Asiassa käräjäoikeus velvoitti työnantajan maksamaan toimistomme edustamalle työntekijälle kuukausipalkkaa, vahingonkorvausta lomautusilmoitusajan noudattamatta jättämisestä, lomarahaa, työajan lyhennyskorvausta, odotusajan palkkaa, työsopimuslain 12 luvun 2 §:n mukaista korvausta työsuhteen perusteettomasta päättämisestä kantajan seitsemän kuukauden palkkaa vastaavan määrän sekä oikeudenkäyntikuluja. Lisäksi käräjäoikeus velvoitti työnantajan suorittamaan Työttömyysvakuutusrahastolle (nykyään Työllisyysrahasto) työsopimuksen perusteettomasta päättämisestä tuomitusta korvauksesta vähennetyn osan.
Työnantaja valitti käräjäoikeuden tuomiosta hovioikeuteen ja vaati, että kanne hylätään siltä osin kuin hänet oli velvoitettu suorittamaan työntekijälle maksamatta olevana kuukasipalkkana 269,31 euroa ajalta 31.8.-30.9.2015 sekä työntekijälle ja Työttömyysvakuutusrahastolle korvauksena työsopimuksen perusteettomasta päättämisestä yhteensä 18.200 euroa korkoineen. Joka tapauksessa työnantaja vaati, että työsopimuksen perusteettomasta päättämisestä tuomittua korvausta alennetaan. Lisäksi työnantaja vaati, että työntekijä velvoitetaan korvaamaan hänen oikeudenkäyntikulunsa käräjä- sekä hovioikeudessa korkoineen. Työntekijä vaati, että hovioikeus hylkää valituksen ja työnantaja velvoitetaan korvaamaan hänen oikeudenkäyntikulunsa hovioikeudessa korkoineen.
Asiassa oli hovioikeudessa kyse ensinnäkin siitä, oliko asianosaisten kesken sovittu palkanalennuksesta tai tuntipalkkaan siirtymisestä ja oliko työnantajalla ollut oikeus tällä perusteella jättää maksamatta työntekijälle palkkaa 269,31 euroa ajalta 31.8.-25.9.2015. Toiseksi asiassa oli kysymys siitä, oliko työnantaja jättäessään maksamatta työntekijälle paitsi sanotun myös muut käräjäoikeuden tuomiosta ilmenevät saatavat rikkonut tai laiminlyönyt työsopimuksesta tai laista johtuvia, työsuhteeseen olennaisesti vaikuttavia velvoitteitaan niin vakavasti, että työntekijällä oli ollut oikeus purkaa työsopimus. Mikäli työntekijällä katsottiin olleen oikeus purkaa työsopimus, arvioitavana oli käräjäoikeuden tästä tuomitseman korvauksen määrän oikeellisuus.
Asiassa oli riidatonta, että työnantaja oli ehdottanut työntekijälle työsuhteen ehtojen muuttamista siten, että 2.600 euron kuukausipalkasta siirrytään 14 euron tuntipalkkaan. Riitaista oli, oliko työntekijä hyväksynyt tämän ehdotuksen. Hovioikeus katsoi käräjäoikeuden tavoin asiassa jääneen näyttämättä, että työntekijä olisi hyväksynyt työnantajan ehdotuksen työsuhteen ehtojen muuttamisesta. Sen vuoksi hovioikeus hyväksyi käräjäoikeuden tuomion perustelut ja johtopäätökset siltä osin kuin asiaosaisten ei ollut katsottu sopineen palkan alentamisesta tai tuntipalkkaan siirtymisestä.
Työsopimuslain 8 luvun 1 §:n 2 momentin mukaan työntekijä saa purkaa työsopimuksen päättyväksi heti, jos työnantaja rikkoo tai laiminlyö työsopimuksesta tai laista johtuvia, työsuhteeseen olennaisesti vaikuttavia velvoitteitaan niin vakavasti, että työntekijältä ei voida kohtuudella edellyttää sopimussuhteen jatkamista edes irtisanomisajan pituista aikaa.
Työntekijän työsuhteen ehtojen muuttaminen oli edellä kerrotuin tavoin merkinnyt sitä, että kiinteän kuukausipalkan sijasta työntekijälle oli maksettu tuntipalkkaa, joka oli ollut 2,25 euroa alhaisempi kuin työntekijälle aiemmin maksettu laskennallinen tuntipalkka. Lisäksi työsuhteen ehtojen muuttaminen oli merkinnyt sitä, että 40 tunnin viikkotyöajasta oli siirrytty osa-aikatyöhön, jota olisi tarjottu tarpeen mukaan. Muuttaessaan työntekijän työsuhteen ehtoja sanotulla tavalla työnantaja oli yksipuolisesti heikentänyt palkkaukseen liittyneitä olennaisia ehtoja tavalla, joka ei ollut ollut työntekijän kannalta vähäinen.
Työntekijän työsuhde oli alkanut 19.5.2014 ja päättynyt hänen 1.10.2015 tekemäänsä purkuilmoitukseen. Työnantaja oli työntekijän työssäoloajan kuluessa jättänyt maksamatta paitsi edellä puheena olleen 269,31 euron suuruisen palkkasaatavan myös käräjäoikeuden tuomiosta ilmenevät palkkasaatavat. Näyttämättä oli jäänyt, että palkkojen maksamatta jättäminen olisi osaksikaan johtunut työntekijästä itsestään. Sen vuoksi hovioikeus katsoi, että työntekijältä ei sanotuissa olosuhteissa voitu kohtuudella edellyttää sopimussuhteen jatkamista edes irtisanomisajan pituista aikaa. Mainituilla perusteilla hovioikeus hyväksyi käräjäoikeuden johtopäätöksen siitä, että työntekijällä oli ollut oikeus purkaa työsopimus päättyväksi heti.
Asiaa kokonaisuutena arvioiden hovioikeus katsoi, että kohtuullinen korvaus työntekijän työsopimuksen perusteettomasta päättämisestä oli viiden kuukauden palkkaa vastaava määrä eli yhteensä 13.000 euroa korkoineen 10.5.2016 lukien. Tuomittavasta korvauksesta hovioikeus velvoitti työnantajan maksamaan työsopimuslain 12 luvun 3 §:n 3 momentin nojalla Työllisyysrahastolle 5.441,60 euroa korkoineen 22.7.2016 lukien. Muilta osin hovioikeus ei muuttanut käräjäoikeuden tuomiota. Lisäksi hovioikeus velvoitti työnantajan suorittamaan työntekijälle korvauksia oikeudenkäyntikuluista. Hovioikeuden tuomio ei ole lainvoimainen.
