Toimistomme edusti asiassa kantajana toiminutta naispuolista huoltomiestä, joka oli työskennellyt kunnan palveluksessa toistaiseksi voimassa olevassa työsuhteessa 30.11.2009 alkaen. Kunnan palveluksessa oli yhteensä 13 huoltomiestä ja kantaja oli heistä ainoa naispuolinen huoltomies.
Kunnan huoltomiesten päivystysringissä, joka tarkoittaa huoltomiesten säännöllisen työajan ulkopuolella tapahtuvaa vapaamuotoista varallaoloa kiinteistönhuollon valvonnan ja kiireellisten tehtävien hoitamista varten, oli työskennellyt 5 huoltomiestä. Päivystysrinkiin pääseminen nostaa huoltomiehen palkkaa huomattavasti siitä maksettavien lisien vuoksi. Päivystysrinkiin oli valittu halukkaita huoltomiehiä esimiehen päätöksellä. Tehtävään ei ollut ollut hakumenettelyä, eikä siten hakumenettelyssä ilmoitettuja pätevyysvaatimuksia. Kantaja oli ilmoittanut halukkuutensa työskennellä päivystysringissä toistuvasti vuosien 2011–2015 aikana. Kantajaa ei hyväksytty päivystysrinkiin, eikä hänelle ilmoitettu tähän syytä. Päivystysringissä aloitti kuitenkin kantajan työsuhteen aikana toukokuussa 2011 yksi miespuolinen henkilö sekä elokuussa 2012 kaksi miespuolista henkilöä. Lopulta kantaja aloitti päivystystehtävässä keväällä 2016. Tasa-arvovaltuutettu oli katsonut kantajaa koskevassa lausunnossaan, että kysymys oli ollut tasa-arvolain 8 §:n 1 momentin 4-kohdan mukaisesta syrjinnästä työn johtamisessa ja työtehtävien jakamisessa.
Asiassa oli ensinnäkin kysymys siitä, että oliko kunnan katsottava rikkoneen tasa-arvolakia tavalla, joka oikeutti kantajan saamaan tasa-arvolain mukaista hyvitystä. Lisäksi oli kyse siitä, oliko kunnan menettelystä aiheutunut sellaista ansionmenetystä kantajalle, jota sen oli korvattava kantajalle.
Käräjäoikeuden mukaan kantaja oli esittänyt todennäköisiä perusteita tai syitä sille, että työnantaja on asettanut hänet eri asemaan kuin hänen miespuoliset kollegansa valittaessa henkilöitä päivystysryhmään vuodesta 2011 alkaen. Syrjintä oli jatkunut kesään 2016, kun kantaja pääsi rinkiin. Asiakirjoista saatavan selvityksen mukaan kantaja soveltui tehtävään. Huomioon otettiin se, että häneltä ainoana naispuolisena työntekijänä pyynnöstään huolimatta evättiin mahdollisuus päästä päivystäjäksi (ennen kesää 2016). Käräjäoikeus hyväksyi kantajan väitteen siitä, että työnantajan olisi tullut jo aiemmin lisätä päivystäjien määrää viidestä kuuteen. Tähän käräjäoikeuden johtopäätökseen oli erityisesti vaikuttanut päivystäjien huomattavat työaikalain mukaiset maksimit ylittävät ylityömäärät kanteessa tarkoitettuina vuosina.
Käräjäoikeus katsoi kantajan saattaneen todennäköiseksi, että hän oli joutunut sukupuolensa perusteella syrjinnän kohteeksi ja että työnantaja oli hänen osaltaan rikkonut tasapuolisen kohtelun vaatimusta. Edelleen käräjäoikeus katsoi, ettei vastaaja ollut osoittanut menettelynsä johtuneen hyväksyttävästä seikasta. Lisäksi käräjäoikeuden mukaan työnantajan menettelyyn liittyi piirteitä, jotka viittasivat tahalliseen velvoitteiden rikkomiseen. Käräjäoikeus katsoi selvitetyksi, että työnantajan huolimattomalla menettelyllä oli syy-yhteys kantajan väittämään ansionmenetykseen, jonka perusteella vastajaa oli siten työsopimuslain nojalla velvollinen korvaamaan kantajalle aiheutuneen ansionmenetyksen.
Käräjäoikeus velvoitti vastaajan ensinnäkin suorittamaan kantajalle työsopimuslain 12 luvun 1 §:n mukaista korvausta ansionmenetyksestä 35 000 euroa laillisine korkoineen. Toiseksi käräjäoikeus velvoitti vastaajan suorittamaan kantajalle 10 000 euroa tasa-arvolain tarkoittama hyvityksenä laillisine korkoineen. Kolmanneksi käräjäoikeus velvoitti vastaajan suorittamaan kantajalle korvausta hänen oikeudenkäyntikuluista 10 456,20 euroa ja 6 503,55 euroa, molemmat määrät laillisine korkoineen kuukauden kuluttua tuomion antamisesta lukien.
Käräjäoikeuden ratkaisu on lainvoimainen.
