Yhtiöllä purki trukinkuljettajan työsuhteen, koska se oli katsonut kuljettajan tahallaan rikkoneen työturvallisuussäännöksiä ja menettelyllään aiheuttaneen henkilövahingon sekä vakavan henkilövahingon vaaran. Sekä käräjäoikeus että hovioikeus katsoivat, ettei yhtiöllä ollut työsopimuslain mukaista oikeutta päättää työntekijän työsuhdetta. Työntekijällä oli oikeus kahdeksan kuukauden palkan vastaavaan määrään työsuhteen perusteettomasta päättämisestä kuuden kuukauden irtisanomisajan palkan ohella.
Asiassa esitetyn todistelun perusteella oli jäänyt epäselväksi, oliko työntekijän (A), jonka työsuhde oli purettu, kuljettaman trukin rengas ainoastaan osunut toisen työntekijän (B) jalkaan siten, että B:n kengän reuna oli kiilautunut renkaan alle, vai oliko rengas ollut B:n jalan päällä. Kyseisen seikan arvioiminen oli hovioikeuden mukaan vaikeaa mm. siksi, että asiassa ei ollut esitetty kengästä muuta selvitystä kuin valokuva, jossa kenkää koskettavan henkilön sormet peittivät väitetyn osumakohdan. Arviointia myös vaikeutti se seikka, että B oli kertomansa mukaan käyttänyt kyseistä kenkää töissä vielä viikon tapahtuneen jälkeen ja mennyt vasta silloin lääkäriin, eikä asiassa ollut esitetty lääkärinlausuntoa tai muutakaan selvitystä B:n vammasta.
Edellä mainitulla tarkennuksella HO hyväksyi käräjäoikeuden perustelut ja lopputuloksen siltä osin kuin käräjäoikeus oli katsonut, ettei yhtiöllä ollut ollut työsopimuslain mukaista perustetta päättää kantajan työsuhdetta. Käräjäoikeus oli katsonut jääneen näyttämättä, että A olisi ajanut B:n jalan päälle tahallaan, eikä siten vahingon mahdollisuutta voitu sulkea pois. A oli kertonut käräjäoikeudessa ja työnantajan toimittamassa kuulemismenettelyssä näkemyksensä tapahtumista johdonmukaisesti ja kiistänyt ajaneensa B:n jalan päälle tahallisesti. Muiden työntekijöiden kertomat tukivat myös A:n kertomusta. Myöskään teon aikaan paikalla ollut toinen työntekijä ei ollut osannut arvioida, oliko kyse ollut tapaturmasta vai tahallisesta teosta. Käräjäoikeus myös katsoi, ettei A:n näytetty vaarantaneen työturvallisuutta työpaikalla välinpitämättömyyttään ja asiaa kokonaisuutena arvioiden A:n mahdollinen huolimattomuus tilanteessa ei ole kuitenkaan työnantajan kannalta ollut niin moitittavaa, ettei työsuhteen jatkamiselle olisi ollut edellytyksiä.
Käräjäoikeus katsoi työsopimuksen perusteettomasta päättämisestä tuomitun mukaisen korvauksen määräksi kahdeksan kuukauden palkan. Vaikka työntekijä piti korvauksen määrää alimitoitettuna, A tyytyi tuomitun korvauksen määrään.
Asiassa oli myös riitaista oikean kuukausipalkan määrä, minkä osalta hovioikeus lausui erikseen. Vaikka hovioikeus alensi tuomitun kuukausipalkan määrää, hovioikeus katsoi, että A oli vain osittain hävinnyt asian. Korvauksen laskennallisena perusteena olevan kuukausimäärän osalta oli hovioikeuden mukaan kuitenkin kysymys harkinnanvaraisesta seikasta, jolla ei ollut sanottavaa vaikutusta oikeudenkäyntikulujen määrään. Muilta osin sillä, minkä A oli hävinnyt, oli ollut vain vähäinen merkitys asiassa verrattuna siihen, mitä hän oli voittanut. Edellä lausutun perusteella yhtiö oli velvollinen korvaamaan oikeudenkäyntikulut asiassa täysimääräisesti niin käräjäoikeudessa kuin hovioikeudessa.
