovat siirtyneet yhtiölle siten, että A:lle on ensisijaisesti syntynyt oikeus viranhaltijalain 45 §:n mukaiseen ansionmenetyskorvaukseen 1.1.2014 lukien; ja
3) toissijaisesti, että A:n ja yhtiön välille on syntynyt työsuhde 1.1.2014 alkaen ja siten A:lle on syntynyt oikeus saada palkkaa 1.1.2014 lukien.
Käräjäoikeus oli välituomiossaan hyväksynyt kanteen vahvistusvaatimukset kohtien 1 ja 3 osalta. Kohdan 2 vahvistusvaatimus oli hylätty. Hovioikeus oli tuomiollaan pysyttänyt voimassa käräjäoikeuden välituomion lopputuloksen.
Alempien oikeusasteiden ratkaisuista poiketen korkein oikeus katsoi antamassaan ennakkopäätöksessä, että viranhaltijalain 25 §:n 2 momentin perusteluista ilmenevin tavoin esimerkiksi virkamiehen virkasuhteen jatkuminen lain 44 §:n nojalla irtisanomispäätöksen myöhemmin kumoutuessa kuuluu kansallisen poikkeussääntelyn piiriin. Korkein oikeus katsoi sen vuoksi, että liikkeenluovutusdirektiivistä ei edellä kohdissa 15 ja 16 todetun perusteella johtunut perustetta tulkita lain 25 §:n 2 momentin sisältämää nimenomaan virkasuhteesta johtuvien oikeuksien ja velvollisuuksien siirtymistä koskevaa rajoitussäännöstä supistavasti esimerkiksi niin, että liikkeen luovutuksensaajan tulisi jatkuvuusperiaatteen perusteella varautua ottamaan palvelukseensa luovuttajan aikaisemmin irtisanomia virkamiehiä.
Muutoksenhakuvaiheessa ei kuitenkaan ollut enää riitautettu käräjä- ja hovioikeuden vahvistamaa vahvistusvaatimusta numero 1. Näin ollen korkein oikeus oli sidottu siihen, että A:n virkasuhteen oli katsottu olleen voimassa liikkeen luovutuksen tapahtuessa 1.1.2014.
Korkein oikeus totesi, että yhtiöllä olisi liikkeen luovutuksensaajana luovutuksen ajankohtana sinänsä ollut mahdollisuus arvioida virkamiesoikeudellisesta jatkuvuusperiaatteesta yhtiölle mahdollisesti aiheutuvia työnantajan velvollisuuksia. Yhtiö olisi esimerkiksi voinut arvioida luovuttajan suorittaman irtisanomisen laillisuutta toisin kuin luovuttaja, ja ottaa aiemmin irtisanotun viranhaltijan jo luovutuksen yhteydessä palvelukseensa. Yhtiö ei kuitenkaan ollut ottanut A:ta palvelukseensa. Vahvistusvaatimuksen kohtaa 1 koskevan hovioikeuden ratkaisun pohjalta yhtiön voitiin katsoa liikkeen luovutuksen yhteydessä näin tosiasiallisesti estäneen hänen siirtymisensä palvelukseensa työsuhteeseen. Työnantajan menettelyn asianmukaisuutta voidaan ratkaisuista KKO 2000:7 ja 2008:88 ilmenevin tavoin tällöin arvioida työsuhteen perusteetonta päättämistä koskevien säännösten valossa.
